Huokauksia ja kaihoa

Meillä on uskomaton yhteys. Juttelemme tuntikausia, olemme samaa mieltä asioista ja eri mieltä asioista. Meillä synkkaa. Tunnen aivojeni kuin kroppani tuntevan vetoa häneen. Emme kuitenkaan etene kovinkaan pitkälle, parin tunnin kiihkeäksi käyvää suutelua pidemmälle.

Tapaamme toisen kerran. Kaikki menee mukavasti, vaikka homa ei äidy niin kiihkeäksi kuin aiemmin.

Yhteys säilyy. Olen innoissani. Kerron ihmisille työpaikallani onnistuneista deiteistä. Kaikki pitävät peukkuja puolestani, maailma hymyilee ja minä hymyilen maailmalle. Olen ahkera ja toimelias.

Kunnes hän kertoo, että haluaa vain pelehtiä kanssani. Kaikki tämä vaiva ja tunteiden vuoristorata?!

Olenko niin suoraviivaisen karaistunut, että jos ainut mitä haluaa on seksi niin se pitää tehdä selväksi viimeistään ensimmäisillä treffeillä? Ehdin jo innostua, vaikka tavatessamme edellisen kerran en tuntenut enää samaa vetoa häneen kuin alussa. Kyselin jo itseltäni, että minne kaikki sähkö katosi. 

Mutta mutta. Sinkkuseikkailut jatkuvat.

Vaikka tällä hetkellä laiva tuntuu uppoavan (olen viettänyt taas illan synkistellen karkkipussin ja saippuasarjan parissa), en vaivu vielä epätoivoon. Ryven tässä vain hetken, totean että miehet ovat sikoja, totean että ehkä pitäisi lihoa kymmenen kiloa, jotta he haluaisivat muutakin kuin panna minua.

Tiedä häntä, mikä olisi ratkaisu. Vinkkejä otetaan vastaan!