Projekti tulille

Aloitetaanko alusta?

Olen yksi niistä ihmisistä, joille omakotitalo, koira ja farmariauto on ollut lähinnä kylmiä väreitä herättävä ajatus. Nuorempana ajattelin, että kolmekymppisenä herään eteläisessä Euroopassa pienestä hiostavasta yksiöstäni ja juon aamukahvini kadunvarren kahvilassa liian makean jogurtin ja hieman kuivuneen patonginpalasen tehden sille seuraa.

Miten siinä sitten kävikin niin, että kolmenkympin lähestyessä lokaationi onkin lähempänä Napapiiriä, ja yksiön sijaan haaveissa on omakotitalo? Milloin yhdestä tuli kaksi, milloin pihaan ilmestyi farmariauto, ja kuka päätti puolestani hankkia koiran (ei sentään kultainennoutaja)? Astuin arvaamattani tähän muottiin, jota joskus niin kovasti pelkäsin, ihan vain huomatakseni ettei tämä niin kauheaa olekaan. Ehkä muut olivat vain aikaisemmin viisaampia, ja itse keskenkasvuisena halusin räpiköidä vastaan pienillä siiven rääpäleilläni.

Juttelin vastikään ystäväni kanssa keskiluokkaisuudesta ja sen vääjäämättömästä vetovoimasta kuumimpien nuoruusvuosien väistyessä. Yhtäkkiä omakotitalo, oma piha ja iittalan astiastot eivät aiheutakaan välitöntä pakoreaktiota, vaan herättävät pieniä onnenhyrähdyksiä muuten niin kiireisessä arjessa. Enää pakkaamaton matkalaukku ei olekaan ahdistava, vaan vakautta henkivä tekijä. Yhtäkkiä seinällä onkin televisio, kun aikaisemmin sitä ei tarvinnut, sillä aikaa katsomiselle ei ollut.

Näin myös ajatus omasta kodista syntyi. Yhtäkkiä kerrostalokaksio ei ollutkaan kodin tuntuinen, se henki muiden ihmisten läsnäoloa ja arvostelua. Kun kotitalomme myytiin, menetin ainoan paikan missä voisin soittaa pianoa kenenkään kuulematta, ja laulaa niin halutessani ilman, että pelkään häiritseväni naapureita. Haku alkoi näistä ajatuksista, ja pian se realisoitui hyväksyttynä ostotarjouksena. Muutto on edessä muutaman kuukauden kuluttua, ja sitä ennen edessä on paljon suunnittelua, sopivasti hankintoja ja haaveilua uudesta arjesta. Uusi koti on ihana, mutta ei vielä oikea koti.

Tässä blogissa tästä kodin taimesta tehdään aito kotipesä kahdelle kiireiselle. Paikka, jossa saamme olla ketä olemme, jossa äänemme saa kuulua ja yölläkin saa tanssia jos haluaa. Pienen twistin tekee myös pyörätuoli, jonka vuoksi uudesta kodista tehdään paitsi esteettinen, myös esteetön. Mielestäni näiden kahden ei tarvitse olla ristiriidassa, mutta katsotaan miten käy. Hyvä aihio on jo olemassa, sekä kokemusta yli kymmeneltä vuodelta.

Hyppää siis mukaan Ultramariiniin, blogiin, joka lupaa, että uuden kodin sisutus on muutakin kuin valkoista ja kiiltävää, sillä eihän elämäkään ole sellaista. Ei ainakaan täällä.

-S