Avoimien ovien päivä

#päiväkoti #pienet lapset. Jos adrenaliinisi nousee jo noista sanoista, niin suosittelen tämän lukemisen sijaan ajattelemaan jotain sellaista, joka aiheuttaa zeniä ja hyvää mieltä. Jos hengität vielä suhteellisen normaalisti, niin avaudun hiukan aamustani.

Taivassalon päiväkodeissa (Pikkupoiju ja Pikkulukkari) oli tänään avoimien ovien päivä kello 9.-11.30. Asiasta tiedotettiin hyvissä ajoin, ainakin pari viikkoa ennen tapahtumaa. Päiväkotien seinillä on ollut asiasta muistutuksia ja sanaa on levitetty laajemminkin.

Avoimien ovien päivä on pysynyt kunnallisessa päivähoidossa olevien lasten vanhempien mielessä myös siksi, että lapset ovat valmistelleet sitä innokkaasti. Eilen päiväkodissa leivottiin pullaa. Omat 2- ja 5-vuotiaat lapseni puhuivat tapahtumasta eilen tohkeissaan useaan otteeseen. Seuraavana päivänä isät ja äiditkin olisivat mukana päiväkodissa! Tulisikohan mummoja ja pappoja?

Menin lasten kanssa hoitoon vasta hiukan yli kymmenen ja mietimme, onko pullaa enää jäljellä? Odotin löytäväni päiväkodin pihalta ja sisältä innosta säteileviä lapsia esittelemässä aikuisille arkeaan. ”Tässä mä nukun päiväunet. Tällä mä leikin eilen. Tule katsomaan, kun lasken liukumäkeä.” Lasten läheiset kyselisivät kiinnostuneina henkilökunnalta hoitopaikan kuulumisia ja jakaisivat sitä osaa lastensa arjesta, jossa he eivät yleensä ole mukana.

Samalla voisi havainnoida myös sellaista, mikä vanhempainilloissa ei ehkä nouse esille. Käytännön ratkaisut omin silmin. Miten hoitajat organisoivat lasten pukemisen pihalle? Millaisia rutiineja heillä on ruokailun järjestämisessä? Kuinka lasten kanssa ollaan vuorovaikutuksessa? Ahaa, tuo sijainen näemmä korottaa ääntään aika herkästi. Ai noin toimii ammattilainen rajojen asettamisessa, kun taapero haluaisi jäädä ulos leikkimään, ja on aika siirtyä sisälle syömään. Ihanan paljon hassuttelua hoitajien ja lasten välillä!

On kiinnostavaa nähdä lapsensa toisessa ympäristössä. Kotona nariseva takiainen osaa ottaa hienosti muut lapset huomioon, eikä märise lainkaan! Hassua, että fyysisesti etevä parivuotias ei saa kiivetä isompaan liukumäkeen, sillä päivähoitopaikan sääntöjen mukaan liukumäki on vain yli kolmevuotiaille. Vähemmästäkin ketterä kiipeilijä turhautuu.

”Äiti. Sä oot meidän kanssa hoidossa”, 5-vuotias fiilisteli, kun saavuimme hoitopaikan pihalle. Hän ei ole koskaan tullut autosta ulos ja juossut päiväkodin ovelle niin nopeasti.

Kello 10.10. Päiväkodin piha oli autio. Sisälläkin oli ihmeen hiljaista. Pöydällä odottivat lasten leipomat pullat, täysi termoskannullinen kahvia, kuuma teevesi, mukit, teepussit. En nähnyt päiväkodin tiloissa yhtään henkilökuntaan kuulumatonta aikuista. Riisuin silti päällysvaatteeni lasteni naulaan. Pienet olivat lähdössä pian ulos ja isommilla oli alkamassa aamupiiri. Toivottavasti en olisi kenenkään tiellä ja haittaisi ammattilaisen työtä täällä pyöriessäni.

Tuli hiukan sellainen friikki-mutsi-olo, kun istahdin pikkuiseen puutuoliin lapsi sylissäni. Mieleeni muistui kuva ala-asteelta, kun luokkakaverini mielenterveysongelmista kärsinyt äiti päivysti oppituntien ajan koulun käytävässä. Se tuntui omituiselta. Olinko minä nyt lasten silmissä samanlainen tunkeilija, joka ei oikeastaan kuulunut tänne? Mutta hei: avoimet ovet.

Osallistuin ensin pienemmän lapsen kanssa lauluhetkeen ja sovimme, että tulen myöhemmin ulos katsomaan hänen leikkejään. Ensin seuraisin esikoisen tekemisiä sisällä. Aamupiirin aikana juttelin hoitajien kanssa.

• Yksi kunnanhallituksen jäsen kävi, kertoi eräs hoitajista.

Hän kertoi houkutelleensa henkilökohtaisestikin päättäjiä tutustumaan päivähoidon arkeen.

• Vanhempien keskuudessa avoimet ovet eivät olleet suuri menestys, hän jatkoi.

Niin. Olin ainoa päiväkodin avoimiin oviin osallistunut vanhempi.

Näin, kuinka esikoinen piirsi auringon, pilven, variksen, narsissin, tulppaanin ja kolme omenaa ja väritti ne. Muut piirsivät linnut taivaalle ja hän piirsi lähelle nurmikkoa.

• Onko se ammuttu?, esikoisen kaveri kysyi.
• Ei, se lentää matalalla, vastasi esikoinen topakasti.

Seurasin, miten esikoinen ja kaveri suunnittelivat vapaata leikkimistä ja neuvottelivat leluista. Opin, että esikoinen valitsi jo toisena päivänä roskisauton leikkiinsä. Ja siitä autosta lähtee monta erilaista ääntä. Ennen lounasta sain myös viettää 45 minuuttia päiväkodin pihalla, jossa kuopus syötti ammuja, eli kuljetti traktorin peräkärryssä naudoille heinää. Joka oli soraa. Seuraavaksi sama sora taipui muoviastioissa spagetiksi ja kahviksi, tarpeen mukaan. Söin leveästi hymyilevän pikku kokin tarjoiluja.

Tunnelma oli niin hyvä, että lätisin hoitajien kanssa ja söin soraspagettia pihalla siihen asti, että avoimet ovet päättyivät lasten lounasaikaan.

• Tämä on hyvä päivä. Tällaisina päivinä työni on juuri sellaista, millaista haluan sen olevan. On niitäkin päiviä, jolloin mietin, mitä alkaisin tehdä työkseni?, yksi hoitajista kertoi.

 Tänään päivää kevensi esimerkiksi se, että hoidossa oli tavallista vähemmän lapsia. Vauvat eivät olleet tänään päiväkotihoidossa, ja se vapautti hoitajien huomiota isompiin lapsiin. Osa lapsista on hoidossa osapäiväisesti.

• Aika oli varmaan ihan liian hankala ihmisille. Keskellä päivää. Meille jäi nyt termoskannullinen kahvia juotavaksi, hymyili yksi hoitajista, kun vilkuttelin hyvästejä.

Monella vanhemmalla tosiaan on päivätyö, josta ei mitenkään pääse edes piipahtamaan pikaisesti kahville ja pullalle lapsen hoitopaikkaan aamupäivän aikana. Vaikea kuitenkaan uskoa, että olen ainoa päiväkodin lapsiin liittyvä läheinen aikuinen, jonka päivän aikataulu joustaa. Ja jos niin olisikin, niin missä olivat kunnan päättäjät?

Taivassalon kunnanvaltuuston, ja monen lautakunnankin, jäsenten keski-ikä on reilusti kallellaan eläkeikää kohti. En suostu millään uskomaan, ettei yhdellekään kunnan päätöksenteossa mukana olevalle ihmiselle olisi ollut mahdollista järjestää itselleen hetkeä kunnan päivähoidon arkeen tutustumiselle. Kyse on siitä, mihin haluaa aikansa käyttää.

Tilaisuus olisi ollut myös mainio mahdollisuus niille kotiäideille, jotka suunnittelevat lapsensa viemistä päivähoitoon jossain vaiheessa. Olen havainnut, että joillain on hieman demonisoiva suhde kunnalliseen päivähoitoon.

Olen hyvin iloinen siitä, että avoimia ovia järjestetään. Ne mahdollistavat matalan kynnyksen kurkistamisen paikkoihin, joihin ei ehkä tulisi muuten mentyä.

Pulla oli hyvää. Seura oli loistavaa. Kiitos, lapset ja heidän kanssaan työskentelevät. Näitä lisää. Osallistujia on seuraavalla kerralla ehkä muutama enemmän. Ja jos ei ole, niin miksi ei?

– Laura