Muutama sana muodista ja kauhukirjallisuudesta

mcq1.jpg

Taisin olla 13- tai 14-vuotias, kun löysin entisen kotipaikkakuntani kirjastosta Mary Shelleyn Frankenstein -kirjan. Lainasin sen hieman jännityksen sekaisin tuntein, vein kotiin, luin ja viehätyin. Sittemmin ihastusta ovat aiheuttaneet myös Bram Stokerin Dracula, Edgar Allan Poen runot ja tarinat sekä viimeisimpänä tuttavuutena myös goottilaisesta kauhuhkirjallisuudesta inspiroitunut HBO Nordicilla esitettävä Penny Dreadful -sarja. Toisin sanoen, minua on aina viehättänyt klassisen kauhukirjallisuuden synkän romanttinen tunnelma.

mcq2.jpg

Johtuu kenties edellä mainitusta sekin, että olen aina ollut suuri Alexander McQueen -fani. Lee McQueenin kieroutuneen nerokkaassa mielenmaisemassa kun oli paikoitelle hyvinkin paljon viitteitä kauhukirjallisuuden klassikoiden maailmaan. Ja vaikka mestari McQueen ei enää keskuudessamme vaikutakaan, elää hänen jättämänsä visuaalinen perintö edelleen vahvana Sarah Burtonin luotsaaman muotitalon tuotannossa.

mcq3.jpg

Viimeisimpänä esimerkkinä tästä toimikoon Alexander McQueenin sisarmerkin McQ:n resort 2015 -mallisto. Kuten McQueenille usein on tyypillistä, ei tässäkään kokoelmassa ole kaikki aivan sitä, miltä se ensin näyttää. Tummanpuhava kukkaprintti sisällyttää kauniin pintansa alle muiden muassa kuvia tupakantumpeista ja tyhjistä pulloista. Style.comia lainatakseni, ”tässä esimerkki todellisesta festariprintistä”.

Photo 9.jpg

Malliston goottimaisen kieroutuneet kasvoprintitkään eivät ole aivan ”tuulesta temmattuja”. Niissä nimittäin tehdään kunniaa itselleen Lee McQueenille. Valkoisen kauluspaidan helmaan painettu kasvoprintit on esimerkiksi haettu Alexander McQueenin S/S 1996 -malliston catwalk-kuvista. Ohessa Kristin Knoxin Alexander McQueen: Genius of a Generation -kirjasta napattu ”todistekuva”.

Onko joukossa muita Alexander McQueen -faneja tai kauhukirjallisuuden ystäviä?

PS: Mites noi kengät?! Ne on ehkä PAKKO saada!

——-

McQ Resort 2015

Not only is McQ’s resort 2015 collection very fun and wearable but it also offers few interesting and fun details.

First of all the flower print is not quite what you’d think it is: in fact the print is composed of flowers and debris. This feels all but odd; after all we are talking about Alexander McQueen here!

The second thing is that some of the other prints seen on the shirts are actually taken from Alexander McQueen’s S/S1996 catwalk photos. If this isn’t a great nod to the master Lee McQueen himself, nothing is!

I rest my case!

Kuvat/Pics: Style.com & snap from Alexander McQueen: Genius of a Generation by Kristin Knox (taken by me)

 

Muoti Trendit

Piristävää muotimainontaa

moschino-fall-2014-campaign-linda-evangelista.jpg

Tällä viikolla olisi ollut monta asiaa uutisoitavana, mutta aika ei ole vain yksinkertaisesti riittänyt niiden tänne naputtelemiseen. Tässä kuitenkin pikakelaus viikon aiheisiin linkkien muodossa: Jonathan Andersonin Loewe-pestin ensimmäiset tuotokset näkivät päivänvalonsa alkuviikosta, CFDA-palkintogaalassa palkittiin muitakin kuin Rihanna, Jean Paul Gaultier suunnittelee yhteistyömalliston Lindexille.

Näiden lisäksi olen bongaillut tällä viikolla myös muutamia piristävän erilaisia mainoskampanjoita.

Jeremy Scott järkytti ja ihastutti viime muotiviikkosesongilla ensimmäisellä täydellä Moschino-kokoelmallaan. Pääasiallisesti McDonaldsista inspiraationsa hakenut mallisto löysi oitis tiensä julkkisten sydämmiin, mutta ilmeisesti Mäkkärissä ei hauskaan mallistoon suhtauduttu aivan samanlaisella innolla. Nyt Moschino on julkistanut mallistoa esittelevän syyskampanjansa, joka ei ehkä ole aivan sitä, mitä olisi saattanut malliston teeman perusteella odottaa.

”Vanhanajan” hengessä toteutetussa kampajassa poseeraa itse mallilegenda Linda Evangelista. Mainoskampanjan on valokuvannut Steven Meisel. Kampanjassa yhdistyvät hauskasti populaarikulttuurinen ikonografia, menneen ajan tunnelma ja klassisuutta huutava tyyli. Kontrasteja, kontrasteja! Eli toisin sanoen, tunnistettavaa Jeremy Scottia!

valentino-terry-richardson-fall-2014-campaign.jpg

Myös Valentinolla luotetaan kontrasteihin. Muotitalo palkkasi kohuvalokuvaaja Terry Richardsonin (tai oikeammin sanottuna hänen kätensä) Rockstuds-asustemalliston ”tähdeksi” jo viime sesongilla. Kampanja osoittautui ilmeisen onnistuneeksi, sillä nyt Richardson jatkaa myös Valentinon Camubutterfly-asustemalliston mainoskampanjassa.

Terry Richardsonista voidaan olla montaa mieltä, mutta miehen maineesta huolimatta, toimivat hänen Valentino-kampanjansa silti hyvin. Rockstuds-malliston rosoiseen tyyliin Richardsonin tatuoitu käsi sopi erinomaisesti, mutta hyvältä näyttävät korostetut kontrastit myös tässä hitusen naisellisemmassa Camubutterfly-kampanjassa.

Miten on, iskeekö kontrastit?

——-

Ad Campaign News

It has been a bit quiet here at the blog this week due to my busy work schedule. I am very sorry for that!

That being said, I have spotted few new and interesting ad campaigns this week.

Moschino has just unveiled its first Jeremy Scott led campaign, which is starring the legendary supermodel Linda Evangelista. I love the old feeling this campaign has, and of course the contrasts the McDonald’s inspired collection is bringing to it. The campaign was photographed by Steven Meisel.

Terry Richardson (or more likely his hand) is continuing as the stars of Valentino’s accessories campaign. Last season we saw Richardson’s tattooed hand in Rockstuds campaign and now it’s also featuring the new Camobutterfly ads.

What say you? Love or hate?

Kuvat ja lähteet/Pics & Sources: Fashion Gone Rogue 1 & 2

 

 

Muoti Trendit