Halloween
Mitä minä olen ajatellut viime aikoina, kirjoittamatta, ajattelematta. Silmieni edessä nopeasti ohi vilahtelevat kuvat. Ruudussa palasia, tarinoita, kuvia elämästä ja kuolemasta. Maahanmuutosta, horoskoopeistä, gluteenista ja typeristä juhlapyhistä. Olen päättänyt olla vähemmän elossa. Näin minä kestän joustamalla tämän vuoden. Kun en enää hallitse omaa holtittomuuttani palaan tähän saman sinivalkoisen ruudun ääreen ja opin lisää.
Ehkä en halua kirjoittaa, koska mitä sanottavaa on päivistä jotka jatkuvana janana valuvat toisiensa ohi. Minä herään harmaaseen aamuun kerta toisensa jälkeen ja naksuttelen vanhenevat jäseneni. Ensimmäinen päivä kahdeksankymmenestäneljästä lähenee. Poljen pyörällä viimassa, lähetän lentosuukkoja niityllä laiduntaville hevosille ja suren. En minua, vaan niitä maahanmuuttajia, ja sitä yksinäistä aasia, jonka näin vuosia sitten teljettynä liian pieneen aitaukseen.
Ja sitten menen konsertteihin ja katson letkeitä naisia, jotka osaavat soittaa kitaraa ja samalla flirttailla. Minä tuijotan, tuijottavathan kaikki muutkin. Kai jokaisen hymyilevän naisen on kestettävä se, että muiden mielissä kiharat putoavat olkapäille ja valkoisen ihon peittona ei ole mitään. Kestettävä se, että joku pakottaa sinut polvilleen ja nielemään. Anteeksi ajatustenlukuhäiriöni, mutta tämä on totta.
I don’t care. I don’t care. I don’t care, nainen murisee matalalla äänellä joka särähtää korvaan ja uskoo itsekin hetken omia sanojaan. Minä juon lisää kaljaa, hihittelen ja kohauttelen olkapäitä. Helpompaa on tehdä naurunalaiseksi niitä jotka jotain yrittävät.
Halloween. On tämäkin irvokas virstapylväs. Kolme vuotta sitten konttailin pitkin baarin lattioita ja viilsin pikkurillini valtimon auki. Kaksi vuotta sitten olin täysin murheellinen, koska en päässyt juhlimaan. Vuosi sitten vetelin soijakastiketta ja ketsuppia pitkin turpaa ja talutin kotiin salakuljettajan jo ennen kuin pääsimme juhliin. Kai ikääntymisen huomaa siitä, että huomenna en ajatellut herätä hiukset liimaantuneena tyynyyn.
Pukeudun naiseksi, joka näyttää yllättävän hyvältä laittaessaan huulipunaa. Lauma pikkuhirviöitä kiljuu silmät kiiltäen ovella sokeria ja lisäaineita. Haluaisin antaa niille omenia, koska voi jeesus miten aikaisin me narkotisoimme lapsemme. Annan suklaata ja möröt katoavat. Minä mietin kaiholla virpomista ja sitä, miten pienestä pitäen raha ja karkit ne taitaa olla elämän keskeisimpiä asioita.
Pimeässä salissa vastuuttomat ajatukset käpertyvät jälleen olkapäilleni. Pitkin kysin ne raapivat ja kuiskivat. Valot särisevät. Puren kynsinauhojani. Hukun pauhuun. Maistan kitkerän ja makean. Kämmeneni hikoavat kuin teinipojalla. Ajatuksissani riisun.
Olet hullu, ajattelen ei kovinkaan vakavasti ja silitän paljasta selkää. Mielessäni taipuvat vyötärön kaarteet ja paljaat rinnat.
Naistenvessan ulkopuolella vaalenpunaisissa varjoissa suutelen.
