Viime torstaina (nyt on sunnuntai) kävin neuvolassa. Itse neuvola tuntuu edelleen vastenmieliseltä, että koe sielujen sympatiaa neuvolatätiäni kohtaan. Mutta tällä kertaa kuunneltiin vauvan sydämensykkeitä ja viuhahduksia tyypin heittäessä kohdussa kuperkeikkaa. Aktiivinen vauva, kuulemma. Tuli tosi hyvä mieli, kun kuuli, että siellä on kaikki hyvin. Ja toissapäivänä ja eilen tunsin ehkä pienenpienen töytäisun mahassani. Oli häkellyttävää. Odotan niin kovin, että potkuihin tulee voimaa, pääsisi sitten sitä kautta tutustumaan ihmiseen.
 Tänä viikonloppuna olen nukkunut vähän huonosti, mutta ollut yllättävän energinen. Rintalihas ja lapa edelleen kiukuttelevat, mutta onnistuin mammajoogaamaan ja käymään reippaalla kävelylenkillä. Liikkuminen oli ihanaa.
 Toivon niin kovasti, että energinen olo jatkuisi ja väsymys olisi jäänyt nyt vihdoin historiaan. Tämä olo nimittäin parantaa mielialaa kovasti.
 Maha on aika iso.
 Ensi viikolla on lääkäri, lääkäri kuulemma ultraa, mutta ei niin hyvällä välineistöllä, että viitsisi sukupuolta sanoa.
 

Keksittiin ehkä pojalle nimi.

Vähän parempi mieli. Mies on ollut tosi ihana ja on ollut tunne, että sekin odottaa innoissaan tyyppiä. Kylki on vähän parempi, ei terve vielä. Varasin ajan osteopaatille ja kävin pilateksessa. Huomenna tulee postin mukana kaksi uutta raskausmekkoa. Toivon, että tuntisin itseni niissä nätiksi ja naiselliseksi. Olin eilen kapinallinen ja söin kypsentämättömiä pehmeitä juustoja ja maistoin ihan vähän viiniä Miehen jokaisesta lasista. Ajattelin sitä takakireää neuvolantätiä samalla.

 Laskin, että jäljellä on enää 64 työpäivää. Se vähän aiheutti paniikkia. Tiedän, että töistä irti päästäminen tulee olemaan kova pala. Haluaisin tietää lisää siitä ihmisen alusta, joka mun mahassa hengailee.