Sekalaiset fiilikset
Nyt ois sitten tasan kaks viikkoa siihen, että jätän turvallisen ja kotoisan Suomen ja suuntaan kohti uusia tuulia Englantiin. Fiilikset on tällä hetkellä kyllä todella sekalaiset. Joinain päivinä oon aivan fiiliksissä siitä, että oon lähdössä pois, mutta mulla on myös ollut niitä päiviä ja hetkiä jolloin oon oikeesti kyseenalaistanut kaiken ja pohtinut, että oonko mä ihan hullu kun ryhdyn tälläiseen. Oon esimerkiksi miettinyt, että miksi mä haluan jättää Suomen ja nää ihmiset sekä mun elämän tänne ja suunnatta kohti tuiki tuntematonta. Enhän mä edes tunne sieltä Englannista ketään ja mitä jos en yhtään viihdykään siellä ja mun au pair ajasta tulee aivan kamalaa ja yksinäistä. Vaikka mun fiilikset onkin vaihdelleet ääripäistä toisiin, oon yrittänyt järkeillä itelleni näitä omia ajatuksiani ja selventää itelleni miksi mä tähän oon ryhtynyt.
Oon esimerkiksi miettinyt, että mitä jos se mun host perhe onkin ihan hirveä ja en tule heidän kanssaan ollenkaan juttuun. Mitä sitten teen ja meneekö koko au pair aikani ihan hukkaan? Jos nyt järjellä ajatellaan niin, ei, ei se mun au pair aika varmaankaan tule menemään hukkaan. Jos en perheen kanssa tulisikaan juttuun niin aina on mahdollisuutta vaihtaa perhettä ja etsiä sitten uusi ja parempi perhe. Toivottavasti en perhettä joudu vaihtamaan, mutta jos se eteen tulee niin siitä selvitään ja jatketaan entistä vahvempana! Näin ainakin yritän itseäni muistuttaa etten olisi kokoaikaa aivan hirveässä paniikissa perheen suhteen. Viestittelyn ja whatsapp puheluiden perusteella perhe ainakin vaikuttaa mukavalle ja uskon, että perheen kanssa tuunkin tuntemaan olevani turvassa, mikä on ainakin itselleni tosi tärkeää!
Oon kanssa miettinyt, että miksi mä lähden au pairiksi, koska en millään pysty ajattelemaan sitä, että jättäisin äitini tänne. Äitini on mulle kuin mun paras kaveri, joten hänen jättäminen Suomeen tulee kyllä olemaan todella vaikeaa! Pitää kyllä vaan muistaa laittaa vedenkestävää ripsiväriä lentokentälle mentäessä :D! Vaikka rakkaitten ihmisten (ja eläinten) jättäminen Suomeen on vaikeaa, en kyllä millään malta odottaa sitä, että pääsen tutustumaan uusiin ihmisiin. On ihana päästä pelailemaan ja viettämään aikaa host perheen lapsien kanssa ja tutustumaan muihin alueen ihmisiin. Jonkun verran olen jo lähi kaupunkien au paireille jutellut ja monet vaikuttaa kyllä niin ihanille ihmiselle! Niiden tapaamista en malta odottaa ja toivonkin, että saisin uusia ystäviä nopeasti. Kivahan se on saada kavereita joiden kanssa viettää aikaa ja jutella au pairiudesta, jottei tunne itseään ihan yksinäiseksi uudessa paikassa!
Koti-ikävä on myös sellainen juttu mikä hieman suoraan sanoen hirvittää. Tiedän, että se jossain vaiheessa iskee ja sitä päivää odotan kauhulla. Yritän vain jutella perheen kanssa mahdollisimman paljon ja uusien ystävien saaminen toivon mukaan auttaa tähän myös! Toivon myös, että host perheen vanhemmat ovat sellaisia keille voi jutella ihan mistä vaan ja näin ollen helpottaa koti-ikävää. Ja jos ihan mahdoton ja ylitsepääsemätön koti-ikävä iskisikin, onneksi täältä Englannista ei ole kovin pitkä matka lentää takaisin Suomeen jos siltä tuntuu. Toivottavasti mun ei näin kuitenkaan tarvitse lähteä tekemään.
Siinä olikin joitain mun tän hetkisiä mietteitä ja myös niitä kauhukuviakin. Vaikka välillä kaikki hirvittää ja pelottaakin yritän muistuttaa itselleni mahdollisimman hyvin, että miksi mä tähän olen ryhtymässä. Tuntuu niin ihanalta, että pääsee pitkän ajan jälkeen aloittamaan taas ihan uudestaan, täysin puhtaalta pöydältä. Se tunne on jotenkin niin helpottava, kun kukaan ei tunne sua ja voit antaa itsestäsi sellaisen kuvan kuin haluat ja elää sen mukaan. Enää ei ole ketään, joka määrittäisi sen mitä olet. Kaikki on nyt vaan kiinni musta itsestäni ja siitä miten aion mun elämää täällä elää! Saan tutustua uusiin ystäviin ja jättää vanhat taakseni. Saan myös hyvin aikaa miettiä sitä, kuka mä olen ja mitä mä haluan elämälläni tehdä. Tähän kaikkeen toivon saavani vastauksen puolen vuoden aikana. Ja vaikken saisikaan niin ihan varmasti käteen jää jotain niin mahtavaa ja sanoinkuvaamatonta, ettei sitä voi käsittää jos ei sitä itse koe. Joten vaikka tällä hetkellä fiilikset onkin tosi sekavat ja on päiviä jolloin olen todella innoissani ja päiviä, jolloin lähtö pelottaa, en vois olla itsestäni ylpeämpi, että oon uskaltanut tehdä sen päätöksen ja lähteä. Eihän sitä koskaan tiedä miten mahtavaa siellä voi tulla olemaan!
