Tunnin teksti: Ljubljana

Kiitos kaikkivoivalle luojalle, itämaan tietäjilla ja mutanttininjakilpikonnille niistä harvinaisista selväpäisyyden hetkistä, jolloin ottaa askeleen taaksepäin, hymistelee käsi parrassa, siristää silmiään ja ajattelee: ihan hyvä näin.

Slovenia muutti kaiken eikä mitään. Sitä samaa tein kuin aina ennenkin. Vielä yllätyn miten humalassa aina olen kolmen oluen jälkeen. Oppimiskäyräni on olematon. Kalpeita siansaksaisia aamuja. Niinä joina sinun kuuluisi näyttää hirveältä alkoholista turvonneelta aamujuopolta, mutta päihtymys kaikesta elämän tarjonnasta muokkaa olemuksen romanttisen riutuneeksi. Kalpeiden renkaiden keskeltä tuijottavat silmät jotka ovat samaan aikaan vetiset ja sameat. Huulet jotka on suudeltu lähes rikki hymyilevät.

Mitä kertoisin Ljubljanasta jos en sen, että elämällä on siellä vuokra-asunto. Keskellä aukiota, jota leikkaavat tuhannet kadut vartoo runoilija. Kertoen tarinoita miehistä, jotka jäivät historiaan. Miehestä joka ei valloittanut, vaan vaali. Toisesta jonka runot pelastivat koko kansan. Kolmannesta joka pani kaikkea näkemäänsä yrittäessään löytää tien takaisin äitinsä kohtuun. Minä vain istuskelin auringossa ja olin korvina sanoille joita monikaan ei selvinpäin kuule. Jälkeenpäin kiitin ja painoin pari kolikkoa kouraan.

Ei, lehteä en halua.

Mitä kertoisin Ljubljanasta jos en siitä kuinka monet kasvot olivat tutut, vaikka emme olleet koskaan tavanneet. Miten en eksynyt kertaakaan, vaikka en katsonut karttaa. Siitä, että kuuden päivän aikana on mahdollista hankkia vakiokahvila, jonka tarjoilijaa halaat lähtiessäsi. Miten kotona voi olla maassa, jonka kieltä ei osaa kuin sanan kerran. 

Hvala.

Mitä kertoisin Ljunljanasta jos en siitä miten pilvien raosta pilkistävä valo sai lehmän näyttämään pyhimykseltä. Ruskan jokaiset värit loistaen lumihuippuisten vuorien keskellä. Tiestä joka ei loppunut koskaan ja vesiputouksesta jota emme koskaan löytäneet. Polttavista pakaroista ja siitä kaiken ärsytyksen hälventävästä voitonriemusta kun olet viimeinkin perillä. Ihmiset aina asettamassa tavoitteita ja päämääriä. Täysin irrationaalisia, päättömyydessään tyydyttäviä.

Ja siitä muistutuksesta kertoisin ainakin. En minä ole koskaan yksin, kun ympärillä on niin monta Star-Wars -kiihkoilijaa, turhamaista hiusjumalaa ja rakastajaa. Lämmintä kahelia. Niitä, jotka universumi jossain vaiheessa tuuppasi elämääsi kuiskaten: ehkä et vielä ymmärrä, mutta tämä on sinulle hyväksi. Niitä jotka tietävät että olet maaninen sekopäänainen, kuuntuntija, karismaatikko, ilkeä noita. Neuvonantaja, kuuntelija ja näsäviisas torvi. Maailmaa parantava paskanjauhaja. Eivätkä turhaan noteeraa, mutta joiden silmistä voit lukea huvitusta ja runsain mitoin ymmärrystä.

Varasin lentoliput mummon luo jouluksi. Sinne en mene etsimään itseäni tai jotain helvetin totuuksia. Sinne menen syömään laatikoita ja häpeämään omaa pikkusieluisuuttani. Siellä katson pikkuista mummeliani, ruttuisia käsiä ja kaiken unohtanutta haperoa päätä. En ajattele minua.

Ehkä saan muutaman lisää näitä päiviä.