Lomaterveinen

Lomaterveinen!

Pidän kertyneitä äitiys-, kesä- ja sairauslomia tällä tavalla jälkikäteen, sopivan paikan tullen, miellyttävinä annoksina. Viime vuoden marraskuussa vietin vajaan päivän Espanjan Granadassa. Ihastuin. Tuo päivä meni lähinnä Alhambraan tutustuessa, mutta ehdimme myös illastaa marokkolaisessa ravintolassa ja ostaa parit huivit. Osan huiveista annoin joululahjaksi, omaani olen nyt käyttänyt vuoden.

Se, mitä silloin Granadasta näin, näytti sympaattisilta kirjakaupoilta, kahviloilta, islamilaisilta vaikutteilta ja vuorilta. Siltä, että halusin takaisin. – Ja täällä nyt ollaan. Valitsin puolivahingossa majoituspaikan täsmälleen oikein, olemme ihan niillä nurkilla, joihin viime vuonna jätin palan sydäntäni. Ihan naapurissa on paikallisia herkkuja myyvä luomukauppa, vegaaninen ruokakauppa, monta mukavaa kahvilaa, marokkolaista ravintolaa, niitä kirjakauppoja ja kauneutta. Albaicin. Tai El Albayzín. Mun mesta.

Sisälläni asuu pieni marokkolainen, sillä sydämeni sykkii voimallisesti tälle estetiikalle, näille mauille, tälle kaikelle. Rakastan.

Pakko jakaa silti yksi ahdistuksen aihe. Mitäköhän tälle voisi tehdä? En oikein vieläkään tahdo uskoa todeksi näkemääni. Vierailimme tänään Parque de las Cienciaksessa. Todella hieno mesta. Paitsi että mitä ihmettä? Tontilta löytyi osasto, jossa istuu riveittäin erilaisia petolintuja puupölkkyjen nokassa jaloistaan naruilla kiinnitettynä. Niitä köysiään ne nokkivat ahdistuneena, koittaen päästä irti. Ja kirkuvat lapsilaumat ihmettelevät. Ei näin!