Eilen kävelin pitkän lenkin ja saunoin. Illalla alkoi supistella, kipu oli jo toista luokkaa kuin edellisyönä. Supistuksen aikana piti vaan keskittyä hengittämiseen, kipu tuntui kuumana aaltona alavatsan lisäksi koko lantiossa. Tunnin välein, 45 minuutin välein, puolen tunnin välein, vartin välein. Nukuin supistusten välissä ja annoin miehen nukkua, koska olin ihan varma, että kohta päästään lähtemään. Sitten tuli aamu ja lysti loppui. Muutama hajanainen supistus enää pitkin päivää, niiden välissä harrastettiin seksiä – ei auttanut sekään.

Olen kävelevä aave kahden yön repaleunien jäljiltä. Olo on toivoton ja turhautunut. Tuleekohan seuraavasta vuorokaudesta samanlainen? Entä sitä seuraavasta? Menisin kävelemään portaita ylös alas, jos en olisi näin väsynyt.

Mies yrittää parhaansa mukaan helliä, piristää ja kannustaa. Toi ruusujakin aamupalapöytään. Ihana mies.

Laskettu aika oli eilen. Heti aamusta puhelin täyttyi kysymyksistä: ”No, joko?” ja ”Onko mitään tuntemuksia?”. Eipä ollut ei.
 Kävin punttisalilla, kävelylenkillä ja harrastin miehen kanssa seksiä. Seksi tuntui omituiselta, erilaiselta. Ilmeisesti kohdunkaula on laskeutunt tosi alas (ja sehän on hieno juttu). Yöllä heräilin kivualiaisiin supistuksiin noin tunnin välein. Ehdin jo innostua: nyt se alkaa! Annoin miehen nukkua ja tunnustelin kipuja ja mahan kovettumisia – tiivistyykö tahti, muuttuuko kipu intensiivisemmäksi. Aamuyhdeksältä lysti kuitenkin loppui kuin seinään. Mikä pettymys! Vaikka olen kyllä lueskellut synnytyskertomuksia, joiden mukaan näin tuntuu käyvän monille, harmittaa silti. Olisin ollut niin valmis jo. Aloitin aamun imetysteellä, illaksi kaavailtiin saunaa, päivälliseksi lisää seksiä. Jos saan nukuttua päiväunet, teen ehkä myös pienen porrastreenin.