How to nurse spring melancholia

Olisihan se pitänyt tietää. Kun on niin pitkään leijaillut pari senttiä (metriä) maanpinnan yläpuolella, on jossain vaiheessa tultava alas. Alkava kärttyisyys, selittämätön surumielisyys ja halu eristäytyä. Vittuilua maailmalle mitä merkillisimmistä asioista. Kaikkialle ulottuva vehreydellä, ja kevään puhdistavilla tuulilla on alakuloinen pohjavire.

Tiedostan aivan liian hyvin miten ihanaa elämä juuri nyt on, jotta kehtaisin vajota mielenmaisemaani. Mutta siinä se kuitenkin hamuili, ei aikomustakaan kadota mihinkään. Priorisoin nukkumisen ja terveellisen syömisen, jotta edes elämän perusrakenteet pysyisivät kasassa samalla kun ajatukseni aloittivat karkailunsa. Viime viikon aikana myöhästyin kolmesta sovitusta tapahtumista, yhden unohdin kokonaan, menin uimaan unohtaen bikinini, säntäilin tuuleen pyyhkiytyvien luentomuistiinpanojan perässä pitkin katuja, poltin kaasulieden liekillä valtavan reiän sihvilään ja istuin minihiprakassa aamukymmenen luennolla.

Nyt hei vois taas riittää hetkeksi tätä säheltämistä. Onneksi on ystävät, joista yksi tälläki kertaa esitti nerokkaan argumentin: Sinulla on ainakin yksi oikein pätevä aikuinen pitämässä sinusta huolen, ja se aikuinen olet sinä.  Saatan olla jokseenkin kaheli, mutta en uusavuton. Siispä, soveltuen kenelle tahansa. Olkaa hyvä, kevätmelankolian resepti tulee tässä:

Paljon istuskelua katetulla terassilla viltin kanssa, mieluiten kaatosadetta katsellen.

Pyöräilyä, paljon. Mieluiten niityille, joilla laimentavat ällöttävän idyllinen lauma lehmiä.

Rakkaita naamoja, niitä joiden seassa voit olla sekä avuton, kuninkaallinen, hullu ja murheellinen.

Vihanneksille jutteluja ja niiden ihailua, ja syömistä.

Anteeksiantoa.

Vaivihkaista sutinaa.

Visiittejä kulmakuppilaan, jossa soditaan tiistaisin maapähkinänkuorilla.

Festivaaliunelmointia.

Omaa aikaa

Tärkeimpänä viimeinen, loputtomasti Joe Cockeria 

https://www.youtube.com/watch?v=95QoDc_obN8

Who knows what tomorrow brings
In a world few hearts survive
All I know is the way I feel
When it’s real, I keep it alive

The road is long
There are mountains in our way
But we climb a step every day

Love lift us up where we belong
Where the eagles cry
On a mountain high
Love lift us up where we belong
Far from the world below
Up where the clear winds blow