se nainen

yhtäkään vaivatonta ajatusta 

ei minulla enää ole

ylikierroksilla tuhannen mutkalla

enkä edes tiedä

 

ajattelinko minä jo tämän kaiken

olenko ollut täällä 

silti luullen että tämä on aina ensimmäinen kerta

ja kun kaikki on uutta

ainoastaan minä voin olla sama

 

törkeää ettei edes sitä minulle anneta

minä en ole mitään

ja samalla olen sata kasvoa

sama nainen joka konttaa kännissä

aamuun jossa odottavat chiavanukkaat

valaistuneena auttamattomasti pilalla

oikealla polulla nilkka nyrjähtäneenä

 

kun haluaisin vain nousta joka aamu kello kahdeksan

lukemaan sanomalehtiä ja juomaan kahvia

ajatella arvosanoja ja politiikkaa

ilman tarvetta varoa lipsumista

oman mielen sotkuisille käytäville

 

olla se joka katsoo silmiin

koska ei näe kauhukuvia

sama suoraselkäinen nainen päivästä päivään

levollisesti toistaen 

hymyillen kohottaen höyryävän kupin huulille

 

nainen joka ei pelkää

nainen jolle riittää

elämä itsessään