Älä tee häämatkaa Dubaihin!

Vietin poikaystäväni kanssa joulukuussa viikon aurinkoisessa Dubaissa, Arabiemiraateissa. Reissu oli varsinainen pelastusrengas pimeän kaamoksen keskellä. Tässä postauksessa en kuitenkaan keskity hehkuttamaan Dubaita, vaan annan Sheikille erittäin ryppyotsaista ja tulikivenkatkuista palautetta, sekä kerron, miksi mulle tuli morkkis varattuani lennot.

 

dubai haamatka, dubai, dubai lait

 

Kuten sanottu, mulle iski kauhea katumus päälle meidän bookattua lennot. Dubaihan on hieman kyseenalainen matkustuskohde: orjatyövoimalla rakennettu diktatuurivaltio, jossa länsimaalaiset arvot ja lait eivät ole kovassa huudossa. Rehellisesti ottaen olin etukäteen ajatellut, että en koskaan tule matkustamaan Dubaihin, mutta halvat lennot, takuuvarma lämpö ja uteliaisuus käänsivät pääni. Huonoa omaatuntoa lievensin muun muassa ajattelemalla, että mitähän suurta kaupunkia ei olisi rakennettu riistäen jotakin ihmisryhmää. Lisäksi en muutenkaan ajattele, että matkustaessani johonkin maahan allekirjoittaisin vallalla olevat kulttuurisäännöt tai lainsäädännön. Mulla on myös kova halu ymmärtää eri taustoista tulevia ja eri asioihin uskovia ihmisiä, sekä puhtaan hedonistinen kipinä nähdä maailmaa ja kokea siistejä juttuja, niinpä lopulta päätin lakata syyllistämästä itseäni ja nauttia. Tehty mikä tehty.

 

dubai haamatka, dubai, dubai lait

 

dubai haamatka, dubai, dubai lait

 

Pohditko sinä eettisiä tai ekologisia kysymyksiä matkustaessasi? Mä sen verran, että haluan ottaa selvää paikallisista tavoista ja kulttuurista, ja kunnioittaa niitä parhaani mukaan.Valitsen myös suorat lennot välilaskujen sijaan. Lisäksi etsin aina mestoilta vegaanisafkaa tai vähintäänkin kasvisruokaa. Jatkossa katson luultavasti enemmän maan poliittista tilannetta, ja mietin, että minkälaista hallintoa haluan turistina rahoittaa…. Mutta joo se siitä :D!

 

Sheikille risuja:

  • Kumppanin kanssa matkustaville huomio: En suosittele Dubaita, jos aikeenanne on viettää elämänne romanttisin viikko auringosta ja lämmöstä nauttien. Jos kuhertelu ilmastoidussa hotellihuoneessa riittää loman anniksi, go for it. Tämä siksi, että julkiset hellyyden osoitukset ja käsikädessä kävely ovat kielletty laissa, ja pahimmassa tapauksessa lainrikkomisesta voi joutua vankilaan! Kuitenkin Dubaissa näki käsikädessä kulkevia pareja, aivan kuten pukeutumissäännöistä piittaamattomia vähäpukeisia turistejakin. Halusimme kunnioittaa paikallisia tapoja ja välttää joutumasta linnaan, joten menimme kaikessa lakipykälien mukaan. Koska läheisyys on itselle niin luontevaa, automaattista ja tärkeää, sen rajoittaminen vaikutti vähän latistavasti lomafiilikseen. En voisi koskaan kuvitella lähteväni häämatkalle Dubaihin!
  • Kävelytiet puuttuvat. Hotellilta ei noin vain lähdetä päiväkävelylle, vaan on otettava taksi tai metro. Eurooppaan tottuneelle turistille voi olla omituista, kun ei voikaan vaellella päämäärättömästi kaupungilla. Poikkeuksia ovat Dubai Marinasta löytyvä seitsemän kilometrin mittainen kävelykatu ja rannan tuntumassa kulkeva ostos- ja ravintolakatu The Walk. Ja lisäksi tietty ostarit, jos tykkää kerryttää askelmittarinsa lukemia kauppakeskuksessa.
  • Mielestäni Sheikki oli ihan turhaan rakennuttanut niin hengästyttävän ison ostarin. Oma pää meni pyörälle ja jalat rakoille Dubai Mallissa, mutta onneksi levähdyspaikkoja oli runsaasti. Lisäksi ehkä paras koskaan syömäni vegaaniateria löytyi ranskalaisesta Stockmann tyyppisestä tavaratalosta La Galeries Lafayettesta! Maistakaa ehdottomasti tryffelipitsaa! Vegaanijuustotarjotin oli kanssa mielenkiintoinen ja yllättävän hyvä myös näin entisen juustofanin mielestä (ks. ao. kuva!).

 

dubai haamatka, dubai, dubai lait

 

dubai haamatka, dubai, dubai lait

 

  • Pitää jatkuvasti miettiä mikä on sopivaa käytöstä tai pukeutumista, ja mikä ei. Tai pitää ja pitää, mutta itse en osannut olla miettimättä. Oma kokemukseni oli, että paikalliset olivat eleiltään ja ilmeiltään hyvin hillittyjä, ja tunsin itseni liian ekspressiiviseksi kovaäänisen nauruni kanssa.
  • Olisin toivonut vähemmän länkkärimestoja ja enemmän Lähi-Idän tai Pohjois-Afrikan perinnettä esille. Sheikille vinkkaisin, että itämainen mystiikka ja musiikki vetoaisi varmasti turisteihin. Mielestäni rahaa kannattaisi hassata hampurilaispaikkojen sijaan itämaisteemaisiin ravintoloihin, nähtävyyksiin ja katuihin.
  • Lisää falafelia ja hummusta, vähemmän Burger Kingejä ja KFC:tä. Lähi-Idän keittiö oli kiven alla. Pakistanilaisia ja intialaisia ravintoloita löytyi tosin runsaasti, mikä oli vegaanille erittäin kiva. Dubaista löytää helposti myös kaikkea trendikästä -ton ruokaa (gluteeniton, laktoositon, vehnätön jne.).
  • Lisää habibi-biisejä ja vähemmän väsyneitä länkkärihittejä! Ravintoloissa luukutettiin joko tämän hetken listahittejä tai sitten väsynyttä vuoden 2013 kuunnelluimpien biisien soittolistaa. Olisi ollut edes akustisia versioita länsimaalaisista biiseistä, asteen tyylikkäämpää.

 

dubai haamatka, dubai, dubai lait

 

Oletko käynyt Dubaissa? Mitä tykkäsit?

Jottei menisi pelkäksi Dubain mustamaalaamiseksi, ja jotta pääsen fiilistelemään reissun kohokohtia, jaan seuraavassa Dubai-aiheisessa postauksessa Sheikille ruusuja. Eikä siinä vielä kaikki: Saatan julkaista vielä kolmannenkin postauksen matkasta (luonnoksista löytyy, mutta seula on tiukka ;)).

Bisous, Niina

 

Lue myös:

Hollanti-vinkit

Ranskalaiset häät ja tekotaiteellista ajatuksenvirtaa

Rivieran reissu ja ensi syksyn (vaihto)suunnitelmia

Serranon perhe mökkeilee

Turistiviikko Lyonissa

Voyage voyage, Hollanti

Mitä kaipaan vaihto-opiskelusta?

 

unepetitelife@gmail.com | Facebook | Instagram | Blogit.fi | Bloglovin’

Kulttuuri Matkat Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.