27+1

Pari päivää sitten alkoi viimeinen kolmannes. Uskomatonta, että oon selvinnyt jo näin pitkälle! Lueskelin tuossa ajatuksia ensimmäisiltä kuukausilta ja olen äärimmäisen helpottunut, etten ole enää niin ahdistunut ja fyysisesti epäterve kuin silloin. Myös varmuus siitä, että saadaan vauva syliimme kokonaisena ja hyvinvoivana, on melko vahva.
 Maha kasvaa kasvamistaan. En pysty enää istumaan pitkiä aikoja ja töissä on alkanut olla vähän hankalaa olla. Kengät ovat jääneet puolisen kokoa liian pieniksi. Keho kaipaa lepoa ja palautumista uskomattomia määriä, siihen on ollut vaikeaa suhtautua. Hengästyn kaikesta, siihenkin on ollut vaikea suhtautua. Tuntuu, ettei mitään kuntoa olisi koskaan ollutkaan.
 Tytön nimi on ehkä keksitty, vaikka onhan tässä vielä aikaa sitäkin veivata. Tilasin äitiyspakkauksen ja jätin hakemuksen äitiyspäivärahasta.
 

Aina, kun näen tai kuulen vauvan neuvolassa tai lääkärillä, rakastun häneen vähän enempi.