Viha ruokkii vihaa, pelko synnyttää pelkoa

Teksti on ilmestynyt Pohjalaisessa 27.6.2016.

Kun vuonna 2011 Suomessa seitsemän henkilöä sai surmansa niin kutsutuissa perhesurmissa, en muista kenenkään syyttäneen kristinuskoa.

Kun synnyinkunnassani Kauhajoella Matti Juhani Saari ampui kymmenen ihmistä, ei onneksi kukaan väittänyt, että syynä olisi pohjoispohjanmaamaisen kulttuurin huonous.

Kun joku joka on sinun näköisesi, samalta paikkakunnalta, samanlaisista oloista kotoisin tekee hirmuteon, on sinun helppo löytää syyt muualta kuin teidän yhteisestä kulttuuristanne, taustastanne, ja uskonnostanne.

Mitä enemmän hirmutekoon syyllistynyt henkilö näyttää erilaiselta kuin sinä, mitä kauempana hänen kotinsa on sinun kodistasi, sitä helpompaa sinun on yleistää hänen tekemänsä kauheudet osaksi toista kulttuuria tai uskontoa. Sitä helpompi sinun on syyttää yhden henkilön tekemisistä myös kaikkia muita niitä, joiden ihonväri on vähän saman suuntaa, niitä joilla on sama uskonto.

Kun terroristiryhmittymät toteuttavat hirmutekojaan maailmalla, kääntää moni virheellisesti syyttävän sormen kohti kokonaista, monenkirjavaa ja moniulotteista uskontoa, islamia. Sen sijaan, että islamin syyttäminen terroriteoista auttaisi meitä saavuttamaan maailmaan rauhan, se vie meitä yhä kauemmas tästä tavoitteesta.

Voit varmasti kuvitella mikä sinun reaktiosi olisi, jos sinua olisi syytetty Kauhajoen tai Jokelan surmista, koska olet käynyt rippikoulun. Ei tuntuisi kovin reilulta, eihän?

Aina löytyy kuitenkin joku, joka hyötyy vastakkainasettelusta. Tällä hetkellä hyötyjiä ovat juuri ne ryhmittymät, joiden tekojen vuoksi jotkut ovat valmiita leimaamaan kaikki muslimit terroristeiksi. Terroristiryhmittymien on paljon helpompi värvätä tulokkaita, kun länsimaat toitottavat vihaansa islamia kohtaan.

Kun länsimaat syyttävät jokaista muslimia terroristiryhmittymien teoista, he ruokkivat sitä vihaa ja pelkoa, jonka vuoksi ihmiset näihin ryhmittymiin liittyvät. Sen lisäksi on suorastaan absurdia yksinkertaistamista syyttää kokonaista, monissa maissa ja erilaisissa kulttuureissa vaikuttavaa uskontoa pienen osan sen vaikutuspiiriin kuuluvien ihmisten tekemisistä.

Emme kuitenkaan ole valmiita syyttämään kristinuskoa kaikesta siitä pahasta mitä länsimaiset ihmiset tekevät. Eikä ole syytäkään. Vaikka uskontoon vetoamalla saadaan vaikutettua ihmisiin, ei uskonto itsessään tee kenestäkään väkivaltaista. Ei kristinusko, eikä islam 

Maailmasta löytyy valitettavasti liian paljon ihmisiä jotka tekevät pahoja asioita. Eläisin mielelläni maailmassa ilman murhaajia, raiskaajia, terroristeja. Feministinä minulle on tärkeää, että ihmiset kohdataan yksilöinä, eikä jonkun toiseutetun ryhmän anonyyminä osana.

Älä sinäkään suostu katsomaan maailmaa mustavalkoisten lasien läpi. Katso syvemmälle, ota selvää. Terroristiryhmittymien uhkaa ei saa vähätellä, mutta ratkaisu ei löydy yleistyksistä. 

Kirjoittaja on vaasalainen kaupunginvaltuutettu, joka tahtoo rakastaa mailman ehjäksi.

Hyvinvointi Mieli Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta