Raha ratkaisee päätöksenteossa liikaa
Keväällä tutustuimme kansanedustaja Johanna Sumuvuoren kanssa lobbaukseen Brysselissä.
Europarlamentti kuhisee lobbareita. Heitä liikuskelee Brysselissä Washingtonin jälkeen toiseksi eniten. Lobbaajista 70% on yritysten ja bisnesjärjestöjen edustajia. Komission virkamiehet ja mepit ovat lobbareiden pääkohteita. Ajoittain lobbaukseen käytetään miljoonia euroja, näin teki mm. Philip Morris vuonna 2012, kun parlamentissa valmisteltiin tupakkadirektiiviä. Yritys palkkasi 161 lobbaajaa vaikuttamaan päätöksentekoon.
Arvannette, ettei nuorten terveydestä huolestuneilla tahoilla ollut varaa palkata vastaavaa määrää lobbareita. Teimme vierailullamme myös videon. Saimme aiheesta paljon kiinnostavaa tietoa Satu Hassilta, jolla oli meppinä paljon kokemusta lobbauksesta. Hän on kirjoittanut ja puhunut asiasta paljon vuosien varrella. Satu on käsitellyt myös suomalaista lobbausta ja korruptiota, joka tuntuu olevan Suomessa hiukan tabu.
Sen ei kuitenkaan pidä olla sitä. Kansalaisilla tulee olla oikeus tietää, kenen lauluja päättäjät laulavat. Päätöksenteon läpinäkyvyys on ollut minulle erittäin tärkeä asia siitä asti, kun aloin toimia aktiivisesti puoluepolitiikassa. Olen koittanut edistää asiaa käytännössä esimerkiksi tässä blogissa ja kunnanvaltuutettuna.
Vaalirahoitus on eräs asia, jonka nykyistä parempi avaaminen olisi kansalaisten edun mukaista, kuten myös sen, mihin rahat käytetään. Vihreillä on se hyvä puoli, ettei takanamme ole suurrahoittajia ja salamyhkäisiä kytköksiä. Toisaalta vaalikampanjaan tarvitaan jonkin verran myös rahaa. Jotkut käyttävät sitä enemmän, toiset vähemmän. Jo ehdokasmaksu on satoja euroja ja yksikin lehtimainospaikka samoin. Puhumattakaan esitteistä ja muusta tarpeellisesta kättä pidemmästä.
Me keräämme mikrolahjoituksia yksityisiltä tukijoilta. Kokeilen itse myös saada jonkun verran vaalikassaa kerättyä Mesenaatti-yhteisörahoituspalvelun kautta. Jännittää! Vielä on matkaa siihen, että kampanja onnistuu, lähes liian jännää. Pidämme tarkkaa kirjanpitoa siitä, mihin käytämme kampanjassa rahaa, ja olen valmis julkaisemaan tarkan tilityksen vaalien jälkeen. Myös kansanedustajana toimisin avoimesti, kertoisin sidonnaisuuksistani, tapaamistani lobbareista ja ylipäätään raportoisin ahkerasti tekemästäni työstä. Se on mielestäni kaikkien edun mukaista.
Meillä kaikilla on joitakin sidonnaisuuksia. Itse liityn läheisesti Suomen luonnonsuojeluliittoon – ja tulisin takuulla kuuntelemaan ympäristöjärjestöjen viestejä myös kansanedustajana tarkalla korvalla. Tahtoisin myös kuulla tutkijoita huomattavasti enemmän, kuin nykyisessä päätöksenteossa on tapana. Vastuutan hiukan myös tutkijoita: olkaa päättäjiin yhteydessä ja jakakaa tietoa!
Tänään järjestin yhdessä Saara Ilvessalon kanssa lounastilaisuuden, jossa keskustelimme lobbauksesta. Pääpuhuja oli oikeutetusti kukapa muukaan, kuin suuresti arvostamani poliitikko Satu Hassi. Ilahduin kovasti, kun Satu kertoi päättäneensä lähteä sittenkin ehdolle eduskuntavaaleissa Pirkanmaalla. Asia julkistettiin tänään kello 18.00.
Tilaisuutemme päätteeksi kirjoitin yhdessä Saaran kanssa yleisönosastokirjoituksen:
Raha ratkaisee päätöksenteossa liikaa
Kuka käyttää todellista valtaa? Millä tavalla kansan ääni kuuluu päätöksenteossa? Missä menee hyväksyttävän ja kyseenalaisen edunvalvonnan raja?
Kun EU:n kemikaalilakia eli REACH:ia valmisteltiin, mepit jättivät eri valiokunnissa kaiken kaikkiaan tuhansia muutosehdotuksia. Huomattava osa niistä oli sanamuodoltaan identtisiä toisten meppien ehdotusten kanssa.
Vihreä ryhmä palkkasi tutkijan selvittämään, mistä meppien ehdotukset olivat peräisin. Kävi ilmi, että niistä ehdotuksista, joiden alkuperän hän pystyi selvittämään, ylivoimainen enemmistö oli peräisin kemianteollisuudelta.
Demokratiaan kuuluu, että esimerkiksi firmojen, ammattiliittojen sekä kuluttaja- ja ympäristöjärjestöjen edustajat voivat tulla päättäjien puheille ja kertoa mielipiteensä käsiteltävinä olevista asioista, eli lobata.
Lobbaajat välittävät arvokasta tietoa päätöksenteon pohjaksi ja ovat usein asiantuntijoita. Raha ratkaisee kuitenkin liikaa. Yritysmaailman palkkaamat lobbarit saavat rahan avulla äänensä kuuluviin paremmin kuin yleisen edun puolesta lobbaavat tai tutkijat. Toinen ongelma on avoimuuden puute.
Ammattimaisia lobbareita, eli ihmisiä, joiden päätyö on tavata päättäjiä vaikuttaakseen näihin, pystyy palkkaamaan vain jos on rahaa. Euroopan unionissa ammattilobbareista valtaosa on yritysmaailman palkkaamia, ja myös Suomessa lobbaus ammattimaistuu kovaa vauhtia.
Viime vuosina yhä useampi journalisti on siirtynyt media-alalta ”vaikuttajaviestinnän” pariin ”hoitamaan yhteiskuntasuhteita”.
Euroopan parlamentissa ammattilobbarit tekevät esimerkiksi valmiiksi kirjoitettuja ehdotuksia, joita mepit myös ottavat nimiinsä. Myös Suomessa poliitikot saattavat laulaa erilaisten eturyhmien lauluja niin, että edes sanamuotoja ei vaivauduta juurikaan muuttelemaan.
Tarvitsemme uudet säännöt lobbaukselle. Lobbaavien tahojen tulisi kertoa julkiseen rekisteriin, missä asioissa ne lobbaavat, ketkä ihmiset ovat heidän palkkalistoillaan, ja mitä he ajavat. Ja myös päättäjillä pitäisi olla velvollisuus kertoa, jos heidän ehdotuksensa on kopioitu muilta.
Vaalilakia tulisi parantaa niin, että vaalikampanjan kustannuksista tulisi tehdä erittely, muuten kokonaissummasta voi väittää mitä vain. Päättäjien kaksoisroolit esimerkiksi yritysten hallituksissa ja toisaalta poliitikkona päättämässä yrityksen alaan liittyvistä asioista pitää kyseenalaistaa.
Toinen ratkaisu on tavallisten kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen esimerkiksi netissä tapahtuvalla osallistumisella. Meidän pitää mahdollistaa kansalaisten aloitteesta tapahtuvat sitovat kansanäänestykset.
Laura Rantanen ja Saara Ilvessalo
Varsinaissuomalaiset vihreät eduskuntavaaliehdokkaat
Kirjoittaja Laura Rantanen on varsinaissuomalainen eduskuntavaaliehdokas, joka on sitoutunut lisäämään kansalaisdemokratiaa ja päätöksenteon avoimuutta.
