28.9.2016

Thank you my dear Natalia Hostalot for all these pictures! <3

Bonsoir,

Pari viikkoa sitten nappailimme kuvia toisistamme hyvän ystäväni kanssa kuljaillessamme pitkin Helsingin katuja. Yllätyin kuvaussession tuottamista voimakkaista fiiliksistä.

Miten jännältä ja ihmeellisen hyvältä tuntuikaan nähdä niin monta omastakin mielestä onnistunutta otosta itsestään. Mitä taikoja taitava kuvaaja, oikea valaistus ja hyvä kamera saivatkaan aikaan.

Kuvattavana olemisen fiilis oli kiehtova ja koukuttava. Kuvaajana oleminen oli kutkuttavaa ja ehkä kuvattavana olemistakin antoisampaa: Miten saada kuvattavan parhaat puolet esille, taltioida tuo pieni viehättävä mikroilme, miten kertoa kuvattavan tarinaa tai taltioida hänen mielenpäällään oleva tunnelma.

Kerroin teille aiemmassa postauksessani haaveilleeni mallin ammatista ja pohdiskelleeni miksi haaveilen jostakin niin ”pinnallisesta”. Palasin näihin mietintöihin oltuani ystäväni kuvattavana. Kuvauksen kohteena oleminen tuntui ruokkivan näitä itsekeskeisiä tarpeita, mutta oli samalla luovaa ja hauskaa ajanvietettä. Valmiiden otosten tutkailu oli meni jo varsinaiseksi itsetutkiskeluksi ja -havainnoimiseksi: Ai tolta mä näytän, kun mua jännittää; miksihän vakavana oleminen kuvassa tuntuu hankalimmalta ja paljastavimmalta; onko mulla oikeesti tollasia ilmeitä.

Tässä selfieitä, belfieitä ja welfieitä (workout-selfie) pursuavassa Instagram-maailmassa valokuva vaikuttaa usein narsistiselta itsensä korostamisen välineeltä. 

Mutta onko selfieiden eli omakuvien ottamisessa mitään hyvää? Miksi kaikki haluavat malleiksi? Mitä tarpeita valokuva palvelee? Voiko valokuvattavana oleminen tehdä hyvää tai olla jopa terapeuttista? Näiden kysymyksien kanssa olen painiskellut, hakenut vastausta syvältä sisimmästäni ja Googlesta.

Sisimpäni kumistessa tyhjyyttään Google antoi useita jännittäviä hakuosumia sanoille valokuvaterapia ja voimaannuttava valokuva, niistä kerron lisää seuraavassa valokuva-aiheisessa postauksessani.

Mitä sinä ajattelet selfieistä? Mitä saat valokuvaamisesta tai valokuvattavana olemisesta?

Tunnelmallisia syysiltoja!

Bisous, Niina 

Ota yhteyttä: ni*************@***il.com

Seuraa blogia: Facebook, Instagram, Blogit.fi, Bloglovin’, Blogipolku

P.S. Kuten ainakin Instagramin käyttäjät tietävät, selfie-sanalle on viritelty suomennos eli ”meitsie”. Opin juuri Länsi-Savon Sanomista, että myös eri murrealueilla on selfielle ja meitsielle omat vastineet: Itäsuomalaiset ottavat itsestään ”mietsie”:itä ja kavereiden kanssa ryhmäselfieitä eli ”myötsie”:itä. 

P.P.S. Päivitys 29.9.2016: Kiitos tarkkasilmäiselle lukijalle, joka jäi ihmettelemään mikä on Narkissos-syndrooma. Tärkeä kommentti etenkin, koska sen nimistä sairautta ei ole olemassakaan ;)! Pahoittelut, jos onnistuin johtamaan harhaan, ei ollut tarkoitus! Postauksen luonnosversiossa oli lause, joka alkoi kutakuinkin näin: ”Ainakin psykologian opiskelijatoverit ärähtävät otsikon luettuaan, että mikä hiton Narkissos-syndrooma.” Onnistuin poistamaan tämän virkkeen, kun eilen illalla silmät ristissä viimeistelin postausta. Viittaan Narkissoksella kreikkalaisen mytologian henkilöön, joka rakastui omaan peilikuvaansa (lue lisää täältä). Syndroomalla halusin vihjata hyvin kärjistäen siihen, että onko omien valokuviensa ihailu tai kuvattavana olemisesta nauttiminen sairaalloista, patologista itserakkautta. Kehittelin siis tarkoituksella provosoivan otsikon, jossa käytin tyylikeinona sanaleikkiä. 

Summary in English: 

Bonsoir, 

A couple of weeks ago, with a good friend of mine, we did some photo shooting while strolling along the streets of Helsinki. I was surprised how strongly I was affected by our photo shooting.

For the first time in my life I really liked the pictures of myself. A skilled photographer, right lighting and a good camera can do magic.

I found that being photographed was fascinating and addictive. But taking the photos was maybe even more rewarding and interesting: How to get the best of another, how to tell her/his story or how to capture the atmosphere and her/his emotions. 

In this world full of selfies, belfies and welfies (workout selfie), the self-potraits are often considered to be narcissistic self-enhancement.

But is there anything good in taking selfies? Why does everyone want to become a model? What needs are these photos filling? Can it be even therapeutic to be photographed? I‘ve been thinking about these questions and tried to figure them out by myself and with a little help of a good old Google.

I found a number of exciting results with the words: phototherapy, therapeutic photography and empowering photography. I’ll tell you more about my findings in the following posts!

What do you think about selfies? What are your reasons to take photos? Which one do you prefer: to photograph or to be photographed?

Enjoy the autumn’s atmosphere!

Bisous, Niina

ni*************@***il.com

Facebook, Instagram, Blogit.fi, Bloglovin’, Blogipolku

P.S. Update 29.9.2016: One pedantic reader asked me: What is the Narcissus syndrome? Thank you for your comment, especially because there is no such a syndrome called ”Narcissus syndrome” ;)! In a original draft, there was actually a sentence explaining that such a syndrome doesn’t exist, but somehow, yesterday evening, I managed to delete it. Narcissus is a character from Greek mythology who fell in love with his own reflection (read more here). With a word ”syndrome” I wanted to bring to a head wheather admiring one’s own reflection, enjoying to be photographed and taking selfies are pathological self-loving. My purpose was to create a provocative blog title with a wordplay, nothing else ;)!