Itseni arvostaminen

Ota oppia lapsesta

Miksi me aikuiset emme osaa arvostaa omia taitojamme? Missä vaiheessa elämänkaarta päästämme irti terveestä itsearvostuksesta, jopa pienestä narsistisesta ajattelutavasta? Aloin miettimään asiaa, kun pelasin 6-vuotiaan kummityttäreni kanssa nopeaa reagointikykyä vaativaa lautapeliä. Olin t o d e l l a hidas ja kömpelö verrattuna häneen. Peli oli kiva, molempia nauratti. Sanoinkin ääneen, että enhän minä pärjää tässä sinulle, johon tämä 6-vuotias pieni ihmisenalku totesi naureskellen ja ylpeyttä tihkuen, että: ” minä oon niin nopea ”. Niin, aivan totta! Jos olisin pelannut  peliä vaikka jonkun aikuisen ystäväni kanssa, olisiko tämä ystäväni todennut saman? Todennäköisesti ei. Me pelkäämme sanoa ääneen sen, missä koemme olevamme hyviä. Miksi? Tätäkään ei tietenkään kannata yleistää, vaan toki on ihmisiä, jotka tunnustavat vahvuutensa. On ihmisiä, jotka tunnistavat ja tunnustavat vahvuutensa sekä heikkoutensa, siihen pyrin itsekin.

Mitä me sitten ajattelemme aikuisesta, joka kehuu itseään? Aika usein ensimmäinen ajatus on, että ”onpas leuhka tyyppi”. Myönnän syyllistyneeni tähän itsekin. Olisi hyvä erottaa terve ja sairas narsistinen ajattelutapa. Otetaanpa ajatus, että ihminen on laihtunut 50kg. Eikö vaadikin kovaa itsekuria ja tahdonvoimaa? Kuinka moni sanoo tämän ääneen? Pelätäänkö sitä, että muut ajattelevat jos oman vahvuuden sanoonkin ääneen? Leikitäänpä ajatuksella, että vastapelaajanani olisi ollut aikuinen ystävä. Jos olisin todennut hänelle, kuten totesin tälle 6-vuotiaalle, että olet todella hyvä tässä. Hän olisi ehkä hämmentyneenä selitelly, ”no minulla on vain hyvää tuuria”. Meillä on usein vaikea ottaa myönteistä palautetta vastaan. Ainakin itselläni. Siihen olen ihan joutunut opettelemaan. Olen myös joutunut miettimään omia vahvuuksiani ja heikkouksiani, koska kamppailen tällä hetkellä opiskelujen suhteen niin vaikean asian äärellä (postaan tästä myöhemmin), että olen joutunut miettimään luovuttamista, vaikka luovuttaminen ei koskaan ole ollut ensimmäinen vaihtoehto. Olen kuitenkin eräässä aineessa niin huono, että se vaikuttaa opiskeluuni kokonaisvaltaisesti. Olen rypenyt itsesäälissä asian suhteen, olen harkinnut vapautuksen hakemista, olen itkenyt, olen purkanut turhautumista monella tavalla. Mikään näistä ei tuottanut toivottua tulosta, eli sitä, että oppiminen olisi käynyt helpmmaksi. Päätin alkaa etsimään omia vahvoja puoliani ja tätä kautta lempeämpää kohtaamista asian kanssa. Mietin ja kirjasin ylös asioita, joissa olen kehittynyt ja joissa olen mielestäni hyvä, voisiko jopa sanoa kiitettävästi suoriutunut, jolloin alkoi pikkuhiljaa ajatus huonoudesta ja epäonnistumisesta kaikota ja sain aivan eri näkökulman lähestyä vaikeaa asiaa. Mukaan vielä ripaus huumoria, niin eiköhän tämäkin vaikeus selätetä. Se vaan voi vaatia hieman aikaa, kärsivällisyyttä ja pettymyksensietokykyä, mutta uskon, että maaliin päästyäni koen matkan niin rikastuttavaksi, että olen taas monin verroin vahvempi. Huomasin, että tästäkin asiasta tein itselleni ”elämää suuremman” josta vain seurasi ajatus, että olen kaikessa huono. Muistathan sinäkin muistuttaa itseäsi, missä olet hyvä?