Olet 100 % varmasti etuoikeutettu, koska luet mun blogia.
Olet 100 % varmasti etuoikeutettu, koska luet mun blogia.
Et ole etuoikeutettu pelkästään siksi, että blogini tarjoaa niin laadukasta sielunravintoa ja visuaalista ilotulitusta, sekä on Suomen ja kohta koko Euroopan nouseva blogitaivaan tähti, vaan myös siksi, että voit noin vaan, sen kummempia miettimättä viihdyttää itseäsi tylsällä bussimatkalla ja napauttaa älypuhelimestasi Safarin päälle ja kirjoittaa hakukenttään http://www.lily.fi/blogit/une-petite-life . Tai kenties blogini on sinulla jo kirjanmerkeissä tai niin kovassa kulutuksessa oleva sivusto, että naputtelet osoiteriville vain ”une” ja se on siinä. Tai sitten avaat aamulla työkoneen. Tunnin työrupeaman jälkeen olet ihan kuitti ja pidät pienen tauon kaffen ja une petite lifen uusimman postauksen ääressä. Kahvit menevät tällä kertaa väärään kurkkuun, kun oot ihan että mitäs hittoa toi bloggaaja tuolla keulii, niin ärsyttävä otsikkokin!
Olen viimeisimmän Ranskan reissuni jälkeen pohtinut tavallista enemmän, kuinka mahdottoman etuoikeutettu olen. Ja kuinka etuoikeutettu juuri sinä olet.
Pari viikkoa takaperin varroin Gare du Nordilla junaa Pariisista Rotterdamiin. En muistanut etukäteen saapuneeni ehkä Pariisin pahamaineisimmalle juna-asemalle, mutta kahdessa minuutissa asia tuli harvinaisen selväksi, kun tutkailin asemarakennuksen ympärillä hengailevaa jengiä.
Sisäänkäynnillä eräs päivänselvästi huono-osainen kulkija pyysi minulta rahaa. Kieltäydyin kohteliaasti pahoitellen. J’ai pas de pièces, j’suis désolée.
Miksi en auttanut? Koska pelkäsin, että multa viedään kaikki rahat, mut pistetään merkille ja kolkataan jossakin nurkan takana, koska hämmennyin, koska en halua tukea järjestäytynyttä rikollisuutta, koska.. Mies kulki hetken rinnallani ja lopulta luovutti ja toivotti kohteliaasti hyvää päivän jatkoa Mademoiselle.
Itku kurkussa viipotin sisälle asemarakennukseen. Otin puhelimen esille ja kirjauduin ilmaiseen wifiin, äkkiä ääniviestiä parhaille vaihtokavereille. Kauhea ikävä jo nyt! Joko oot hyvin perillä, bisous, comme tu me manques déjà! Huh, vaikea oloni alkaa lieventyä, kunnes näin hetkeä myöhemmin saman miehen, niin sekaisin, että hän käveli puolittain päin rakennuksen sisällä olevaa pylvästä, ja oli murtaa loputkin vähäisistä hampaistaan. Päässäni jyskyttää, hävettää, hemmetin paha olla. Niin avuton olo.
Vaihtokeväänäni Ranskan Lyonissa viiletin eräänä sadepäivänä ärtyneenä kotiin: Niin pitkä matka, mä kastun ja ai että on kylmä! Matkan varrella ohitan jo kasvoilta tutuiksi käyneet kodittomat. Poskiani alkaa kuumottaa. Mulla on koti, jossa on tarjolla lämpöä, turvaa (muttei Brädiä). Ollappa vaikka vaan pieni opiskelija-asuntolan rotanloukku (9 neliötä), mutta mä olen hemmetti soikoon vaihdossa, laajentamassa vähän maailmakuvaani, kartuttamassa kielitaitoani ja kehittämässä itseäni. Harmittaa vaan välillä, kun rahat ei riitä ihan niin, että söisin joka päivä ulkona tai ostaisin aina kaupan kalleinta tofua. Mut onneks melkeen joka toinen päivä kumminkin.
Miten ja miksi nämä ihmiset ovat joutuneet noin huonoon jamaan? Epäonnea, vääriä tai kohtalokkaita valintoja, vaikea ja traumaattinen lapsuus, herkästi järkkyvä mieli tai fyysinen terveys, onnettomuus, kuolema, konkurssi, potkut, avioero, ympäristöön sopimattomat veemäiset persoonallisuudenpiirteet ja taipumukset… Lista on pitkä ja jokaisen kohdalla omanlainen. Ei näillä ihmisillä ole parempaa tulevaisuutta nurkan takana, ei heidän kannata uskoa huomiseen tai ajatella, että sateen jälkeen paistaa. Ei slummista nousta miljonääriksi paitsi leffoissa.
Kukaan ei ole varmaan youngsterina kelannut, että hei, näyttääpä siistiltä, toi kerjääminen meinaan. Aika helppoa hommaa, sen kun kadulla lokoilee, mitä nyt jos joku poikkasee yhen raajan, mutta liksahan siinä vaan nousee eli pieni hinta, iso säästö!
Näistä kodittomista löytyy varmasti alun perin kusipäitä, herkkiä, laiskureita, äitejä, vaareja, kaikkensa antaneita, lempeitä, sinnikkäitä ja yritteliäitä ihmisiä niin kuin teistä blogini lukijoistakin (vaikka luulen, että teissä on kyllä vähemmistö kusipäitä ;)<3). Liian usein unohdetaan olosuhteiden vaikutus ja ihmisen synnynnäiset heikkoudet ja vahvuudet. Syyttävä sormi osoittaa syrjäytyneisiin ja luusereihin. Mitäs et nouse sieltä kuopasta, just work work work work work. Ja DREAM BIG!
Mä en sulata sitä ajatusta, jota tuntuu olevan jonkin verran valloillaan, että kaikki me ollaan samalla viivalla, ja itse luomme onnettoman tai onnekkaan kohtalomme. Ihmisolennon psyykkeestä jonninverran oppineena, täytyy todeta, että vaikeuksien sietokyvyssä, elämänhallinnan tunteessa ja temperamentissa on jo synnynnäisiä eroja, jotka vaikuttavat pitkälti siihen millaiseksi oma elämä muotoutuu. Sattumallakin on paljon suurempi osuus onnen ja epäonneen, kuin moni mielellään myöntää.
Toisille on vaan kaikki oikeasti paljon helpompaa. Niin kuin esim. mulle. Ja monelle teistäkin, rakkaat lukijat.
Mulla on sosiaaliturva, henkilöllisyystodistus, perhe, koti, paljon läheisiä ja rakkaita ihmisiä, joiden tiedän rientävän apuun hädän hetkellä. Lisäksi mulla on loistava opiskelupaikka, oman alan työ ja flow-tekeminen eli tää blogi. Varaa matkustella ja kehittää itseä. Pystyn hengittämään vaivatta, liikkumaan itsenäisesti ja mulla on kohtuullinen kognitiivinen kapasiteetti sekä olen aika tunnollinen. Pääsen YTHS:lle heti, kun vähän kroppaa tai pääkoppaa kolottaa. En ole koskaan ollut vakavassa onnettomuudessa eikä minulla ole elämänlaatua heikentäviä pitkäaikaissairauksia. Toisaalta mulla on unettomuutta, stressiä, ajoittain ihmissuhdeongelmia. Opintolainaa, mielialojen heittelyä ja huolta läheisten hyvinvoinnista ja terveydestä. Oman psyykeen ja henkilöhistorian kanssa tekemistä, kiire, surua ja ajoittainen tyhjyyden ja päämäärättömyyden tunne. Ei kivoja juttuja, mutta kohtuu siedettäviä, kun ottaa huomioon toisen, myönteisten asioiden rimpsun.
Edellä lueteltuja asioita kutsutaan psykologiassa riskitekijöiksi ja suojaaviksi tekijöiksi. Näitä tekijöitä ovat mm. biologiset tekijät kuten geneettinen alttius sairauksille, raskauden aikaiset komplikaatiot ja varhaiset sairaudet tai vammat. Psykologisia vaikuttimia ovat kognitiivinen kapasiteetti/älykkyys, temperamentti- ja persoonallispiirteet, itsetunto ja hallinnan tunne. Lisäksi varhainen vuorovaikutus, kiintymyssuhteet ja vanhemmointityyli voivat toimia joko riskitekijöinä tai sitten elämän kolhuilta suojaavina tekijöinä. Läheisten mielenterveysongelmat, hyväksikäyttökokemukset, rikollisuus, heikko sosioekonominen asema ja päihteiden käyttö luonnollisesti altistavat myöhemmille mielenterveyden ja muun elämän pulmille.
Kuten ylläolevasta riskitekijöiden ja suojaavien tekijöiden listauksesta on helppo huomata, jo syntymän ja ensimmäisten elinvuosien aikana meille on jaettu hyvin erilaiset kortit ja eväät elämää varten ilman, että omilla teoillamme ja pyrkimyksillämme on ollut tähän mitään osaa tai arpaa. Ja huomatkaa, listasin vasta aivan ensimmäisten elinvuosien vaikuttimia! Lista on vähintään kolminkertainen, kun otetaan mukaan nuoruusiän altistavat ja suojaavat tekijät.
Omat huolet ja murheet tuntuvat joskus järisyttävän suurilta. Ja toisinaan, kuten tämän postauksen alussa olevien esimerkkien valossa, mittaamattoman pieniltä.
En kannusta ketään rypemään kovin kauaa toisten ihmisten lohduttomassa tilanteessa tai ruoskimaan, syyllistämään ja panettelemaan itseään siitä, ettei osaa olla joka hetki kiitollinen omasta etuoikeutetusta asemastaan. Kuitenkin ainakin itse tarvitsen aika ajoin palautuksen maan pinnalle. Omaan napaan ja omiin huoliin käpertymisen sijaan tekee hyvä ottaa perspektiiviä asioihin, edes hetkeksi.
Huonoimpina hetkinä en todellakaan ottaisi kuuleviin korviini jonkun ylipirteän maailmantuskaa potevan ja hurskastelevan bloggaajan sanoja. Tai sen puoleen kenenkään muunkaan. Saa ja pitää surra, märehtiä omissa murheissaan, mutta on hyvä muistaa, ettei ole useimmiten huoltensa kanssa yksin tai suinkaan ainoa, joka tässä maailmassa kärsii. Kärsimys kuuluu ihmiselämään, mutta kiitollisuus ja havahtuminen itsestään selvinä pitämiinsä hyviin asioihin (uni, hengitys, ruoka, jokin ihmissuhde, koulutus tai työ..) tekee jokaiselle hyvää.
Itselleni on ollut tervettä ja vapauttavaa sisäistää, että minun ei tarvitse auttaa niitä kaikista huonoimmassa jamassa olevia, jos tuntuu siltä, että pääni ei kestä tai etten vaan halua. En tiedä vielä, minne tulevana psykologina sijoitun työelämässä: hyvinvoinnin, ennaltaehkäisevän toiminnan vaiko vaikeiden mielenterveyshäiriöiden ja kriisityön pariin, tutkijaksi vai maankuuluksi psykologibloggaajaksi. Kenties hääräilen vähän joka saralla. Koin kuitenkin valtavan helpotuksen tajutessani, että vaikka haluan auttaa ja parantaa maailmaa, minun ei tarvitse tehdä työtä kaikista kovia kokeneempien auttamiseksi, jos se tuntuu liian kuormittavalta.
Eli muistakaa: Hyvinvoinnin ja hyvän mielen lisääminen (esim. arkipäivän ystävällisyydellä, toisten kunnioittavalla kohtelulla, kannustavilla sanoilla, hyvänmielen blogilla, kehuilla jne.) sekä suhteellisen terveiden ja hyvinvoivien ihmisten tukeminen ovat jo todella arvokkaita tekoja. Myös omasta terveydestä ja mielenterveydestä huolehtiminen tukee läheisten hyvinvointia, ja takaa sen, että jaksat auttaa ja tsempata muita.
Jos kuitenkin tuntuu, että haluaisit tehdä jotakin vielä enemmän, olen listannut postauksen loppuun erilaisia vapaaehtoistoimintaa järjestäviä organisaatioita. Kävin tuossa joulun aikaan Kansalaisareenan vapaaehtoistoiminnan messuilla, ja sain sieltä aika kattavan kuvan siitä, millaisia mahdollisuuksia on auttaa: Voi mm. vastata kriisipuhelimeen, antaa keskustelutukea, vetää liikunta- tai kokkauskerhoa tai toimia tukiaikuisena nuorelle. Olen ollut erilaisten järjestöjen kuukausilahjoittajana vuosikausia, mutta pikkuhiljaa on alkanut tuntua siltä, että haluaisin auttaa konkreettisemmin. Tässä maailmantuskan puuskassa, ja tämän huonoa omaatuntoa lisäävän blogipostauksen myötä, voisinkin selvitellä toden teolla minne ja milloin ryhtyisin vapaaehtoiseksi.
Hakeudu vapaaehtoiseksi tai lahjoita:
Kansalaisareenan Facebook-sivusto
SOS-kriisikeskus, apua ja tukea mielenterveyden järkkyessä, kriiseistä selviytymiseen
Hesy, Helsingin eläinsuojeluyhdistys
Onko teillä kokemuksia vapaaehtoistyöstä tai lisää ideoita auttamis- tai lahjoituskohteista? Mitä ajattelette siitä, onko jokainen oman onnensa seppä? Annatteko rahaa kadulla, jos teiltä pyydetään? Miksi annatte tai miksi ette?
Peace & Love & Bisous, Niina
Lisää luettavaa suojaavista tekijöistä ja riskitekijöistä:
The Handbook of child and adolescent clinical psychology – A contextual approach : Carr (ks. etenkin s. 37)
Lue myös:
Rakkaus- ja vihapuhehaaste / Love and hate speech challenge
Miten selättää paska fiilis? 11 vinkkiä pahan päivän varalle