Teksti on ilmestynyt Pohjalaisessa 25.7.2017

Me ollaan työtön, hullu ja eläkeläinen, laulaa kolme kaunista nuorta kirkon alttarin edessä. Kitara soi ja äänet ovat kirkkaat, vähän jännitystä niistä kuulee. Se on varsin ymmärrettävää, kyllähän ensiesitykset usein jännittävät. Varmasti tavallista enemmänkin, jos vielä vuosi sitten on ollut masennuksen syövereissä, ilman työtä ja opiskelupaikkaa. Sellainen, jota kutsutaan syrjäytyneeksi.

Olen tullut SuomiAreenaan katsomaan, mistä kesän suurimmassa poliittisessa tapahtumassa oikein on kyse. Olen odottanut tapaamisia tärkeiden ihmisten kanssa, miettinyt mitä laittaa päälle eri tapahtumiin. Monessa paikassa sainkin käydä, moniin uusiin ihmisiin tutustua, ja jopa tervehtiä ihmisiä, joita olen ihaillut kauan. Kaikista kohtaamisista vahvimmin jäi kuitenkin mieleen tämä nuorten työttömien järjestämä tilaisuus.

Se oli, nimensä mukaisesti, Erilainen mingle. Muissa tapahtumissa ehkä puhuttiin siitä, mitä tehdä nuorisotyöttömyydelle ja miten ehkäistä syrjäytymistä, mutta puhujina olivat jotkut ihan muut. Erilaisessa minglessä nuoret itse kertoivat tarinansa, jakoivat rohkeasti yli kolmensadan kuulijan kanssa tien, jonka olivat kulkeneet.

Tarinoita kuuntelevassa yleisössä tuskin oli montaa kuivaa silmää. Näiden nuorten saama uusi mahdollisuus liikutti niin minua kuin arkkipiispaakin, ja antoi toivoa. Nuorten tarinoita yhdisti se, että heitä oli kuunneltu. RAY:n tukemassa Tatsin Valtaajat -projektissa on lähdetty siitä, mitä nuori itse haluaa, ei siitä, mikä työpaikka sattuu olemaan avoinna työvoimatoimistossa.

Nuoret valtaavat omaa elämäänsä takaisin tekemällä asioita, jotka heitä kiinnostavat. Yksi on nyt päässyt Pop & Jazz Konservatorioon, toinen pitää neulekahvilaa. Mikä parasta, moni nuorista tahtoo nyt auttaa muita samassa tilanteessa olevia.

Lisääntyneet palvelut netissä helpottavat monen työnhakua, mutta eivät korvaa henkilökohtaista kohtaamista. Syrjäytynyt, masentunut, tai vaikeuksien keskellä kamppaileva ihminen ei kuitenkaan välttämättä pysty yksin selviämään työnhausta. Silloin tarvitaan toisen ihmisen tukea. Sitä että joku kysyy, missä sinä olet hyvä?

Nykyinen järjestelmämme julkisella puolella ei tunnu ottavan tätä huomioon. Työttömän pitäisi monen mielestä ottaa vastaan mikä tahansa työ, vaikka siinä voisi pahoin. Koska työstä pitää olla kiitollinen. Niin moni onkin. On kuitenkin saatava myös todeta, että tämä ei sovi minulle. Jokaisella tulisi olla oikeus tehdä työtä, josta pitää, ja kokea olevansa tärkeä. Ohjaamalla ja auttamalla saadaan työttömyyttä vähennettyä paremmin, kuin pakotteilla. Siitä tämä projekti on mainio esimerkki.

Jokainen meistä, erityisesti henkilö, jolla on jo pitkään ollut haastavaa, tarvitsee sen että tulee kuulluksi. Sen ,että joku uskoo juuri häneen.

Myös laulavien nuorten äänet muuttuivat vähitellen varmemmiksi, ja hymy nousi heidän kasvoilleen. Sillä kirkko oli täynnä ihmisiä, jotka uskoivat heihin.

Kirjoittaja on vaasalainen kaupunginvaltuutettu, joka uskoo ihmisiin. Lisää Valtaajat-projektista täällä  ja täällä.