15+6

Jotenkin tässä kyllä mieli myllertää. En ole yhtään sinut minkään äiti-identiteetin kanssa – tartteeko edes olla? Vähän epämukava olo, kun vaatteet ei istu päälle, näytän lähinnä pullukalta. Laskin äitiyspäivärahoja ja huolestuin. Laskin, milloin on viimeinen työpäiväni ja säikähdin. Luulin, että se olisi ollut edes muutaman päivän myöhemmin. Mitä ihmisen kuuluu tehdä kokonainen kuukausi ennen laskettua aikaa? Ihan käsittämätöntä ja urpoa. Olisin mieluummin niin pitkään töissä kuin mahdollista, mutta ilmeisesti niin ei saa tehdä. Pelottaa, että Mies ei pidäkään isyysvapaata, vaikka puhuu siitä, ja päädyn olemaan vauvan kanssa yksin. Pelottaa, että olen tosi yksin. Että kaikki sosiaaliset suhteet muuttuvat mahdottomiksi. Yksinäisyys pelottaa paljon. Välillä olen vihainen Miehelle. Ihan vaan siksi, että se saa elää ihan tavallista elämää läpi näiden kuukausien, kun oma elämä on rajoitettua ja yhtä fyysistä ja henkistä sekamelskaa. Eihän biologia sen vika ole, mutta en tiedä, kenelle muullekaan suuttuisin. Ehkä itselleni? Välillä mietin, ettei musta ole tämmöiseen. Tämmöisestä ihmisestä tulee kelvoton äiti. Entä jos en pidä siitä lapsesta tai ole edes kiinnostunut siitä? Saadaankohan me asuntolainaa, kun olen äitiyslomalla? Mihin ja milloin se pentu laitetaan päivähoitoon? Kuuluuko imetyksestä olla kiinnostunut? Entä jos vauvantavarat tuntuvat vaivaannuttavilta, vaikka niitä yrittää katsella? Entä jos tuntuu, että minä olen hukassa?