Undiscovered colors

1.12.2014 hillasops

Yhtä juhlaa

Joulukuun ensimmäinen. Siitä on hyvä alkaa. Klassinen elämän ilmiön vuodenajan vaihtumon päivittely heti alkuun. Näppäräksi nitojaksi koko tekstille, vaikka oleellisesti sillä ei ole minkään merkkipäivän kanssa alkuukaan tekemistä.

Joka tapauksessa, mikäs muukaan tätä huteraa ilmiötä nimeltä arki pitäisi kasassa jos ei ohitselipuvien vuodenaikojen ja päivämäärien ihmettely. Runebergin torttu siellä, tippaleipä täällä, skumppaa joka juhlalle. Hurei, yhden maljankohotuksen ajaksi jonnekkin, kauemmas, pois omasta elämästä ja siitä mankelista josta opimme selviämään.

Niin kuin onni, jonka voisi saavuttaa suorittamalla. Niin kuin elämä, josta nautitaan harkituissa pätkissä. Kun googlettaa ’elämä, yhtä juhlaa’, saa tulokseksi pikän liudan asioita, jotka nyt hitto vieköön eivät saa olla liian kemumaisia. Parisuhde ei aina ole yhtä juhlaa. Lasten saaminen ei ole yhtä juhlaa. Jokainen hetki töissä ei aina voi olla yhtä juhlaa. Elämä nyt ei vaan ole yhtä juhlaa. Sillä kaikkea ei nyt vaan voi saada.

Eikö? Tunnen nimittäin ihmisiä, jotka sanoisivat, että kyllä voi. Kunhan niin vain valitsee.

Badulinan valtakunnan kuninkaalliset sanoisivat:

”My job is to live like a King, to set an example and remind every Badulinian citizen that they too, have the right to be a king or a queen”

(Gabi Nitzan)

Tämän kirjoitusväylän tarkoitus ei ollut toimia venttiilinä rikkinäiselle viemärille. Nyt taas alkaa olla semmoinen tunne että on otettava todellisesti vastuu omasta elämästä ja tunteilustaan. Kirjoitan tätä blogia tulevaisuudelle ja sille tulevaisuuden minälle joka sanoisin, että nyt nainen nokka pystyyn. Ja jos ei nyt mistään muusta syystä, niin vaikka sitten siitä että on Joulukuun ensimmäinen.

Ensimmäinen piste on tämä blogi joka toimii tästä lähen ensimmäisenä joulukalenterina omalle itselleni. Aion kirjoittaa päivittäin ja joka päivä kirjoittaa ylös asian, jonka haluaisin seuraavana vuonna toteuttaa tai tehdä toisin.

1. Haluan kirjoittaa. Paljon enemmän. Kenelle vain. Mitä vain. Käsin tai tietokoneella. Verestää hieman suomenkieltäni, jotta en kymmenen vuoden päästä ole täysin kieliopillisesti tönkerö.

Toinen asia joita listaan on tilastotieteen terminologia, mutta siitä en luule että on kenellekään täällä iloa.

You know darn well
When you cast your spell you will get your way
When you hypnotize with your eyes
A heart of stone can turn to clay
Doo, doo, doo

https://www.youtube.com/watch?v=O7ONp-GC7vM

Avainsanat: #yhtäjuhlaa

Muoti Oma elämä Ajattelin tänään Trendit

29.11.2014 hillasops

Kasvukipuja, taas

Jotenkin vähän taas semmoinen olo, ettei saa oikein mistään otetta. Ehkä se on tää ikä. Täytin tässä nimittäin viikko sitten vuosia.

Kaksikymmentäkaksi.

Ihan näin realismin rumalla kaiulla voisin sanoa, että ehkei ensimmäinen viikko kaksikymmentäkaksivuotiaana ollut ihan se hohdokkain. Ja kun olen niin vähän aikaa ja ajatuksia uhrannut tämän merkkipaalun ohittamisen märehtimiseen, voisin sen nyt tässä tehdä, lauantaiaamuna kello kahdeksan.

Vuosi sitten juhlistin syntymäpäivääni aika ison kaavan mukaan. Asuin jäätävän kokoisessa opiskelija-asuntolassa ja samalle päivälle osunut konsertti paisutti bileet aikamoisiin mittasuhteisiin. Yli sadasta hengestä jota paikalle viuhui tunsin ainakin puolet, illan loppua kohden tanssilattialla ei juurikaan tuttuja naamoja näkynyt. Vastaleikatussa pokkatukassa, freesinä sinisessä lempitopissa vastaanotin laulun, tuhat halausta, suukkoja ja kukkasia.

Muistot ovat niin höttö, hatara asia. Muistan ajatelleeni, että tämän hetken kyllä säilytän. Enkä edes sitä onnistunut pitämään.

No, sitten! Mitä olen oppinut kuluneen vuoden aikana. Vuosi kaksikymmentäyksi on ollut oikeasti tosi hyvä vuosi. Opin, että keittiön jakaminen kolmenkymmenen ihmisen kanssa on silkka mahdottomuus, ei toimi vaikka kuinka suomalaisella sisulla ostelisit tiksiharjoja ja liimailisit nimilappuja hyllyihin. Opin, että on mahdollista sössiä niin pahasti että missaa kolme lentoa kahden viikon aikana. Sen, että ruoka roskiksesta ei ole silkkaa neroutta, vaan kansalaisvelvollisuus. Että työnteko kannattaa johonkin pisteeseen asti, mutta että rahaa nyt tulee ja menee, ja useasti mitä enemmän sitä on, sitä enemmän sitä myös tarvitsee. Paitsi matkuestassa, silloin sitä olisi hyvä olla koska kaksi viikkoa pakonalaista sohvasurffausta Lähi-idässä, noh, saattaa olla vittumaista. Kookosöljyä voi käyttää _kaikkeen_. Olet mitä syöt. Tasapaino ei ole kaikki kaikessa. Kompuroinnistä syntyy hyviä tarinoita. Joidenkin miehien mielestä Harry Potterin näköiset tytöt ovat oikeasti viehättäviä. Arvosta aamuja.

Mutta ehkä tänäkin vuonna, sen kaikkein tärkeimmän asian opin rakkaudesta. Opin, että toisesta huolehtimisessa on voimaa. Silloinkin, kun he eivät sitä ansaitse, ja kun olisi jo aika ruuvata irti apurenkaat. Koska tiedätkö mitä; kun tulee aika roolien vaihtua, ehkä joku pitää huolen sinusta kun sinä et sitä ole ansainnut.

Ja vaikka tänä vuonna merkkipäivä lähinnä vitutti, pudotin puhelimen torille ja Mighty Oaks (https://www.youtube.com/watch?v=wqzlJb7hTsc) vaan virnuillen porhalsi ohi. Oli siellä sittenkin se joku, joka vaan kieltäytyi jättämästä rauhaan, kävi henkilökohtaisesti noutamassa, istutti pöytään ja tarjoili lasagnea. Eikä meillä edes ollut viiniä, ja kakkuakin pelkkä neljännes.

Ehkä, vaikka juuri nyt ei siltä tunnu jotku asiat menivät ihan oikein tänä vuonna. Ja niille päiville kun ei just tunnu siltä, kuten tänään; on tämä albumi.

https://www.youtube.com/watch?v=R58ccr5nQXk

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe