Breaking the cycle

Elämä on. Elämä vaan on. Muistan tämän kaikessa mitäänsanoomattomuudessaan kaikenkuvailevan lausahduksen kulta-ajat ylä-asteelta. Jo silloin ärsytti tämä tyhjänpäiväinen toteamus. Elämä on mitä?! Lause jää kesken, ilmaan roikkumaan sanomatta mitään, lohduttamatta ketään. Sanoen silti kaiken. Elämä kun vaan on. Sattumanvaraista, ratkiriemukasta, kuolettavan jännittävää, turhauttavaa, helppoa, vaikeaaa, eräänä hetkenä lamauttavan harmaata, toisena pursuten kirkkaita värejä.

Suunnilleen vuosi sitten olin lähdössä epämääräisistä kotibileistä, kun huomasin unohtaneeni lapaseni sisälle taloon. Koputtelin aikani ovea, mutta kun vastausta ei kuulunut päätin ottaa kohtalon omiin käsiini. Humalaisen itsevarmuudella kiipesin sisään ensimmäisen kerroksen avonaisesta ikkunasta. Ehdin jo onnitella itseäni laracroftmaisesta pääteöksenteosta, mutta hieman liian varhain. Tyypillisenä tunarina potkaisinkin väärää johtoa, mikä ketjureaktiona veti kaiken televisiotason päällä olevan tavaran lattialle. Musiikki katkesi kuin seinään ja kauhistuneena tuijotin aikaansaamaani hävitystä, lattialla makaavia stereoita ja televisiota.

Yksi noista hetkistä kun suuntaat kaikki rukouksesi kohti taivasta toivoen maan nielaisevan sinut.

En muista tapauksesta paljoakaan, no, koska olut. Huoneen omistaja osoittautui söpöksi afropääksi, joka vaikutti hieman pöllämystyneeltä, mutta erittäin rauhalliselta huolimatta huoneessaan sekoilevasta hysteerisestä naisesta ja tuhotusta poikamiesalttaristaan. Ihmeen kaupalla kaikki laitteet toimivat kuten ennenkin, joten kaappasin vanttuni ja pakenin bileistä korvat häpeästä hehkuen, vakuuttuneena etten tulisi palaamaan.

Vuotta myöhemmin löydän itseni samaiselta ovelta, pussaillen ja hihitellen sille miten hölmöä ja erikoista elämä toisinaan on.

Kuumat karibialaiset eivät ole yleensä tyyppiäni, mutta tämä juttu tuntuu lämpimältä tuulenvireeltä ja auringonpaisteelta. Eilen tyttöjen kanssa skoolattiin valinnoille, jotka tekevät meistä onnellisia. Breaking the cycle. Rikkoa kaavat, joihin uraudut kerta toisensa jälkeen, valiten uudestaan ja uudestaan, mutta aina samoin.

Avasin sieluni sanaisen arkun pullollaan neurotismeja ja sitoutumuskammoa. Vastaukseksi sain pitkän pohdistelevan katseen ja selityksen buddhalaisista perusperiaatteista, jotka sisältävät määritteen ’expectations are only a result of our ignorance’. Ja hörönaurun, joka lupasi että saan tarrautua itsenäisyyteeni ihan minkälaisella epätoivon vimmalla tahdon. Minulta ei odoteta mitään.

Jäin aamuun asti.