Anteeksi, saamelaiset
Järjestin saamelaisten kansallispäivänä Turussa saamelaiskahvit. Oli koskettavaa, että osa paikalle tulleista saamelaisista oli pukeutunut saamenpukuun. Opin, että saamenpuku on kantajalleen todella henkilökohtainen ja sisältää tietoa, joka ei kenelle tahansa ulkopuoliselle aukene. Puku kertoo mistä päin sen kantaja on kotoisin, ja mihin sukuun hän kuuluu. Puvun käyttöä sääntelevät kirjoittamattomat normit ja säännöt.
Liikutuin voimakkaasti myös osallistujien tarinoista. Koolla oli eri ikäisiä ihmisiä, ja vanhemmat olivat kokeneet lapsuuden asuntolakoulussa. Nuo ajat olivat jättäneet heihin voimakkaasti jälkensä. Asuntolakoulussa saamelaislapsista kitkettiin pois oma kieli ja kulttuuri. Niitä oli vaikea pitää yllä, kun kotona pääsi käymään pahimmillaan vain pari kertaa vuodessa.
On tuskallista ajatella, että oma 7-vuotias lapseni vietäisiin pois luotani koulun alkaessa, ja näkisin häntä vain pari kertaa vuodessa. Hänet vietäisiin paikkaan, jossa hän oppisi häpeämään sitä, kuka hän on. Ajatus on raastava. Suomalaistamisen vuodet jättivät pysyvät jälkensä niihin sukupolviin, jotka nuo ajat kokivat. On upeaa huomata, miten aktiivisesti nuoremmat sukupolvet ovat alkaneet tuoda saamelaisuutta näkyviin.
On ensiarvoisen tärkeää, että saamelaisten asemaa parannetaan alkavalla hallituskaudella ILO 169 -sopimuksen ratifioinnilla. Kielipesätoimintaan on löydyttävä rahaa, kun sitä on aikoinaan löytynyt siihenkin, että saamelaisilta on koitettu viedä oma kieli pois.
Lähetin Turun Sanomiin alla olevan yleisönosastokirjoituksen. Toivottavasti se julkaistaan.
Anteeksi, saamelaiset
6.2. perjantaina vietettiin saamelaisten kansallispäivää. Minua jäi vaivaamaan, kuinka vähän asiaa nostettiin mediassa esille. Saamelaisten huomioimatta jättäminen kun ei ole millään tavalla uutta Suomen historiassa.
Koska saamelaisten historiaa ei juuri opeteta meille kouluissa, moni suomalainen on siitä melko tietämätön. Tapasin kansallispäivänä saamelaisia, jotka kantavat koko ikänsä traumaattisia muistoja siitä, kuinka heidät vietiin pois kodeistaan 7-vuotiaana ja laitettiin ummikkoina asuntolakouluihin.
Saamelaisten sulauttamispolitiikka voimistui toisen maailmansodan aikana ja jälkeen. Saamelaisia pidettiin katoavana kansana, jotka saattoivat elää ihmisarvoista elämää ainoastaan luopuessaan vanhoista tavoistaan ja omaksuessaan ”kehittyneemmän elämänmuodon”.
Oppivelvollisuuslakia muutettiin vuosina 1946–47 niin, että myös syrjäseutujen lasten tuli käydä koulua. Tätä varten perustettiin erityisiä asuntolakouluja ympäri Suomea. Monet saamelaislapset siirtyivät kouluun osaamatta sanaakaan suomea.
Saamelaisvanhemmat toivoivat, että opetusta voisi saada edes osittain saameksi, mutta ajatus hylättiin. Yleisesti koettiin, että suomi oli tulevaisuuden kieli, lasten kannalta tärkein oppia. Saamen uskottiin vain hidastavan suomen oppimista, joten katsottiin parhaaksi, että se kitketään kokonaan pois.
Joissain kouluissa saamen käyttö kiellettiin täysin sekä oppitunneilla että vapaa-ajalla ja kiinnijääneitä rangaistiin ankarasti. Myöskään saamelaiskulttuuria ei kouluissa opetettu. Pienille lapsille muutos oli usein todella traumatisoiva.
Opettajista tai asuntolahenkilökunnasta ei monikaan, välttämättä yksikään osannut saamea. Asuntolaympäristö oli kotiin verrattuna usein täysin erilainen kaikessa, ruoasta käytöstapoihin. Kotoa ei usein saanut tuoda minkäänlaisia koristeita mukanaan, edes kuvia.
Harva lapsi pääsi käymään kotona useammin kuin kaksi kertaa vuodessa. Suomalaistamispolitiikan seurauksena Suomessa elää saamelaissukupolvia, jotka ovat oppineet häpeämään ja kätkemään saamelaisuutensa.
Ystäväni kertoi juuri saamelaisesta isoäidistään, joka puhuessaan saamea julkisella paikalla vilkaisee ensin ympärilleen. Keitä on paikalla, sopiiko omaa kieltä puhua?
Asuntolakouluihin kadotetusta sukupolvesta monikaan ei uskaltanut välittää saamelaisuutta lapsilleen, mutta hiljalleen usko tulevaisuuteen ja omaan arvoon on palannut. Nuoret saamelaiset pitävät saamelaisuudestaan ääntä. Kielipesätoiminta ja lukuisat saamelaisartistit ovat merkkejä kielen ja kulttuurin elpymisestä. On kuitenkin väärin, että kielipesät joutuvat säännöllisesti taistelemaan rahoituksesta.
Sortoa ja vaikenemisen kulttuuria jatketaan jokaisena päivänä, jona alkuperäiskansamme historiaa ei opeteta kouluissa. Saamelaisten asemaa on parannettava ILO 169 -sopimuksen ratifioinnilla, mikä on yhä tekemättä. Sopimuksen ratifiointi on kirjattu hallitusohjelmaan ja asia on nyt valiokuntien käsittelyssä.
Norjan hallitus on päätynyt pyytämään saamelaisiltaan anteeksi norjalaistamispolitiikkaansa. Anteeksipyyntö on symboliselta merkitykseltään suuri. Suomenkin saamelaisyhteisö on anteeksipyyntöä toivonut, mutta toistaiseksi sitä ei ole tullut.
En ole Suomen hallitus, mutta Suomen kansalaisena olen todella pahoillani siitä, miten olemme alkuperäiskansaamme kohdelleet ja tästä kohtelusta vaienneet. Saamelaiset: anteeksi.
Laura Rantanen (vihr.)
Kirjoittaja Laura Rantanen on varsinaissuomalainen eduskuntavaaliehdokas, joka tuntee kollektiivista syyllisyyttä siitä, kuinka saamelaisia on Suomessa kohdeltu.
Juttu asuntolakoulussa asuneesta Kirsti Länsmanista vuodelta 1971.
