Mitä me todella hallitsemme? Mieltämme, kehoamme, kotiamme, ihmissuhteita?

Elämänhallinta oli pitkään myytti, jonka olemassaoloa epäilin suuresti. Nyt tiedän varmasti, että elämää ei missään nimessä hallita, parhaansa voi tehdä ainoastaan sen aallon päättä tasapainottelussa mikä milloinkin vastaan nousee. Kieltämättä, tietyt asiat auttavat suuresti. Niistä mainittakoon hyvä hapenottokyky (auttaa niin pinnan alla kuin myös sen päällä), yleisvallaton asenne, yltiöidealismi ja omaan itseensä luottaminen. Ennen ajattelin että elämä on etsimistä varten. Nyt ajattelen, että elämä on olemista varten. Etsiessään on nin liian helppoa turhautua kaikkeen.

Puhuin äitini kanssa puhelimessa. 

Niin, minä aina ajattelen että kaikki menee pilalle jos sanon mitään etukäteen. Sen takia en koskaan kerrokaan kenellekään mitään.

Tähän lauseeseen tiivistyi niin paljon kaikkea sitä, mitä olen itsessänikin kokenut, ja kuinka yllättävää se onkaan kun tämän hiljaisen odotuksen kasvatusmallin olenkaan saanut. Olen kokenut niin useissa asioissa elämässäni, että niitä asioita, mistä olin todella kiinnostunut en edes uskaltanut kokeilla. Epäonnistumisen pelko oli niin mittaamaton. Minulla ei koskaan ollut haaveammattia, koska ajattelin, että haaveilussa on jotakin hieman hölmöä, koska luultavasti maailmassa on aika monta, jotka ovat valmiiksi rutosti parempia kuin sinä.

En koskaan sanonut haluavani kirjailijaksi.

En koskaan sanonut haluavano runoilla.

Näytellä.

Kaikenlaista olen yrittänyt, mutta en juurikaan kovin tosissaan. Keskustelin aiheesta ystäväni kanssa, joka lakonisesti totesi:

A life of unfilled ambitions.

Tämä iski kuin piikki lihaan. Puolustin itseäni. Olenhan minä yrittänyt vaikka, ja mitä. Ollut urhea, opiskellut ulkomailla, mennyt vaikka minne ja lukenut vaikka mitä. Tehnyt kaikenlaista rohkeaa ja uhmanut monenlaisia ylämäkiä. Sitten mieleeni hiipi ajatus… Ehkä olenkin viettänyt niin paljon aikaa muovaamalla ulkoista elämääni siihen malliin, että voisi olla aika uhmata omaa itseäni. Mennä niille äärirajoille. Olla itselleni lempeä, mutta ankara. Vaatia aikaa, ja keskittymistä. Palkita, mutta odottaa vain parasta. Ukoisesti olen teini-iän epävarmuuksien jälkeen kehittänyt itselleni niin itsevarman elekielen, että tieädän varmasti tulevani otetuksi vakavasti. Ylirennosti käyttäytymällä hoituvat usein niin sisäiset epävarmuudet, kuin myös muiden asennoituminen sinuun. Nyt ensimmäistä kertaa pohdin mikäli olin kompensoinut maailmanvalloituksellani juuri niitä epävarmuuksia joiden kanssa olen koko ikäni elellyt. 

Tällä ei ole tiedostan minäkuvani kanssa juurikaan tekemistä, lähinnä viittaan nyt alitajuntaisiin asenteisiin. Olen aina yritellyt kaikenlaista, mutta ollut huono keskittymään. Kärsimätön ja laiska. 

Viime aikoina mieleeni on mitä useammin hiipinyt ajatus, mitä jos yrittäisinkin ihan sataprosenttisesti. Mitä jos sanoisin, että minusta tulee taiteilija? Minusta tulee joku, jonka elämäntehtävä on muistuttaa ihmisiä elämän myyttisestä kauneudesta, hillittömistä omituisuuksista ja ainutlaatuisista oivalluksista. Minusta tulee ajattelija. Ja mitä jos lopetettaisiin tämä vaatimaton hölötys.

Mitä jos sanoisin, että minä haluan kaiken?

Haluan olla mygologi, delfiininkouluttaja, filosofi, psykology, kirjastontäti, purjehtija. Haluan sukeltaa koralliriutoilla. Haluan olla äiti ja, ja haluaisin ystävikseni enemmän eläimiä ja vanhuksia. Haluaisin ymmärtää vuosi vuodelta enemmän. Haluaisin olla piittaamatta muiden mielipiteistä vuosi vuodelta vähemmän. Haluaisin olla vanha nainen, jonka silmärypyissä lepää nauru. Haluaisin oppia leipomaan uskomattoman herkullisia vegaanikakkuja. Ja lukea, haluaisin lukea elämäni aikana tuhansia kirjoja. Istuskella kahviloissa sulkemisaikaan. Haluaisin jättää huulipunatahran savukkeeseen, joita en juurikaan koskaan polta. Haluaisin olla enemmän läsnä muille ympärilläni. Kuunnella, lohduttaa, opettaa, auttaa ja halata. Haluaisin muodostaa monia lojaaleja, kunnioittavia, jännittäviä ja intensiivisiä ihmissuhteita.  Haluaisin kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa. 

Tämä ei ole vähän kysytty, mutta kehveli, mikä on liikaa kun mieli on vapaa? 

Ja muista, että oleillessa aika käy pitkäksi.