ostettiin savustettua tofua

sen kreikkalaisen näköisen ja makuisen sijaan

huvikseni kysyin jos nyt hiukan otettais

maanantai-illan ja Myrskyniemen Maijan kunniaksi

noukin avaimen kaapin päältä ja katoin virosta kannetut pyhälasit

sytytit kynttilän arpajaisista voittamillasi tikuilla

koska kerran sitä mekin eletään

kilistettiin kaikille lapsenlapsille

Kling, kling, kling, kling, kling 

sitten jokaiselle lapselle, ja miniälle, ja vävylle

Kling, kling, kling, kling, kling,

ja sitten uudestaan meille, ja miehille joita emme ehkä koskaan tapaa

Kling, kling, kling, kling

silmät samentui, hilpeys hiipui

tein kaikkeni ollakseni huomaamatta

painavaa surua joka tuijotti peittelemättä vastaan

yritin vastata aikuisen äänellä,

koska en tiennyt mitä muutakaan

kun sanoit, että kyllä kadutti.

kaikki se, mitä jäi tekemättä

ne tilaisuudet, jotka jäi tarttumatta

se, että jätti itse itsensä yksin.

ei koskaan oo liian myöhäistä, vakuutin ja mietin

että onko joskus sittenkin

hiljaisuus sen jälkeen

kun kukaan ei tiedä mitä juuri tapahtui

hämmennys, häpeä, pakokauhu, naps

Viini oli hyvää, mutta nyt on juotu tarpeeksi. Kiitos salaatista. Korjaathan pöydän. 

siinä me taas istutaan

hetken hairahdus ja palautuminen

tuttuihin rooleihin

niihin missä aina valehdellaan

koska niin vaan täytyy

halusin sanoa, että älä mee 

on ihan okei sun olla just tommonen 

vähän särkynyt ja surullinen

koska minäkin olen joskus

ja paljon enemmän sinä olet sitä

kuin jonkun mummo

ja paljon enemmän minä olen minä 

kuin sinun poikasi tytär

mutta en sano

vaan korjaan pöydän

istutaan sohvalla ja arvostellaan Maijan otsaryppyjä

ihan hyvä näin

Olisihan se pitänyt tietää. Kun on niin pitkään leijaillut pari senttiä (metriä) maanpinnan yläpuolella, on jossain vaiheessa tultava alas. Alkava kärttyisyys, selittämätön surumielisyys ja halu eristäytyä. Vittuilua maailmalle mitä merkillisimmistä asioista. Kaikkialle ulottuva vehreydellä, ja kevään puhdistavilla tuulilla on alakuloinen pohjavire.

Tiedostan aivan liian hyvin miten ihanaa elämä juuri nyt on, jotta kehtaisin vajota mielenmaisemaani. Mutta siinä se kuitenkin hamuili, ei aikomustakaan kadota mihinkään. Priorisoin nukkumisen ja terveellisen syömisen, jotta edes elämän perusrakenteet pysyisivät kasassa samalla kun ajatukseni aloittivat karkailunsa. Viime viikon aikana myöhästyin kolmesta sovitusta tapahtumista, yhden unohdin kokonaan, menin uimaan unohtaen bikinini, säntäilin tuuleen pyyhkiytyvien luentomuistiinpanojan perässä pitkin katuja, poltin kaasulieden liekillä valtavan reiän sihvilään ja istuin minihiprakassa aamukymmenen luennolla.

Nyt hei vois taas riittää hetkeksi tätä säheltämistä. Onneksi on ystävät, joista yksi tälläki kertaa esitti nerokkaan argumentin: Sinulla on ainakin yksi oikein pätevä aikuinen pitämässä sinusta huolen, ja se aikuinen olet sinä.  Saatan olla jokseenkin kaheli, mutta en uusavuton. Siispä, soveltuen kenelle tahansa. Olkaa hyvä, kevätmelankolian resepti tulee tässä:

Paljon istuskelua katetulla terassilla viltin kanssa, mieluiten kaatosadetta katsellen.

Pyöräilyä, paljon. Mieluiten niityille, joilla laimentavat ällöttävän idyllinen lauma lehmiä.

Rakkaita naamoja, niitä joiden seassa voit olla sekä avuton, kuninkaallinen, hullu ja murheellinen.

Vihanneksille jutteluja ja niiden ihailua, ja syömistä.

Anteeksiantoa.

Vaivihkaista sutinaa.

Visiittejä kulmakuppilaan, jossa soditaan tiistaisin maapähkinänkuorilla.

Festivaaliunelmointia.

Omaa aikaa

Tärkeimpänä viimeinen, loputtomasti Joe Cockeria 

https://www.youtube.com/watch?v=95QoDc_obN8

Who knows what tomorrow brings
In a world few hearts survive
All I know is the way I feel
When it’s real, I keep it alive

The road is long
There are mountains in our way
But we climb a step every day

Love lift us up where we belong
Where the eagles cry
On a mountain high
Love lift us up where we belong
Far from the world below
Up where the clear winds blow