Hollande ja Merkel = totta

Europarlamentaarikot osoittivat suosiotaan nousten taputtamaan seisten, kun Ranskan presidentti François Hollande ja Saksan liittokansleri Angela Merkel vetosivat parlamenttiin pakolaiskysymyksen ratkaisemiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi yhdessä.

Oli hienoa olla seuraamassa historiallista puhetta paikan päällä, ja raportoin tänne joitakin kohtia, jos olet yhtä politiikkanörtti kuin minä, ja sattuisi kiinnostelemaan. Puheet ovat toki kuunneltavissa täältä kokonaisuudessaan, Hollande puhui muun muassa ilmastonmuutoksen torjunnasta ja Pariisin ilmastokokouksesta.

Edellisen kerran Ranskan ja Saksan johtajat pitivät europarlamentissa yhteisen puheen marraskuussa 1989, kun presidentti François Mitterand ja liittokansleri Helmut Kohl vierailivat parlamentissa Berliinin muurin murtumisen jälkeen. Päivän yhteisvierailuun oli siis ladattu myös paljon symboliikkaa.

”Nationalismi on sotaa, ja tämä pätee yhä tänäänkin. Oman maan ulkoisen suvereniteettiuden ajaminen tarkoittaa, ettemme ajattele tulevaisuutta. Se ei tarkoita vain pysähtymistä, vaan takapakkia”, sanoi Hollande.

n puhui schengen-sopimuksen vaalimisen tärkeydestä ja siitä, kuinka traaginen virhe ihmisten vapaan liikkuvuuden rajaaminen olisi. Hollanden mukaan tarvitaan Euroopan yhtenäistä pakolaispolitiikkaa ja panostusta rajavalvontaan. Eurooppa ei voi enää sulkea silmiään maailman tilanteelta:

”Ei ole sellaista piikkilanka-aitaa, joka meidät turvaisi ulkopuoliselta uhalta. Tarvitsemme uudenlaista eurooppalaista yhteistyötä. Haluammeko palata 90-luvun asetelmiin vai haluammeko kokonaisuuden, joka on koherentti nyt?

Hollande kertoi tehneensä valinnan Euroopan puolesta. Siksi hän on nyt tehnyt yhteistyötä Merkelin kanssa. Enemmän Eurooppaa Eurooppaan toivoi puheessaan myös Merkel. Alkuun hän listasi EU:n onnistumisia, kuten Lissabonin sopimuksen, Euroopan yhtenäisasiakirjan ja talouskriisin ratkomisen yhdessä.

”Tänään ranskan presidentti François Hollande ja minä haluamme puhua teille, sillä käsillä on historiallinen tulikoe. Lukemattomat ihmiset, jotka tulevat vaarallisia reittejä Eurooppaan etsivät meiltä turvaa. Liikkeellä on jopa 10 miljoonaa syyrialaista”, Merkel sanoi.

”Euroopan ja koko maailman tehtävä on taata ihmisille mahdollisuus rakentaa turvallinen elämä kotimaassaan. Siinä emme vielä ole onnistuneet.”

Merkel puhui Saksan ja Ranskan yhteistyöstä Ukrainan kriisin ratkaisemiseksi Normandia-kokoonpanossa. Kyseessä on kuitenkin vain yksi monista konflikteista.

”Kaikki tämä muuttaa Eurooppaa jälleen, kuten 25 vuotta sitten. Tietenkin meidän on huolehdittava ilmastonmuutoksesta, digitalisaatiosta ja talouden valuvioista omien arvojemme mukaan. Kuitenkin suuri pakolaismäärä muuttaa Euroopan agendaa jälleen kerran ja pysyvästi.”

Merkel painotti, miten pakolaiskriisin ratkomisessa on puututtava lähtömaiden tapahtumiin. Emme voi kääntää globalisaation haasteille selkäämme. Merkel korosti Turkin ratkaisevaa roolia ja tuen tarvetta ja toisti, että tarvitsemme nyt enemmän Eurooppaa.

”Tarvitsemme sitä päättäväisyyttä, jota Eurooppa on pystynyt vaikeissa tilanteissa osoittamaan. Saksa ja Ranska ovat siihen valmiita. Vain yhdessä Eurooppa onnistuu kitkemään vainon syitä, vain yhdessä voimme estää ihmiskauppajengien toimintaa. Vain yhdessä voimme sopia EU:n laajuisen palauttamissopimuksen.”

Merkelin mukaan Dublin-sopimus on tullut tiensä päähän ja tarvitaan taakanjakoa. Hän mainitsi suuren kotouttamistehtävän kaikissa maissa.

”Meidän on kohdeltava tulijoita kunnioittavasti ja inhimillisinä yksilöinä eikä massana riippumatta siitä, onko heillä edellytykset jäädä.”

Sekä Hollande, että Merkel puhuivat tulijoiden ihmisoikeuksien kunnioittamisesta.

”Se, että suljemme rajamme täydellisesti ei ole näinä aikoina ratkaisu, sillä vain tehdään lisää ongelmia. Koko muu maailma odottaa Euroopalta, että noudatamme omia arvojamme”, Merkel sanoi.

”Nykyään Eurooppa on alue, johon monet ihmiset suuntaavat toivonsa ja se on unelmien kohde. Meidän on oltava vastuullisia Euroopan viehätysvoiman suhteen. Kun selvitämme tämän tulikokeen olemme entistä vahvempia. Älyllä, joustavuudella ja harkitsevuudella saamme paljon aikaan.”

Merkel muistutti, että hän on itse elävä esimerkki Euroopan muutoksesta. Hänen perheensä muutti Länsi-Saksasta Itä-Saksaan, kun Merkel oli muutaman viikon ikäinen. Seuraavaksi Merkel kävi Länsi-Saksassa vasta 32-vuotiaana serkkunsa. Ja nyt hän istui tässä, ranskalaisen vieressä, halukkaana yhteistyöhön.

Suurin osa ryhmistä suhtautui Merkelin ja Hollanden puheeseen riemulla, ja esimerkiksi S&D-ryhmän Pittella piti puheenvuoron vapauden etsimisen inhimillisyydestä ja siitä, miten kansalaisten Eurooppaa ei rakenneta kauniilla puheilla, vaan konkreettisilla toimilla. Hän toivoi Saksalta ja Ranskalta kunnianhimoisia toimia ilmastonmuutoksen torjunnassa (josta Hollande oli aikaisemmin puhunut) ja köyhyyden torjunnassa.

Kaikkia ryhmiä Ranskan ja Saksan johtajien puhe ei miellyttänyt. ENF-ryhmän Marine Le Pen sanoi, ettei ”tunnusta” rouva Merkeliä, ja kertoi edustavansa Ranskan kansaa, joka kääntää selkänsä Hollandelle ”aivan kuin se käänsi aiemmin selkänsä Sarkozylle, joka ei ollut kansan puolella.”

Hollande vastasi euroskeptikoiden puheenvuoroihin sanomalla, että ne maat, jotka kieltäytyvät kantamasta vastuunsa turvapaikkakysymyksessä kieltävät eurooppalaisuutensa, ”koska vastuu on EU:n arvojen mukaista.”

”Nationalismin ja äärioikeiston tie on johtanut meidät sellaiselle tielle, jota emme ole halunneet”, Ranskan presidentti lopetti viimeisen puheenvuoronsa.

Vierailua isännöivä EU-parlamentin puhemies Martin Schulz sai raikuvat aplodit sanoessaan loppupuheenvuorossaan: ”Ne, jotka ovat antaneet valita itsensä tähän taloon kuvitellen että he voivat tuhota sen sisältä päin saivat tänään opetuksen.”

Joku kyseenalaisti vielä salin tyhjennettyä seisten osoitetut suosionosoituksetkin, jotka olivat hänen mielestään kuin Neuvostoliitossa. Puheenjohtaja vastasi, etteivät seisten osoitetut aplodit ole sääntöjen vastaisia.

Kirjoittaja Laura Rantanen tykkää Euroopasta

 

strasse_merkel_0.jpg

 

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Jos olisin pakolaisen äiti

Learning by experience tarkoittaa kokemuksen kautta oppimista, ja sen nimiseen projektiin osallistuin yli kymmenen vuotta sitten. Suomen pakolaisapu haki vapaaehtoisia auttamaan oppimateriaalin luomisessa suomalaisille ja ruotsalaisille yläkoululaisille, ja pääsin ilokseni mukaan.

Projektin tarkoituksena oli luoda oppimateriaali, joka paitsi antaa tietoa pakolaisuudesta, myös auttaa nuorta eläytymään toisten kokemuksiin ja näin ymmärtämään paremmin, mitä pakolaisuus oikeasti tarkoittaa.

Koulutuksessa meille järjestettiin esimerkiksi roolipeli, jossa olimme paossa kodistamme.

Minulle on parhaiten jäänyt mieleen tilanne, jossa menimme suojaan erääseen huoneeseen. Hetken siellä oltuamme oveen koputettiin. Koputus oli kova ja kiihkeä, pelottavakin.

Huone hiljeni entisestään. Kuiskaillen mietimme ryhmässä, mitä teemme. Emme tietenkään avaa ovea, siellä on joku joka uhkaa meitä, sanoi yksi. Entä, jos siellä on joku joka myös kaipaa turvaa? kysyi toinen.

Olin Suomessa, Helsingissä tai Tampereella, jonkun koulun tiloissa. En enää muista sitä tarkasti. Turvassa kuitenkin. En ollut sota-alueella, enkä oikeasti paossa mistään. Vaikka avaisin oven, ei minulle kävisi kuinkaan.

Siitä huolimatta kurkkuani kuristi. Vaikka en enää muista paikkaa, jossa koulutus järjestettiin, muistan pelon ja ahdistuksen, epävarmuuden tunteen.

Entä jos joku tarvitsee apuamme? Jos emme avaa ovea, ei tuo henkilö pääse turvaan. Entä jos avaamme oven, ja siellä onkin sotilaita? Jos siellä on sotilaita, ehkä ne lähtevät pois, jos olemme ihan hiljaa. Mutta jos olemme hiljaa, emme koskaan saa tietää, jos oven takana onkin toinen avun tarpeessa oleva. Joku, joka on nyt yksin ja peloissaan, koska me emme uskaltaneet avata. Ehkä siellä on perhe, joka ei selviä, koska me pelkäämme oman henkemme puolesta. Itketti, vaikka tiesin tilanteen olevan kuviteltu.

Tiedän, että vaikka muistan tuon leikin aikana kokemani pelon ja ahdistuksen, en tiedä vielä mitään siitä pelosta ja ahdistuksesta, jota ihminen tuntee jättäessään kotinsa paetakseen uhkaa.

En voi tietää, miltä tuntuu jättää taakseen tutut kadut, huoneet ja astiat, ja tietää, ettei ehkä koskaan enää palaa. En osaa kuvitellakaan, miltä tuntuu joutua perheestään eroon ja pelätä, miten heidän on käynyt. Enkä sitä, miltä tuntuu olla se, jonka perhe lähettää turvaan, jääden itse toivomaan parasta.

Vaikken voi tietää murto-osaakaan siitä tuskasta ja pelosta, jota nuo ihmiset tuntevat, voin yrittää ymmärtää. Sitä meidän kaikkien pitää nyt harjoitella. Maailmassamme on kriisejä, joissa kärsijöinä ovat ihmiset, kuten minä ja sinä. He tarvitsevat apuamme. Meidän on pystyttävä näkemään heidän hätänsä.

Myös ne nuoret miehet, jotka hakevat apua Suomesta, ovat jonkun lapsia.

Jos elämäni olisi ollut toisenlainen, minulla voisi hyvinkin nyt olla teini-ikäinen poika. Jos minulla olisi tuo poika, jota rakastaisin yli kaiken, niin kuin äideillä on tapana, tahtoisin lähettää hänet pois vaaran uhatessa. Lähettäisin hänet etsimään turvaa ja toivoisin, että mihin hän sitten meneekin, siellä on ihmisiä jotka näkevät hänet ihmisenä. Ihmisiä, jotka ymmärtävät, että hänen selviytymisensä on minulle tärkeämpää kuin omani.

Kirjoittaja on Vaasan vaalipiirin vihreiden puheenjohtaja, ja täti-ihminen, jonka sydän on murskana jokaisen välimerellä hukkuneen vuoksi.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta