Miksi hain opiskelemaan psykologiaa?
Lupasin Mikä minusta olisi voinut tulla (jos ei psykologi) -postauksessa kertoa teille, miksi hain lopulta opiskelemaan psykologiaa (enkä esim. kognitio- tai oikeustiedettä, sosiaalipsykologiaa taikka estenomiksi) sekä siitä, millaisia kuvitelmia minulla oli psykologian opinnoista tai yliopisto-opiskelusta yleensä.
Millaisia kuvitelmia minulla oli yliopistossa opiskelusta ja psykologian opinnoista?
Minulle oli harvinaisen selvää, että haluan jatkaa opiskelua lukion jälkeen. Olen ollut aina tiedonjanoinen, ja lisäksi huoleton opiskelijaelämä vailla välitöntä kahdeksasta neljään työvelvoitetta tai tarkkoja tulevaisuuden näkymiä veti puoleensa. Huvittavaa kyllä, vaikka yliopistoon hakeminen oli minulle jonkin asteinen itsestäänselvyys, minulla ei ollut pahemmin minkäänlaista käsitystä, mitä yliopistossa puuhaillaan. Kuvittelin, että yliopistolla luetaan alasta riippumatta vanhoja, paksuja, ruskeakantisia pölyisiä kirjoja. Tämä mielikuva romuttui kuitenkin heti ensimmäisten psykologian kurssien aikana kurssimateriaalin koostuessa englanninkielisistä artikkeleista, luennoitsijan horinoista ja luentokalvoista.
Uskoin myös, että psykologian opintojeni myötä opin jonkinasteisen ”taikatempun”, minkä jälkeen osaan lukea ihmismieliä ja tulkita, mistä kulloinenkin yksilön käyttäytyminen johtuu. Muistan erään kurssitoverini riipaisevan pettymyksen hänen tajutessaan, että ko. taikatemppua ei ole eikä tule. Itsekin olin lievästi järkyttynyt, mutta niin pähkinöissäni kaikesta uudesta oppimastani, ja näin jälkikäteen ajateltuna aika leija uudesta opiskelupaikastani, että ”taikatempun” puuttuminen ei kauaa kirpaissut.
Mitä psykologit sitten osaavat, jos eivät lukea ajatuksia tai tehdä taikoja? Tähän tyhjentävästi vastaaminen vaatisi aivan oman postauksen, jos toisenkin (tutustu esim. Mitä psykologi tekee työkseen?), mutta niin kuin muillakin aloilla psykologin ammattiosaaminen rakentuu pala palalta opintovuosien aikana, ja saa viimeisen silauksensa ammattikäytännön kurssien ja pakollisen viiden kuukauden mittaisen harjoittelujakson aikana. Ihminen ja hänen aivoituksensa ovat uteliaalle sielulle loputon suo, joten sanoisin, että vuorovaikutuksesta ja ihmisyydestä on oppia ikä kaikki.
Miksi hain opiskelemaan psykologiaa? Miksi juuri psykologia?
Työllisyys ja työllistyminen. Selattuani kaikki yliopiston ja ammattikorkeakoulun jotakuinkin järkevän kuuloiset alavaihtoehdot, jäljelle jäivät vain kognitiotiede, sosiaalipsykologia ja psykologia. Etsin kissojen ja koirien kanssa tietoa siitä, mihin em. tutkinnoista valmistuneet työllistyvät. Kognitiotiede ja sosiaalipsykologia tuntuivat aluksi jopa kiehtovimmilta vaihtoehdoilta kuin psykologia, mutta psyka veti pitemmän korren mm., koska viiden ja puolen vuoden pakerruksen jälkeen odottaa selkeä palkinto: terveydenhuollon ammattinimike ja selkeät työllistymisvaihtoehdot. Sen sijaan sosiaalipsykologian tai kognitiotieteen tutkinnoista ei ole niin suoraan viitoitettua tietä mihinkään tiettyyn ammattiin, vaikka mielenkiintoisia työllistymismahdollisuuksia varmasti keksii. Lukioikäiseen itseeni vetosi kuitenkin psykologin maisterin tutkinnon tietty selkeys ja suoraviivaisuus. Myös psykologien työllisyystilanne lähenteli (ja lähentelee ilmeisesti edelleen) sataa prosenttia, mikä loi turvallisuuden tunnetta. Eli yhteenvetona: Hain opiskelemaan psykologiaa, koska olin pelkuri.
Raha. Kun alkoi vaikuttaa siltä, että haen psykalle, tsekkasin tietysti, kuinka paljon psykologit tienaavat. Oikotien mukaan psykologin keskipalkka ilman mitään ikä- tai kokemuslisiä on suunnilleen 3694 € / kk. Erittäin jees. En tosiaan tiedä, mitä joskus teen moisella määrällä mammonaa. Olen tottunut vuosikausia elämään niukalla opiskelijabudjetilla, että joskus – jos ja kun – tienaan tuollaisen summan kuukaudessa, koen olevani varsinainen kroisos. Eli tiivistettynä: Hain opiskelemaan psykologiaa rahan kiilto silmissä.
Henkilökohtainen kiinnostus ihmismielen oikkuihin. Äidin kanssa olen käynyt pienestä pitäen syväluotaavia keskusteluja ihmismielen kummallisuuksista, ihmissuhteista ja siitä, millaisia syitä voi piillä toisen käyttäytymisen taustalla. Lisäksi kiinnostavimmat lukion kurssit olivat mielestäni psykologian kurssit, joista jokaisen ujutin lukujärjestykseeni. Sain myös lukion psykan maikoilta hyvää palautetta suoriutumisestani, kirjoitin psykologiasta L:n ja oponi kannusti koettelemaan onnea psykologian valintakokeissa. Tuumin, että en varmaan ihan heti kyllästy uppoutumaan ihmismielen syövereihin, toisin kuin joihinkin muihin opintoihin. Summa summarum: Hain opiskelemaan psykologiaa, koska minua aivopestiin lapsesta saakka uskomaan, että ymmärrän tavallista pulliaista enemmän ihmismielestä.
Vihdoin oltiin siinä pisteessä, että psykologia oli ainut varteenotettava vaihtoehto, ja pistin tulille yhteishaun Helsingin Yliopiston psykologian opintoihin. Seuraavassa aiheeseen liittyvässä postauksessa kerron teille, mille psykologian alalle kuvittelin aluksi, ja mille kuvittelen nykyään, suuntautuvani.
Miksi hait opiskelemaan nykyistä alaasi? Vastasivatko opinnot kuvitelmiasi? Olitko unelmoinut kyseisestä duunista tai opiskelupaikasta lapsesta saakka?
Bisous, Niina
P.S. Postauksen kuvat on otettu teemaan sopivasti Lapinlahdessa, joka on entinen mielisairaala ;).
P.P.S. Syyskuussa 23.9.2017 on luvassa aivan huikea ilmaistapahtuma Lapinlahden Lähteessä: Lähde mieleesi – psykologi tavattavissa! Olen ollut jonkinverran puuhailemassa tapahtuman järjestäjätiimissä, ja voin luvata, että erittäin mielenkiintoista ohjelmaa on luvassa! Nähdään siellä syyskuussa!
Lue myös:
Mikä minusta olisi voinut tulla (jos ei psykologi)
Terapeuttinen kirjoittaminen – Apua ahdistukseen
Anna, kun luen ajatuksesi. t. psykologi
Verkkosukkahousut, hot or not?
Seuraa une petite lifea tai ota yhteyttä! / Follow or contact me: