New beginning

P1010432.jpg

Heippa tyypit ja tervetuloa Lilyn puolelle! Mistä siis on kyse ja miksi blogi oikein vaihtoi osoitetta? Takana on reilu vuosi bloggausta WordPressin parissa ja monesti tietyissä jutuissa meinasi seinä tulla vastaan. Sen enempää en asiaa jaksa puida, sillä olen erittäin innoissani tästä uudistuksesta. Konsepti tulee pysymään hyvin pitkälti täysin samana, eli rennon letkeää höpöttelyä arjesta kuvien kera. Mua on houkuttanut kokeilla myös hieman uusia juttuja bloggaamisen suhteen ja ärsytys edellistä alusta kohtaan onnistui latistamaan nuo inspiraation hivenet. Ehkä nyt olisi hyvä aika niille!

Joskus on vain yksinkertaisesti parempi aloittaa alusta ja antaa inspiraatiolle tilaa kasvaa. Mä saan todella paljon vaikutteita ja inspistä mua ympäröivistä asioista, joten mulle on tärkeää ”siivota” tasaisesti tuota ympäristöä negatiivisesta energiasta. Tällä kertaa ”siivous” tapahtui täällä blogin puolella. Täysin tyhjin käsin en kuitenkaan halunnut reissuun lähteä, vaan nappasin mukaani lemppareimmat postaukset aiemmasta blogista. Niitä voitte siis jatkossakin lukea täältä vanhemmista postauksista.

Ei muuta kuin ihanaa kevään alkua teille kaikille! 

Hi everyone and welcome to Lily! So what’s going on and why did the blog move? I’ve used WordPress for over a year now and simply just hit a wall. I don’t want to get into detail with it since I’m super excited about this change. The concept of my blog will mainly stay the same so you get to read a lot of easy-going chit chat with photos. I’ve been aspiring to try some new things here as well but the last blog just simply killed all of my inspiration. Maybe now it’s time to give space for new things as well!

Sometimes it’s just better to start from scratch and give inspiration space to grow. I get super inspired by all the things that around me so it’s important to ”clean” my surroundings every once in a while from all of the negativity. This time the cleaning ended up happening on my blog. I will not start empty-handed though since I decided to bring some of my favorite posts with me.

I hope you all are taking in the upcoming spring!

Suhteet Oma elämä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.