38+2 – aamuyö

Tänään riideltiin rahasta. Että mitä nyt sitten kukakin maksaa, kun allekirjoittaneen tulot tippuvat puolet normaalia pienemmiksi ja normityö vaihtuu yhteisen lapsen hoitamiseksi. Ei ollut kauhean hedelmällistä keskustelua, ja lopputulema jäi vähän hähmäiseksi. Lasketaan elintasoa ja silleen. Pahoin pelkään, että aiheesta keskustellaan tulevan vuoden aikana useampaan kertaan.

 Ahdistaa riitely rahasta, ahdistaa kukkaron nyörien kiristäminen. Ahdistaa kotiin jääminen, kun pelottaa, että vuoden aikana kaikki omat mielenkiintoiset työt on valuneet jollekin muulle ja olen joko tarpeeton tai jämätyökaatopaikka. Ahdistaa kotiin jääminen, kun pelkään seinien kaatuvan päälle kuukaudessa. Ahdistaa kotiin jääminen, koska pelkään, ettei pelkkä mammailu tee mua onnelliseksi. Ahdistaa kotiin jääminen, kun en ole enää osana työyhteisöä. On aamuyö, en saa unta. Mies kuorsaa tyytyväisenä vieressä. Vituttaa sekin.