Kasvukipuja, taas

Jotenkin vähän taas semmoinen olo, ettei saa oikein mistään otetta. Ehkä se on tää ikä. Täytin tässä nimittäin viikko sitten vuosia. 

Kaksikymmentäkaksi.

Ihan näin realismin rumalla kaiulla voisin sanoa, että ehkei ensimmäinen viikko kaksikymmentäkaksivuotiaana ollut ihan se hohdokkain. Ja kun olen niin vähän aikaa ja ajatuksia uhrannut tämän merkkipaalun ohittamisen märehtimiseen, voisin sen nyt tässä tehdä, lauantaiaamuna kello kahdeksan.

Vuosi sitten juhlistin syntymäpäivääni aika ison kaavan mukaan. Asuin jäätävän kokoisessa opiskelija-asuntolassa ja samalle päivälle osunut konsertti paisutti bileet aikamoisiin mittasuhteisiin. Yli sadasta hengestä jota paikalle viuhui tunsin ainakin puolet, illan loppua kohden tanssilattialla ei juurikaan tuttuja naamoja näkynyt. Vastaleikatussa pokkatukassa, freesinä sinisessä lempitopissa vastaanotin laulun, tuhat halausta, suukkoja ja kukkasia.

Muistot ovat niin höttö, hatara asia. Muistan ajatelleeni, että tämän hetken kyllä säilytän. Enkä edes sitä onnistunut pitämään.

No, sitten! Mitä olen oppinut kuluneen vuoden aikana. Vuosi kaksikymmentäyksi on ollut oikeasti tosi hyvä vuosi. Opin, että keittiön jakaminen kolmenkymmenen ihmisen kanssa on silkka mahdottomuus, ei toimi vaikka kuinka suomalaisella sisulla ostelisit tiksiharjoja ja liimailisit nimilappuja hyllyihin. Opin, että on mahdollista sössiä niin pahasti että missaa kolme lentoa kahden viikon aikana. Sen, että ruoka roskiksesta ei ole silkkaa neroutta, vaan kansalaisvelvollisuus. Että työnteko kannattaa johonkin pisteeseen asti, mutta että rahaa nyt tulee ja menee, ja useasti mitä enemmän sitä on, sitä enemmän sitä myös tarvitsee. Paitsi matkuestassa, silloin sitä olisi hyvä olla koska kaksi viikkoa pakonalaista sohvasurffausta Lähi-idässä, noh, saattaa olla vittumaista. Kookosöljyä voi käyttää _kaikkeen_. Olet mitä syöt. Tasapaino ei ole kaikki kaikessa. Kompuroinnistä syntyy hyviä tarinoita. Joidenkin miehien mielestä Harry Potterin näköiset tytöt ovat oikeasti viehättäviä. Arvosta aamuja.

Mutta ehkä tänäkin vuonna, sen kaikkein tärkeimmän asian opin rakkaudesta. Opin, että toisesta huolehtimisessa on voimaa. Silloinkin, kun he eivät sitä ansaitse, ja kun olisi jo aika ruuvata irti apurenkaat. Koska tiedätkö mitä; kun tulee aika roolien vaihtua, ehkä joku pitää huolen sinusta kun sinä et sitä ole ansainnut.

Ja vaikka tänä vuonna merkkipäivä lähinnä vitutti, pudotin puhelimen torille ja Mighty Oaks (https://www.youtube.com/watch?v=wqzlJb7hTsc) vaan virnuillen porhalsi ohi. Oli siellä sittenkin se joku, joka vaan kieltäytyi jättämästä rauhaan, kävi henkilökohtaisesti noutamassa, istutti pöytään ja tarjoili lasagnea. Eikä meillä edes ollut viiniä, ja kakkuakin pelkkä neljännes. 

Ehkä, vaikka juuri nyt ei siltä tunnu jotku asiat menivät ihan oikein tänä vuonna. Ja niille päiville kun ei just tunnu siltä, kuten tänään; on tämä albumi.

https://www.youtube.com/watch?v=R58ccr5nQXk