Ikävä. Tuo riipivä, raapiva lohkare. Painava ja ontto.
Toisinaan se on kaiken peittävä lumivyöry, toisinaan nenälle istahtava perhonen. Mutta aina se kulkee mukana arjessa. Arjessa, joka kaikesta huolimatta jatkuu. Päivä, kuukausi ja vuosi kerrallaan.
Yksi ikävöity on mullan alla. Toinen valui viemäristä. Kolmatta ei ole koskaan ollutkaan.
Sanovat: nauti nyt vapaudestasi. Saat juhlia vappua rajoituksetta.
Päätän kuunnella ja unohtaa hetkeksi. Pakkaan suureen laukkuun viinipullon, viltin ja villapaidan. Istun aurinkoisella kalliolla ja pyydän toisenkin lasin skumppaa.
Sitten joku kysyy, mitä haluaisin tehdä tänään.
Mitä haluaisin tehdä tänään. Silitellä kasvavaa vatsaa. Soseuttaa perunoita. Peitellä ja lukea iltasatua. Haistella kakkavaippaa. Herätä kahden tunnin välein kävelemään ympyrää. Siivota puklua olkapäältä.
En halua istua aurinkoisessa puistossa skumppalasi kädessä. En halua tanssia korkkarit jalassa aamuun asti. Siispä jätän avaamattoman viinipullon muiden iloksi ja lähden.
Nautin nyt vapaudestani istumalla hiljaa paikallani tyhjässä kodissa.
