Onks mun pakko?

Vastaus kysymykseen, on! Aina on pakko. Pari viikkoa mä olen joka aamu toistellut miehelle tota kysymystä. Vastaus on aina sama. Höh. Tänään oli jotenkin erityisen vaikeaa lähteä ja salilla ollessaki oli vähän rankkaa, kaikki.

Päivän ohjelma sisälsi saman penkin kun maanantaina 45kg 1*1, 1*2 ja 1*3, leukoja sen 2 3/4 (kaks menee ihan kevyesti, kaikki sen jälkeen on järkyttävää pusertelua), pystypunnerrusta 15 luuserikilolla 2*15 (oon sitäkin ennen tehnyt 3*15, mies sanoi, että se on tarpeetonta, huh, vihaan pystypunnerrusta eniten!), metsuria 17.5 kilolla ykkösiä vuorotellen kummallekin kädelle kymmenen yhteensä (yläselkä ihan rikki nyt sitten), askelkyykkykävelyä essuntassun yhteensä 80 askelta vitosen painot käsissä (vitsi mitä touhua, ei meinannu jalat kantaa ton jälkeen vaikkei kyseessä ole mikään kauhean rankka liikehdintä kuitenkaan), minuutin lankku ja sitten nostelin jalkoja 2*10 sellasessa telineessä missä niitä vatsoja nyt tehdään, eka sarja meni suorin jaloin kokonaan, tokassa piti seiskan jälkeen laittaa jalat koukkuun, hyvin on kehittynyt tämäkin. 50 minuutin sali taasen, emmää tiedä, jotenkin kaikki vaan tuntuu liian raskaalle just nyt. Tarkottaakohan tämä sitä, että toi hyvin ja tiukasti syöminen alkaa vihdoin tehoamaan, saapi nähdä.

Treeniä ei tänään muuten auttanut yhtään se, kun saliin ilmestyi sellainen abouttiarallaa täydellinen mimmi. Eilen kun mussutin tosta upeasta selästä ni nyt voinkin sitte mussuttaa täydellisestä vartalosta. Tein siinä niitä askelkyykkykävelyjä kun se tyttö käveli sisään, heti tuli sellainen ihailunsekainen kateus, mä pidän sitä ihan positiivisena tunteena muutoin, mutta kun ne askelkyykkykävelyt on muutenkin tosi veemäisiä, niin eipä auta sellainen tosikaunis blondi täydellisellä kropalla. Ja se teki vielä isoilla painoilla ihan kunnon reeniä, ei vaan vemputellu siellä jonkun laitteen kanssa lehteä lukien. Eli se on nähnyt vaivaa sen kehonsa eteen todellakin. Pitäis varmasti osata ottaa se vaan itselle motivaationa ja tsemppinä, mutta kun se perusvire tuolla jossain takaraivossa on kuitenkin se, että ”et sä kuitenkaan onnistu senkin pullero”, niin minkäs sitten teet. Itket yksinään nurkassa lyhistyneenä askelkyykkykävelyjen painosta ja kiukuttelet kun et halua tehdä sellasia liikkeitä mitkä kasvattaa epäkkäitä……………..

Hyvää tällainen treeniblogin kirjoittelu, kunnon katarsis. Onneks kirjoittelen tätä ihan omaksi ilokseni ja siksi, että puolen vuoden päästä on kiva katsella millä fiiliksillä sitä onkaan tullut reenailtua 😀 Ei ainakaan toistaiseksi vielä millään supereilla. Onneks on vasta tammikuu ja mennään valoa kohti, eli kyllä tää taas tästä. Rauta nousee ja elämä on ihan jees ja ookoo 🙂

 

Sit joku päivä kun kehtaa reenata tuollasessa vaatetuksessa, olen varmasti saavuttanut jotain hyvin erityistä.
Kuva.