Lentomatkan päässä asuvat parhaat ystävät ovat kyllä ihan syövereistä. Tiedättekö ne tyypit, joita toisinaan ihan tavallisina hetkinä ikävöit niin, että vatsanpohjaa kouristaa. Ne, joiden välimatkan päässä olo tuntuu välillä niin suunnattoman epäreilulta, että tekisi mieli mennä potkimaan kumoon yleisiä roskakoreja. Ne, joiden kanssa pelkkä chattaily tai skypessä hourailu ei vaan aja samaa asiaa, koska kokonaisvaltainen kaipuu olla toisen kanssa on niin valtava.

Eilenaamuna heräsin kuudelta järisyttävän innoissani kuin nelivuotias aattoaamuna. Pakotin itseni nukkumaan pariksi tunniksi, mutta jopa unessa alitajuntani jatki vahkoamista ja uneksin jo tulevan päivän tapahtumista. Aamupäivän kiemurtelin tuolissani, kunnes viimeinkin kello näytti puoltapäivää ja oli aika lähteä asemalle.

Juna hiljentää laiturille. Ihmiset valuvat ulos tasaisena virtana. Poukkoilen ympyrässä, epäonistun innostukseni hillinnässä ja kuulen omien ilahtuneiden kiljaisujeni kaiun. 

Vaellusbootsit, iänkaiken vanhat bootcat-farkut, nahkajakku ja vallaton kiharapehko. Miten olen aina rakastanutkaan sitä, että sinulla ei ole tippaakaan silmää trendikyydelle. Olet niin kaunis ja tyylitajuton, että sydämeen sattuu. Niin vaatteissa kuin ihmisissäkin olet aina pohjustanut suhteesi rakkaudelle ja historialle, sopiviksi joka säälle ja kestämään ikuisesti. Halaamme pois kuluneet kuusi kuukautta. Olet ollut täällä vasta hetken, mutta jo nyt unohdin miltä tuntuu kun olet poissa.

Kävelemme poikkeuksetta käsi kädessä, rytmikkäästi samaan tahtiin, kuten aina. Kerran tai kaksi mielessäni on välähtänyt, että näytämme naurettavilta. Kanssasi en muista välittää. 

Molemmilla on kiljuva nälkä, mutta päädymme syömään pelkkiä banaaneita koska puhuttavaa on vaan liikaa. Koko iltapäivän makoilemme sängyssä höröttäen, juomme litroittain teetä, tumppaamme tupakat lattialla lojuviin teepusseihin. Muotoilemme lauseiksi ne asiat, joita tuskin uskallamme myöntää itsellemme, välillä keskustelu tyrehtyy täysin kun molemmat vajoamme ajatuksiimmi Yksin, mutta läsnä, koska taajama on sama. Kerron sinulle tarinan joka laulun takana, koska tiedän että tulet rakastamaan sitä yhtä paljon kuin minä.

Seison päälläni ja poltan sätkää. Sinä naurat, ja kerrot minulle ettei maailmalla ole meille mitään, paitsi ehkä some pina coladas. Pukeudumme turbaaneihin. Siirrämme tuolit pois tieltä, joku pudottaa banaaninkuoren pyykkikoriin. Yrität boogieta niin kuin se yksi mielettömän taitava jätkä siinä All Night Long – musiikkivideossa. Kaksi tuntia on kulunut, päätämme ratkaista lounasongelman syömällä tähteitä jääkaapista.

Sinä näet minut eri tavalla kuin muut. Sinulle en ensisijaisesti ole itsevarma, tekevä ja lannistumaton. Olen sinulle myös sitä, mutta eniten ihan mitä haluan. Heikko ja tunteellinen. Naurettava ja lapsellinen. Impulsiivinen kaistapää.

On elämä, ja sitten on elämä kanssasi.

You remind me of the babe.
What babe?
The babe with the power.
What power?
Power of voodoo.
Who do?
You do.
Do what?
Remind me of the babe.