En voinut uskoa sitä todeksi! Treffikutsu! 

Ja olin todella kiinnostunut hänestä. Hän oli tehnyt minuun pienen vaikutuksen ilman mitään supermiesefektejä. Kivaa deittailla jotakuta, kuka ei koe olevansa yli-ihminen. Tai kenen en ajattele olevan yli-ihminen. Erityisesti minua ilahdutti se, että hän oli kiinnostunut minusta ja siitä mitä minulla oli sanottavana, eikä vain ehdottanut ”päiväkahveja” minun tai hänen luona.

Treffit menivät hyvin. Ne olisivat kyllä voineet mennä paremminkin. Huomasin olevani hiukan pidättyväinen, ikään kuin olisin varuillani. En uskaltanut täysin osoittaa kiinnostustani avoimesti, eikä hän ollut sulavan hurmaava flirttailija (vaikka herrasmiehenä ovet avasikin ja tarjosi illan). Treffit huipentuivat suudelmiin ja toisten treffien sopimiseen. Pusujen huumassa heitin varovaisuuden nurkkaan ja rentouduin. Annoin itseni innostua tokista treffeistä. Näin jo päässäni kuinka meillä olisi kivaa yhdessä. Menin nukkumaan todella iloisin mielin.

Hän oli ehdottanut toisia treffejä ja suudellut minua. Siksi olin suorastaan typertynyt ja pettynyt kun hän peruutti ne ja käytti feidaustaktiikkana ”olet minua parempi”-tyyppistä fraasia. Voi luoja sentään!

Juuri kun olin antanut itseni innostua, antaa luvan itselleni kiinnostua hänestä, hän oli tullut toisiin aatoksiin. Huomasin varovaisuuden itsessäni ja tämän ajatusprosessin pidättyväisyydeni taustalla. Oliko minusta tulossa kylmä? Enkö enää uskaltanut uskoa että mies olisi minusta aidosti kiinnostunut, vaikka treffeillä olisi kuinka kivaa?

Eräs mies kehotti minua kerran varovaisuuteen tunteideni kanssa kävellessään ulos elämästäni. Hän sentään oli rehellinen.

Eräs mies sanoi minulle minun olevan täyttä vaimomatskua, mutta ei missään vaiheessa ollut minun kanssani tosissaan, eikä vaivautunut kertomaan sitä minulle missään vaiheessa. Hän oli täysi mulkku.

Tekevätkö nämä miehet minusta varovaisen, pidättyväisen, rakkautta pelkäävän tyhjiön? En pelkää enää montaa asiaa, mutta tämä on yksi niistä. Kuinka monta kertaa jaksan vielä avata sydämeni jonkun särjettäväksi?

Pelkään että kovetan itseni, enkä enää uskalla ihastua oikeasti. Ehkä käytän suojamuurina tietynlaisen yli-ihmisen etsintää, että ikään kuin varmistelen miehen olevan ”tarpeeksi hyvä”, jolloin uskallan antaa itseni ihastua. Vaikka yhtä lailla sydämen voi särkeä se ”tarpeeksi hyvä” tai se vähemmän ”tarpeeksi hyvä”.