Terkkuja Tallinnasta!
Petra on hengissä ja voi hyvin. Pian hän on taas täälläkin. Olen jo itsekin laittanut hänelle listaa kysymyksistä, joihin itse haluaisin lukea vastauksia tästä blogista.
Petraa vartoillessa huikkaan terkut Tallinnasta. Täällä on ihanaa, niinkuin aina. Odottelen juuri lapsia lauttasatamasta, tulin itse Tallinnaan edeltä käsin.
Muutama päivä yksin on tehnyt hyvää. Aika samanlaiset rutiinit kuin kotona Taivassalossa, miinus lapsiin liittyvät tekemiset, joiden sijaan olen käynyt syömässä kivoissa paikoissa ja kuuntelemassa venäläistä punkkia ja suomalaisia SMC Lähiörottia Telliskivessä.
Oli hassua huomata, että pari ensimmäistä päivää ajattelin ihan koko ajan kaiken lasten kautta. Kun menin kauppaan, ostin majapaikkaan heille aamiaistarpeita. Mietin vierailukohteita sillä mielellä, mitä teen heidän kanssaan, kun he tulevat. Löysin itseni pyörimästä Kaubamajan leluosastolta.
Vasta eilen mieleeni hiipi ”herää, pahvi!”-ajatus. Mitä itse haluan tehdä? Oliko leluosasto tosiaan parasta, mitä saatoin keksiä? (Olihan se toki hieno.) Kävin uuden kivan kaverin kanssa syömässä ja höpisimme ihmissuhteista. Mahtavaa! Ja hieronnassakin kävin. Huomasin miettiväni uusia työjuttuja juuri siltä kantilta, että mikä minua kiinnostaa, mistä tykkään…
Aika pitkälti tekemiseni ovat sellaisia olleetkin, mutta jotain uutta taas kaipaan.
Kalamajassa on hyvä elellä. Vanhaan kaupunkiin on pieni kipitys ja käden ulottuvilla on kaikkea kivuutta, kuten super-ihana Boheem-kahvila, josta saa maailman parasta suitsujuustukeittoa ja se juustokakku! Se kävisi lounaasta.
Nelliinan vaatehuoneen Niina tutustui (emme siis yhdessä, sattumalta bongasin hänen bloggauksensa) Kalamajaan viikonloppuna ja hänen upeita kuviaan voi katsella täällä. – Suosittelen lämpimästi!
Töitäkin olen tehnyt, mm. pohdiskellut suomalaisten vammaisten työtoiminnan mielekkyyttä. Linkkaan jutun heti, kun se on julki. Huomenna pitäisi olla. Kävin katsomassa Viru-hotellista kertovan dokkarin toissa iltana ja se sai taas miettimään Viron historiaa ja sitä, kuinka paljon Tallinna on muuttunut niistä ajoista, kun kävin täällä ensimmäistä kertaa 90-luvulla teininä. – Ja rakastuin heti.
Kaikki ei ole muuttunut, onneksi. Esimerkiksi huivipäiset mummot, ihanat herkut ja kauniit rakennukset. Itse asiassa rakennukset pääsevät taas paremmin oikeuksiinsa, kun niitä on alettu rempata innokkaasti, esimerkiksi juuri täällä Kalamajassa.
Viron historian miettiminen on kirvoittanut ajatuksia suomalaisesta demokratiasta, suomalaisesta vapaudesta. Missä mennään sen kanssa? Bloggaan aiheesta jossain vaiheessa jonnekin jotain. Tämän selkeämpi ei päätös voisi olla.
Tänään olen saanut kunnon kiksit tästä. Ja ihan pian lapsista, joiden kanssa olen suunnitellut tekeväni kaikkea mahtavaa. Ainakin menemme ilman muuta tänne, paikka on vielä suht lähellä ”kotiani.” Luvassa myös sokeroöverit, sillä jo saapumispäivänä ostin naapurin viinakaupasta(!) lapsille vaahtokarkkikakun…
T: Tallinnan Laura