Tänään valtuustossa.

Laura täällä taas moi. Hiukan nolottaa olla jälleen äänessä, onhan tämä minun ja Petran yhteinen blogi, mutta Kangasniemen hiljainen poliittinen meininki ei nyt pysty minua vaientamaan, sillä: Jeeeeeeeee!!!!! Tein kauden ensimmäisessä kunnanvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen, josta löytyy löpinääni tämän bloggauksen lopusta.

Aloitteeni oli valtuuston käsittelyssä tänään, (kuka muuten keksi sijoittaa kunnanvaltuuston kokouksen ja luottamushenkilökoulutuksen juhannuksen jälkeiselle maanantaille? Valtuuston kokouksessa olivat läsnä kahta lukuun ottamatta kaikki valtuutetut, mutta koulutukseen mennessä rivit harvenivat huomattavasti.) kevätkauden viimeisessä kokouksessa, jota seuraa kesätauko.

Kunnanhallitus ehdotti valtuustolle, että aloitettani seurannut selvitystyö merkitään tiedoksi, ja valtuusto toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi. Mutta se ei siis johtaisi toimenpiteisiin.

Ehdotin, että kunnan toimielinten esityslistat siltä osin, kuin ne ovat julkisia, julkaistaan viimeistään kokousta edeltävänä perjantaina kunnan internet-sivuilla 1.8.2013 alkaen. Kokoomuksen Pia Lahtinen kannatti ehdotustani. Kunnanhallituksen puheenjohtaja, keskustan Vilho Vuorinen esitti tässä vaiheessa, että asia jätetään pöydälle ja asia palautetaan kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Ehdotuksestani äänestettiin niin, että kunnanhallituksen pohjaesitys oli jaa ja ehdotukseni oli ei. Äänestyksen lopputulos oli se, että kaikki paikalla olleet valtuutetut, Vilho Vuorinen mukaanluettuna, äänestivät ehdotukseni mukaisesti, eli ei.

Joten: Taivassalossakin ovat kunnan toimielinten esityslistat netissä nähtävissä 1.8.2013 alkaen. Jee-huuto sille! Pieni askel ihmiskunnalle, iloinen hetki Taivassalon päätöksenteon avoimuuden ja kuntalaisdemokratian lisäämisessä.

Toinen, iso jee-huuto kunnan taloustilanteelle. Kassan riittävyys on nyt 42 päivää, kun se viime vuoden marraskuussa oli 17 päivää. Alijäämää ei ole, ylijäämää sen sijaan 414 373 euroa. Omavaraisuusasteemme on tällä hetkellä 48,11 %, eli siinä suhteessa ei pyyhi vahvasti. Investoida täällä kuitenkin osataan. Investointimenot 2 153 071 euroa, koska yhtenäiskoulun rakentaminen ja paloaseman peruskorjaus. Mutta hei: yhtenäiskoulun rakentaminen. Jee sillekin.

Olen koettanut hillitä itseäni aloitteiden tekemisessä, koska en halua olla ”se hullu aloitteiden tehtailija.” Mutta jos muilta valtuutetuilta ei ala valtuustoaloitteita tulla, niin loputtomasti en pysty himmailemaan. Olisi noista kunnan ruokahankinnoista kyllä aloite korvan takana. Muun muassa.

Jollei joku muu ehdi ensin, mitä en lainkaan pistäisi pahakseni. Ehkä tämän illan jälkeen uskaltaa! Nimittäin meille järjestettiin vihdoin kauan kaivattu luottamushenkilökoulutus, joka useimmissa kunnissa on hetimiten uusien luottamushenkilöiden aloitettua työnsä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Alku oli hyvin teoreettinen, mutta lopuksi pääsimme pääasiaan, eli luottamushenkilön rooliin. Vielä enemmän olisi voinut aktivoida ja vastuuttaa luottamushenkilöitä toimissaan, ja ehkä nostaa pääpointteja selkeämmin infotulvasta, mutta ihan jees. Perusasiat tuli ainakin käytyä läpi.

Oheinen kuva eri liity sitten mitenkään illan kokoukseen, mutta kesään liittyy. Kesä ja lampaat. Se on ny. Kuvassa ihana Asteri-uuhi, lapseni ja minä. Nyt voisin kruunata illan mansikoilla, jotka meille tarjoili tänään MTK. Eli tosiaan kokous alkoi tänään MTK:n lobbauksella. Kaikille valtuutetuille jaettiin lobbausmatskua ja paikallisten tuottajien perunoita ja mansikoita. Mulle on tällainen lahjojen saaminen uutta ja hämmentävää, mutta ajattelin syödä todistusaineiston. Kivaa kesää, ollaan kuulolla!

Kesästä 2012 kesään 2013 2028.JPG

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.