Muistan olleeni isän kanssa yksin kotona. Äiti oli kai jossain koulutuksessa, työjutussa missälienee. Olin yksin pimeässä huoneessani, kun ulko-ovi kävi. Nousin ylös ja näin ikkunastani kuinka isäni otti polkupyörän ja lähti jonnekkin. En ole enää varma onko tämä oikea muisto vai ei.

Toinen muisto on kun olin isäni kanssa autossa ja menimme tapaamaan jotakin naista. Älysin vasta myöhemmin, että tämä henkilö ei välttämättä ole ollut pelkkä ystävä tai kaveri. En muista tapahtumasta muuta kuin kahvipaketin. En edes naisen nimeä tai sitä kiellettiinkö minua kertomasta äidille. Kummastakaan en kertonut ja nyt on liian myöhäistä. Äiti varmasti sisimmässään tiesi aina jotain. Tästäkään muistosta en ole varma.

Kolmannessa muistossa olen menossa herättämään isääni alakertaan. Vanhempani nukkuivat koko yhteisen aikansa erillään. Äiti yläkerrassa ja isä alakerrassa. Hyppäsin sänkyyn ja yritin kutittaa ja pomppia isäni päällä, jotta hän heräisi. Isä väsyi riekkumiseeni ja potkaisi minua muistaakseni vatsan seudulle todella napakasti. Muistaakseni lopetin riekkumisen kuin seinään ja vain makasin sängyssä, mutta isäni ei ”herännyt” eikä edes reagoinut. En ole varma onko tämäkään todellinen tapahtuma.

Avioeroon johtaneen suhteen myötä olen miettinyt miten ihmeessä äitini koskaan lähti siihen mukaan. Oli itse ensin toinen nainen, pelkäsi kai lopunikäänsä, että hänelle kävisi samoin ja kun pelko kävi toteen hän ei kestänyt sitä vaan häpesi. Häpesi ja vihasi niin paljon, että jouduimme muuttamaan toiselle puolelle suomea. Aina toisinaan mietin millaista elämä olisi jos olisimme pysyneet edes vähän lähempänä sukulaisia tai turvaverkostoa. Yläaste oli todella ahdistavaa aikaa.