Varsinais-Suomen sudet

Suhtautuminen susiin jakaa kansaa. Ylen viime vuonna tekemän arvokyselyn mukaan Suomen kansalaiset ovat jyrkän erimielisiä kolmesta asiasta: tasa-arvoisesta avioliittolaista, ruotsin kielen asemasta ja susien metsästyksestä.

Jakolinja menee selvästi ikäpolvien mukaan. 15-24-vuotiaista alle viidennes kannattaa susien voimallisempaa metsästystä, yli 65-vuotiaista 53 prosenttia. Nuorille ja uusimaalaisille kysymys on vähiten tärkeä.

Vaalien alla monet maaseudulta (ikäihmisten?) ääniä toivovat poliitikot koittavat ratsastaa suden taljalla suosioon. Puhutaan maalaillen häirikkösusista ja siitä, miten lupia niiden tappamiseen on saatava nykyistä helpommin.

Näitä kommentteja lausutaan, vaikka sudenkaatoluvat lähes kaksinkertaistuivat viime vuodesta. Maa- ja metsätalousministeriö ehti jo vahvistaa tälle ja ensi talvelle suurimmaksi saalismääräksi 29 sutta, ja Suomen riistakeskus myönsi tälle talvelle 24 poikkeuslupaa suden tappamiseen. Poikkeusluvat ovat voimassa 21 vuorokautta ja susijahti on mahdollista aloittaa 23.2.

Kyseessä on maa- ja metsätalousministeriön aloittama kaksivuotinen kokeilu, jossa sallitaan kannanhoidollinen metsästys. Aikaisemmin, kun sudenkaatolupia on annettu, on salametsästys lisääntynyt niiden varjolla. Tällä kertaa sen uskotaan vähentyvän.

Kaikki vuoden 2007 jälkeen myönnetyt luvat tätä ennen olivat vahinkoperusteisia poikkeuslupia, jotka kohdennetaan erityisen merkittävää vahinkoa tai uhkaa aiheuttaviin yksilöihin. Riistakeskuksen myöntämät poikkeusluvat on tarkoitus kohdistaa haittaa tai vahinkoa aiheuttaneisiin nuoriin susiyksilöihin.

Ajatellaan, että metsästys ei vaarantaisi äärimmäisen uhanalaisen susilauman elinvoimaisuutta tai hajottaisi susilaumaa kuten alfanaaraan tappaminen. Asetelmassa on riskinsä. Kuinka voidaan varmistaa se, että metsästäjät tunnistavat laumasta juuri nuoren suden alfan sijaan ja tappavat juuri sen?

Lisäksi tiedetään, että aikaisemmin jotkut ovat tappaneet tarkoituksella alfanaaraita tarkoituksenaan hajottaa lauma. Sen jälkeen on helpompi saada lisää kaatolupia hajaannuksen mahdollisesti aiheuttamien ongelmien takia. Ja saadaanko kannanhoidollisilla luvilla salametsästys aidosti loppumaan, kun aikaisemmin se ei ole samalla metodilla onnistunut?

Kysyin ajatusteni tueksi näkemyksiä parilta maakuntamme susitilanteen asiantuntijalta, Biologi Sami Lyytiseltä ja tutkimusmestari Antti Härkälältä, jota sanotaan myös susineuvojaksi. Susialueella Pöytyällä asuva biologi Sami Lyytinen suhtautuu kannanhoidolliseen metsästykseen epäillen ja Härkälä näkee siinä mahdollisuuksia ihmisten susiin kohdistamien negatiivisten tunteiden hillitsijänä.

Varsinais-Suomeen on annettu 3 kaatolupaa, ja laumoja alueella on korkeintaan kaksi.

– Kannanhoidollisella metsästyksellä piti lieventää eripuraa susialueiden asukkaiden ja hallinnon välillä. Keinoksi päätettiin yhden nuoren suden tappaminen laumasta. Nyt Varsinais-Suomessa myönnettiin toiselle oletetulle laumareviirille kaksi lupaa ja toiselle yksi. Näin monelle luvalle ei ole mitään perustetta. Erittäin uhanalaiseen suteen kohdistuvien tappolupien määrän suhteen pitää olla hyvin varovainen, Lyytinen sanoo.

Hän epäilee, voiko susia voimakkaasti pelkäävien ihmisten oloa todella helpottaa sillä, että paristakymmenestä laumasta tapetaan susi tai kaksi.

– Ehkä ainoita, joille sillä on merkitystä ovat ne metsästäjät, jotka hakevat jahdin huumaa. Mutta ei sillä sutta pelkäävien oloa saada suoraan helpottumaan. Jos jahti vähentää sudenvihaajien levittämien pötypuheiden määrää, voi asialla olla positiivisiakin seurauksia ihmisten suhtautumisessa sutta kohtaan, Lyytinen sanoo.

Köyliöläinen LUKE:n tutkimusmestari, riistantutkimuksen kenttätyöntekijä Antti Härkälä uskoo kaatolupakokeilun vähentävän susia pelkäävien ihmisien turhautumista. Hänen kokemuksensa mukaan susitiedon tarjoaminen ei yksin riitä. Ihmisten täytyy oppia elämään rinnakkain susien kanssa itse oivaltaen ja käytännönläheisesti.

– Joillain ihmisillä on susista paljon huolta, vaikka vahinkoja ei olekaan tapahtunut. Kaatoluvat vähentävät sitä tunnetta, että mitään ei voi tehdä, Härkälä sanoo.

Sitä onkin pidetty yhtenä kohtalon kysymyksenä sudelle. Osa niistä paikallisista, jotka kokevat, että heiltä on viety vaikutusvalta oman seudun susiasioissa, on valmis radikaaliin toimintaan. Varsinais-Suomenkin metsistä löytyy laittomien haaskojen vierestä superlon-syöttejä ja laillisesti kaadetuista susista on nähty, että niitä on aiemmin koitettu tappaa laittomasti.

Susi kuuluu Suomen luontoon ja suomalainen luonto tarvitsee sutta. Sudella on vaikutuksensa luonnon monimuotoisuudelle. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan pienin mahdollinen geneettisesti kestävä kanta on 300–500 yksilöä riippuen siitä, paljonko Ruotsista tai Venäjältä tulee vaeltavia susia kantaa vahvistamaan. Vuosien 2001–2013 aikana Venäjältä ja Suomesta siirtyi Skandinaviaan 19 sutta. Toiset puhuvat 20-25 lisääntyvästä laumayksiköstä.

Suomen susikanta on luonnonvarakeskuksen (entinen RKTL, nykyinen LUKE) arvion mukaan susia on nyt Suomessa noin 220-245 yksilöä. Arvio perustuu metsästäjiltä kerättyihin havaintoihin ja lumijälkien avulla tehtyihin arvioihin. Eteläisen Suomen vähälumisuus ja pantasusien määrän väheneminen aiheuttavat arvioon aiempaa enemmän epävarmuutta.

Vuonna 2011 törkeä metsästysrikos tuli rikoslakiin ja näyttää että se ja sitä seurannut poliisien aktivoituminen salametsästyksen suhteen ovat parantaneet susien tilannetta. Erävalvontaa ja poliisiresursseja metsästysrikosten selvittämiseen tarvitaan jatkossa vielä nykyistä enemmän.

Suomessa on päästävä eroon salametsästysrikollisuudesta ja otettava susikanta laillisen säätelyn piiriin. Suurpetopolitiikka ei ole yksinkertaista, sillä ekologisten näkökulmien lisäksi sosiaalisilla vaikutuksella on paljon painoarvoa. Ihmisten pelkoja vähennetään osaltaan neuvonnalla ja ohjeilla, ja luontomatkailuun panostaminen voi alkaa näyttää sudet houkuttelevina – elävinä.

Ideoita sopuisaan rinnakkain eloon on syytä etsiä myös kaikista niistä maista, joissa sutta on huomattavasti Suomea enemmän, ja niiden annetaan olla rauhassa. Metsästäjien saaliskateuteen yksi keino olisi hirvikannan kasvattaminen Ruotsin mallin mukaan. Susi on ravintonsa ansainnut siinä missä metsästäjä riistansa.

Kyse ei ole ratkaisemattomasta ongelmasta, vaan asiasta, jolle todella voi tehdä jotain. 

Kirjoittaja Laura Rantanen on varsinaissuomalainen eduskuntavaaliehdokas, joka haluaa osaltaan suojella suomalaisen luonnon monimuotoisuutta.

Kuva: Howling wolf by Fool4myCanon, via Flickr Creative Commons