Alan olla jo tottunut tahan iltaisin jonnekin mahanpohjalle salakavalasti sulahtavaan tunteeseen. Aamut ja paivat menevat happeningista toiseen porhaltaessa itsetietoisen itsenaisyyden auran kimallellessa. Sitten tulee pimeys, vasymyys, nalka ja surku.

Mulla on siis ihan hirmuisen kiva elama. Uskomaton maara vapautta menna ja tulla, kukkua pikkutunneille nelja paivaa seitsemasta jos vain huvittaa. Saan omistaa aikani opiskeluille joista tykkaan ja ihmisille joita rakastan. Olla vastuuton tai vastuullinen, sen mukaan milta juuri sina paivana sattuu tuntumaan. Joka ikinen paiva olen kiitollinen, etta saan elaa juuri tata elamaa.

Mutta joskus ei vaan auta, vaikka kuinka paljon itselleen perustelee etta mika onnentytto ootkaan. Esimerkiksi just nyt vaan vituttaa.

Hieman yli kaksi kuukautta sitten sanoin ihanalle pojalle, parhaalle ystavalleni, et hei tiedan miten hyvia ollaan yhdessa mut ehkei taa oo sittenkaan se juttu. Auringonkukkapeltojen keskella mina jarkeilin ja poika itki. Kaksi paivaa kestaneen huopauksen jalkeen hyppasin junaan mieli keventyneena ja jatin jalkeeni idyllisen Ranskan ja yhden ihmisraunion. Katsellessani ohikiitavaa Eurooppaa itkin hiukan, mutta lahinna vaan tuuletin. Etta taalta tullaan maailma, all the single ladies Now put your hands up.

Ihan aikuisten oikeasti taa meidan ero on ollut jarisyttavan seesteinen. Aika pian sain kuulla, etta oikeastaan olin ihan oikeassa ja kylla nain tan pitikin menna. High five, best breakup ever. Kerrotaan silti toisillemme kaikki, kujerrellaan vahan ja tuetaan toisiamme, vahan niinkuin samaan malliin kuin ennen. Joskus myohaiset illat venyivat pitkiksi oiksi.

Ystavat pyorayttelivat silmiaan, sanoivat etta syoksyn turmiooni ja siina samassa vien pojankin. Mina huokailin kapeakatseisille, jotka eivat ihan ole oivaltaneet, etta kaksi kypsaa ihmista voivat ihan helposti paattaa parisuhteen hyvina ystavina. On ihan mahtavaa kayda treffeilla ja flirttailla kun yhden puhelinsoiton paassa odottaa tuttu syli.

Aina siihen asti, ettei enaa odottanutkaan. Yha useammin sain kiinni pelkan vastaajan ja kotoisat kiehnaysillat vaihtuivat arki-iltoihin ihan omassa rauhassa peittokasaan hautautuneena jointti ja teemuki kourassa. Tekisi mieli lapsia itseani ympari korvia, etta ihan oikeasti oman soppani keitin ja sita saa mita tilaa. Etta siina nyt kyhjotat saalittavana ja sydan sarkyneena itsenainen nainen.

”You cannot keep me close and push me away at the same time”. Kauniit, surumieliset silmat.

Ja puren hampaat yhteen, paastan irti.

https://www.youtube.com/watch?v=YxcO53WATYw