Tunnin teksti – Valinnoista
Leukani tuskin ylettää tiskin reunaan. Katson ylöspäin jotakin mikä mielessäni näyttää henkeäsalpaavalta määrältä mahdollisuuksia.
No kulta, minkä sä haluaisit?
Silmäni vauhkoavat vanhanajan suklaasta rommirusinaan, entäpäs uutuus päärynä-mango? Tai tiikerijäätelö. Tai lakritsi-suklaa. Ahdistus alkaa puskea pikkuriikkisiä hikipisaroita otsani rajaan. Jono takanamme kasvaa. Otan Soleron.
Jo nuoresta lähtien olin kiusallisen tietoinen valintojen vaikutuksesta elämään. Toisin kuin jotkut lapset, joiden kesäpäivän kruunasi yksinkertainen mansikkajäätelö, minä tiesin, että on olemassa parempia ja huonompia vaihtoehtoja. Yksinkertaisella valinnalla voi olla dramaattinen vaikutus elämän kulkuun.
Tämä ajatus on kummitellut taustalla vielä koko aikuiselämäni ajan. Lähteäkö ulos vai jäädä, lopettaako suhde vai jatkaa, antaako jollekin muulle ohjat vai ei. Valintojen merkitys ei ole aina manifestoinut huonolla tavalla. Heti kun täytin kahdeksantoista pakkasin laukkuni ja muutin toiseen maahan, vain jotta voisin vaikuttaa itse siihen miten täysin epämääräisten sattumien virta elämääni johdattaa. Ajatus kaiken sattumanvaraisuudesta oli niin viekoitteleva, että aloin tehdä elämäni suuria päätöksiä täysin impulsiivisesti.
Hain yliopistoon paikkakunnalla, jonka nimeä en ollut koskaan kuullut. Päätin kolmivuotisen suhteen siihen, että silloinen poikaystäväni ajoi vuokra-autolla minut ja kolme ikeakassillista kenkiä rajan yli, sanoi soronoo ja jätti siihen. Koko ensimmäisen vuoden mietin valitsinko väärin. Muistan pyöräilleeni kapeita katuja ja olleeni usein täysin pöllämystynyt siitä, että tässä sitä nyt ollaan. Päätin, tulin, ja jäin tänne osaksi jotain joka tulee olemaan osa minua loppuelämäni ajan.
Rauhoituin ja rationalisoin. Löysin monta muuta, jotka olivat vieraassa maassa, ja aivan yhtä eksyksissä kuin minä. Keskitin energiani pienemmän luokan päätöksiin, ja päätin antaa elämälle hiukan joustovaraa. Kunnes ensimmäisen vuoden jälkeen päätin lähteä yksin kuukaudeksi reppureissaamaan. Yksinmatkustaminen räjäytti valintojen sfäärit ihan uudella tavalla.
Yksi valinta, toinen valinta; kas olen Bosniassa. Jatkuva ihmisten satunnainen tapaaminen ja täydellinen elämän virrassa laskettelu hurmasi minut täysin. Aloin aavistella jotain hyvin tyynnyttävää: vääriä valintoja ei ollutkaan. Käännyin sitten tästä kadunkulmasta tai valitsinpä tämän hostellin, elämällä oli aina jotain annettavaa. Itsensä edellä juokseminen ja hyvien juttujen ennakointi sattui kun vaan olemaan suurinta ajanhukkaa. Yllättäen kaikkein suurimmat seikkailut tarjottiin eteeni kun lakkasin yrittämästä. Lakkasin valitsemasta. Kunhan olin vaan.
Vanha ahdistus nostaa toisinaan päätään. Toissakeväänä huurupäissäni varasin lentoliput Israeliin. Päätin jälleen leikkiä kohtaloni mestaria ja nähdä mitä siitä seuraa. Noh, seurasihan siitä jotain, mutta niin olisi seurannut mistä tahansa muustakin. Jopa siitä, että olisin viettänyt koko kesän mummolassa olisi seurannut jotain.
Kuka olisi arvannut, että tällä hetkellä kaikkein nautinnollisinta on tehdä mahdollisimman vähän valintoja. Tänä kesänä nostin oikein kunnolla jalat kohti kattoa, ja päätin että ihan mihin tahansa suuntaan tämä leidi lentää, hyvä niin. Olen ottanut tämän jokseenkin toiseen ääripäähän, sillä nykyään voisin jopa sanoa karttavani valintoja. Laitan ruoaksi niitä raaka-aineita mitä milloinkin satun dyykatessa löytämään, baarissa juon useimmiten sitä mitä suositellaan, vedän tyytyväisenä päälle samat kuteet päivästä päivään.
Yritän olla helistelemättä kaikella on tarkoitus -mantroja kenenkään lärviin, mutta elämä nyt sattuu olemaan huomattavasti mielyttävämpää kun ei koko ajan yritä olla ohjaksissa. Sitä paitsi, ottaen huomioon miten onnettoman epätietoisia ja hämmentyneitä suurin osa meistä tämän pallon tallaajista on, eikö kannattaisikin antaa jonkun suuremman voiman tehdä valinnat puolestasi. Ainakin ne isoimmat.
Vaikka nykyään otankin poikkeuksetta rommirusinaa.