And then I will escape, I’ll
never ever have to see another
disappointed face, no one to
please. Every now and then,
it feels like, in all of the uni-
verse, there is nobody for me.

I told myself I wouldn’t care,
no I wouldn’t care.
But when she said she’d come
round I combed my hair,
yes I checked my hair.

Elämäni ikuinen dilemma: Kun teen, en kirjoita. Kun en kirjoita, en ajattele. Kun en ajattele, teen ja teen. Turmiollinen kehä pyörii pyörimistään, kunnes pääosan näyttelijä on niin tuhannen tillin tallin, että on pakko vaan istua jalkakäytävän reunalle ja hengitellä hetki.

Haluaisin tehdä katoamisilmoituksen loppuhuhtikuusta. Kaiken järjen mukaan olen viipottanut menemään kuten yleensäkin, mutta olen äärimmäisen hämmentynyt viime viikkojen tapahtumien kulusta ja omista valinnoistani. Hauskaa on kyllä riittänyt, liiankin kanssa. Niin paljon kivaa, että heikompia hirvittää. Taitaa olla aika taas alkaa pyörtää kaikkeen ’kyllä’ -sanomista ja vaihteeksi kyhjötellä ihan vain oman pään sisällä.

On niin monia asioita, joista haluaisin kirjoittaa. Niin monia pöhköjä päiviä ja kauniita aamuja, kiusallisia yhteensattumia ja omituisia tilanteita. Miljoonittain värejä ja tuoksuja, kevään teemoja. Rakkaita naamoja, suloisia kosketuksia. Niin paljon mustaakin mustempaa huumoria joka jättää raikkaan tuoksun kipeiden asioiden ylle. Koska nauru on lääkitystä parhaimmillaan, ja itselleen nauraminen jopa parempi rohto kuin jääkaappikylmä multivitamiini.

Vaikka hymy toisinaan hyytyikin. Raja lipui lähemmäs ja kauemmas, ei koskaan ulottumattomiin, muttei myöskään ylitetyksi. Väsytti, mutta jatkoin nauramista. Uhmakasta, periksiantamatonta naurua, joka kipeyttää leualihakset, ja jatkuu pitkään senkin jälkeen kun et enää saa happea. 

Kieltäydyin ottamasta itseäni tai tilannettani vakavasti. Yritin niin kovasti vaikuttaa välinpitämättömältä, että hetkellisesti unohdin miksi on hyvä välittää. Unohdin miksi on hyvä tunteilla joskus. Sanoa että nyt ei kyllä mennyt ihan nappiin, ja harmittaa. Ei kaiken tarvi olla niin helvetin cool. Valtaosa meistä ihmispoloista on ihan täydellisiä tunareita mitä tulee ihmissuhteisiin, ja noin elämään yleensäkin. Kaikki mokailee joskus. Mutta kaikilla ei ole rohkeutta sanoa, että minua haittaa.

Karibialainen sesonki näyttää tulleen loppuunsa. Tästä maailmankolkasta katsottuna tämän miehen taajamat ovat luultavasti lähimpänä korviketta kuumalla hiekkarannalla istuskelusta, mutta näin käy joskus. Aikani biitsillä oli kuitenkin ikimuistoisen rentouttavaa, jointtien ja rommin virratessa tasaisena vuonona. Reggaeta, funkkia, boogieta. Hyviä fiiliksiä, lämpimiä halauksia ja pehmeitä tönäisyjä liian pienessä huoneessa. Hieman liian innokkaita suudelmia, yllättävän rakkaudellisia hipaisuja.

Sitten,; jaettu hammasharja, ex-poikaystävän pyjamahousut. Pidentyneitä hiljaisuuksia, kysyviä katseita. Kaipasin tuskaisesti omaa aikaani, jota söi yhdessä vietetty aika, mutta myös tyhjänpäiväisiin ruutukikkailuihin haaskauva energiani. Löysin itseni miettimästä aiheita, joista toinen haluaisi keskustella, kirjoittaen ylös artisteja, joista toinen saattaisi pitää, lähetellen söpöjä viestejä. Vakuuttelin, ettei näin epämääräinen juttu syö miestä tai naista, eihän kukaan ole maininnut tunteista mitään. Ja ollaanhan tässä ihan no expectations- linjoilla molemmat osapuolet.

Hämmennyin, mutta en osannut määritellä mukavuusalueeni rajoja. Jälleen viittasin kintaalla intuitioni vaimeille huuteluille. Kunnes: 

”but… You said you liked me.”

Tame Impala tietää tasan tarkkaan miltä minusta tuntuu tänään.

Cause I’m a man, woman
Don’t always think before I do
Cause I’m a man, woman
That’s the only answer I’ve got for you
Cause I’m a man, woman
I’ll never be as strong as you
I’m a human, human
A greater force I answer to

https://www.youtube.com/watch?v=EyEB2AEqHxc