32+6

Välillä kaduttaa ihan kamalasti. Tulee semmoinen olo, että enhän mä edes tykkää lapsista (ärsyttäviä, likaisia, itsekkäitä, kuolaavia, haisevia ja vähän tyhmiä), enkä ole hoivaajatyyppiä muutenkaan. Että mitä helvettiä mä olen tässä tekemässä, saako tämän vielä jotenkin peruttua.
 Ja sitten tulee sellaisia hetkiä – niinkuin esimerkiksi tänään – että tulee aivan raastava tarve saada oma vauva syliin ja hukuttaa tyyppi kaikkeen siihen rakkauteen, joka ei enää mahdu omaan kehoon edes survomalla.
 

Olen kuullut, että se itse äitiysvaihe vasta ristiriitaista onkin. En ole varma selviänkö tästä touhusta järjissäni.