Tyttöjen juttuja
Hyvää huomenta Vaasasta!
Tänään vihdoin katsoin facebookissa jo jonkin aikaa pyörineen videon, tällaisen:
(Upworthy on muuten varsin seuraamisen arvoinen sivusto.)
Videolla kolme pientä tyttöä laulavat oikein kivaa laulua, jonka sanoma on, etteivät he tahdo enää pelkkiä vaaleanpunaisia leluja, vaan haastavia, mielenkiintoisia leluja. Ihana video. Ihanat sanat siinä laulussa: We are all more than princess maids! Niinhän sen kuuluu olla, että myös tytöt saavat leikkiä legoilla, junaradoilla, rakennella puumajoja ja keksiä, oivaltaa, kokeilla, keksiä uudestaan. Videopätkän loppu oli kuitenkin jonkin sortin antikliimaksi: se oli GoldieBlox nimisen yrityksen mainos.
Yritys valmistaa leluja ”tulevaisuuden keksijöille,” innovatiivisia leluja tytöille. Onhan tämä toisaalta mahtava juttu, mutta vierastan silti ajatusta siitä, että tytöille pitäisi olla omat, nimenomaan tytöille brändätyt, innovatiiviset lelut. Mitä tasa-arvoa se on? Eikö voisi vaan ajatella, että kaikki lelut on kaikille lapsille?
No, onhan se parempi, kuin ei mitään. Kun mietin asiaa lisää hampaita harjatessa, aloin ymmärtää. Olen nimittäin töissä vaateliikkeessä. Se on kuulkaas välillä feministille aika vaikeaa. Olen kuitenkin jo tottunut siihen, että kun joku etsii t-paitaa lapselle, pitää ensin kysyä tuleeko se tytölle vai pojalle. Olen jopa tottunut ottamaan rauhoittavan joogahengityksen käyttöön, kun äiti kysyy tyttäreltään, tuleeko hänen nyt varmasti käytettyä prinsessapaitaa, kun se kuitenkin on tummansininen. Hymyilen (suhteellisen) ystävällisesti myös sille asiakkaalle, joka koon 50 vauvanvaatteita ostaessaan torjuu tarjoamani turkoosinvihreän lahjapaketin, ja pyytää vaaleanpunaista tilalle. Hengitän, hymyilen, ja yritän pidätellä silmieni pyörimistä ennenkuin pääsen takahuoneen puolelle.
Sitten on se yksi sadasta asiakkaasta, joka kysyessäni tuleeko takki tytölle vai pojalle, saa minut tuntemaan kuin olisin henkilökohtaisesti vastuussa tästä sukupuolien segregaatiosta. Hymyilen hänellekin, enkä jaksa alkaa selitellä, että minustakin se on turhaa, mutta ne 99 asiakasta ennen sinua olivat ihan eri mieltä.
Tämän kokemuksen vuoksi siis ymmärrän yrityksiäkin. Jos mummolle on helpompaa, kun saa ostaa tytöille vaaleanpunaisen mikroskoopin, on se kai parempi kuin se, että bakteereiden lisääntymisestä kiinnostunut tyttö saa lahjaksi nukenvaunut. Kun ei tyttöjen hyllyllä ollut mikroskooppeja. Kuluttajien pitää antaa palautetta yrityksille, jos tuotteet alkavat mennä överiksi, niinkuin tämä paita: http://blogg.alltforforaldrar.se/alfva/eftersom-alla-pojkar-ar-robotar/. Kuitenkin, vaikka yrityksillekin on hyötyä sillä, ettei vaatteita pysty kierrättämään isosiskolta pikkuveljelle, tekevät ne päätöksensä enimmäkseen perustuen siihen, mikä myy. Jos siis kuluttajilta tulee tarpeeksi vahvaa viestiä siitä, ettei enää tahdota poikien lelujen irvistävän murhanhimoisesti ja tyttöjen lelujen hymyilevän kainosti, muuttavat ne kyllä ennen pitkää valikoimaansa.
Ja ei, minusta ei ole millään tapaa väärin ostaa vaaleanpunaisia asioita tyttölapselle, tai sinisiä poikalapselle. Ei haittaa, jos tyttösi tykkää barbeista ja poikasi autoista. Minua haittaa se, jos poika ei saa työntää nukenkärryjä tai tyttö saa lahjaksi vauvanuken vaikka toivoi robottia.
Mutta hei, asiakaspalvelutyössä toisaalta saa kokea myös ihania hetkiä, myös tämän asian tiimoilta. Juuri tällä viikolla kassalle tuli tyttö isänsä kanssa. Ostoksien seassa oli harmaa pipo, jossa oli se sininen tietokonekissa Sonic. Tyttö kääntyi isänsä puoleen, ja kysyi: eikös olekin ihan okei, että tyttö ostaa poikien puolelta? Jokin kysymyksessä tuntui siltä, että se oli oikeastaan osoitettu minulle. Ehkä tyttö halusi vahvistuksen myös joltain ulkopuoliselta siihen, että asia todella on okei. Otin siis asiakseni vastata, ja sanoin että tietenkin on. Kerroin myös, että mielestäni on oikeastaan ihan turhaa, että edes on olemassa tyttöjen puoli ja poikien puoli, koska jokaisen pitäisi saada pukea päälleen juuri mitä haluaa. Isä ja tyttö nyökkäilivät, isä vähän huvittuneena mutta tytön ilme oli vakava. Hän kertoi vielä että päiväkodissakin oli sanottu, ettei tarvitse puhua tyttöjen leluista ja poikien leluista, vaan kaikki saavat leikkiä millä haluavat. Silloin olin puhjeta ilosta, ylpeydestä ja toivosta, ja mieli teki hypätä kassan yli halaamaan tyttöä. Ehkä meille on kasvamassa sukupolvi, joka ei enää erottele ihmisiä sinisiin ja vaaleanpunaisiin!
Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan jäsenenä olin myös suunnattoman ylpeä kaupunkimme päiväkotihenkilökunnasta. Kiitos teille!
Ehkä tämä ”innovatiivisia leluja tytöille” kausi on vain välivaihe ennen ”innovatiivisia leluja lapsille” aikakauden alkua. Pitää kai antaa ihmisille ja yrityksille aikaa tottua.
Toivoa siis on, mutta vielä on töitä tehtävänä sen eteen, että jokainen lapsi saa olla aidosti oma itsensä sukupuolesta huolimatta. On aika paradoksaalista, että juuri lapsuudessa ihmistä rajoitetaan niin paljon, ja siis ihan hassuilla asioilla, niin kuin kenkien värillä. Ymmärrän kyllä, että rajoitetaan myrkyn juomista ja vapautta istua autossa ilman turvavyötä, mutta että vaatteiden väriä?
Moni perustelee sukupuolinormatiivisen pukeutumisen suosimista sillä, että normeja rikkovia kiusataan. Miksi me opetamme lapsillemme, että syrjimisen pelossa on rajoitettava itseään? Eikö se ole vähän hassua?
p.s. meillä sataa lunta. Kuvittelin, etten oikeastaan edes kaipaa lunta kahden niin toooosi lumisen talven jälkeen, mutta niin mä vain hihkuin eilen koiraa iltapisulle viedessäni. Joku oli jo tehnyt lumienkelinkin keskelle puistokäytävää.
/Laura A-K