3.9.2016
 

(In English below)

Sattuipa käteeni eräänä kauniina viimekesäisenä päivänä pieni kirja nimeltä Hyvä elämä – Lyhyt oppimäärä. Tämä Saku Tuomisen teos oli lojunut jo pidemmän tovin unohdettuna keittiön kirjapinon alimmaiseksi niteeksi (miksi ne hyvät asiat tuppaavatkin piiloutumaan kaapin perälle tai unohtumaan johonkin nurkkaan kuten viime postauksen täysjyväriisijauhotkin?!). Lukaisin opuksen puolessa tunnissa ja tohdin sanoa, että kolahti ja kovaa.

Olen jo vuosikausia metsästänyt hyvän elämän reseptiä eri lähteistä: Olen tutustunut mindfulnessiin eli tietoisuustaitoihin, luonnon hyvinvointivaikutuksiin, vuorovaikutustaitoihin ja omien arvojen hahmottamiseen (uskallan varovaisesti luvata, että ainakin osasta em. aiheista on tulossa postaus myöhemmin tänä syksynä).

Mindfulnessiin eli tietoisuustaitoihin aloin perehtyä käytännön harjoitteiden kautta jo vuonna 2012 sekä myöhemmin kandidaatintyöni muodossa. Näiden vuosien aikana tuli kahlattua kymmenittäin alan asiantuntijoiden artikkeleita, tutkimuksia ja self-help-oppaita. Tietoisuustaitojen opeissa korostuu nykyhetkeen keskittyminen, niinpä suuntasin tarkkaavuuteni vuoroin hengitykseen (oooom), ympäröiviin ääniin (kukkokiekuu), kehon tuntemuksiin (kutittaa) tai keskityin kuuntelemaan aidosti vuorovaikutustilanteissa (koska toi lopettaa… no ei ;)). Sain mindfulnessin keinoilla runsaasti eväitä nykyhetkestä nauttimiseen, mutta tuntui, että jotain vielä uupui.

Hyvä elämä – Lyhyt oppimäärän mukaan elämänlaatumme koostuu kolmesta osa-alueesta: tulevaisuuden haaveista, nykyhetken tekemisestä ja menneiden muistelemisesta. Tuomisen teoksen luettuani tuntui kuin olisin löytänyt puuttuvat palaset: tulevaisuuteen suuntautuvan haaveilun ja menneiden hyvien hetkien muistelemisen.

Tässä postauksessa keskityn juuri oppimaani taitoon eli haaveiluun!

Lukukokemuksen innoittamana aloin pohtia, että mikä ihme oli lapsuuden haaveeni? Aloin sorkkia episodisen muistini ja synkän alitajuntani uumenia ja (hieman nolostuneena) onnistuin palauttamaan mieleeni, että lapsuuden haaveenani oli olla isona malli ja kirjailija.

Entä mitä ajattelen lapsuuden haaveistani nyt? Kuulostaapa hankalalta ja saavuttamattomalta, vain ani harva menestyy mallina tai kirjailijana. Ja nyt on jo liian myöhäistä eli kannattaa keskittyä mieluummin muihin asioihin kuten esimerkiksi opiskelemaan psykologiaa ;). Silti aina säännöllisin väliajoin kumpainenkin haave on pompsahtanut mieleni sopukoista häiritsemään muita rationaalisia ja aikuismaisia suunnitelmiani.

Mutta eipä kiirehditä ja haudata hulluimpiakaan haaveita ihan vielä! Tuomisen sanoin: ”Näitä unelmia voi pitää järjettöminä. Mutta aivan yhtä järjetöntä on pitää niitä järjettöminä, sillä maailma on täynnä ihmisiä, jotka tekevät asioita, joita useimmat eivät aluksi uskoneet mahdolliseksi.”

Niinpä niin. Vielä lainatakseni erästä Tuomisen mainiota ja ravistelevaa kysymystä: ”Kuka tietää, missä raja saavutettavan ja ei saavutettavan välillä kulkee?”

Palaan vielä huikentelevaisiin lapsuuden haaveisiini. Malli ja kirjailija. Malli on pinnallinen, kaunis ja kiinnostavan näköinen katseiden kohde, joka esillä persoonansa ja ulkonäkönsä kautta. Kirjailija puolestaan on älykäs, luova, omaan maailmaansa uppoutuva ja teoksensa kautta kaikkien tietoisuudessa. Kummatkin ovat rohkeita ja jossain määrin julkisia ammatteja. Ihailen omaa röyhkeää itsevarmuuttani, sillä penskana mä vaan tiesin, että musta tulee kirjailija koskaan sitä kyseenalaistamatta. Vanhempien, kavereiden ja ala-asteen opettajan kehumana kuvittelin kymmenvuotiaana olevani jo aikamoinen satutäti. Sittemmin luova kirjoittaminen on saanut väistyä tieteellisten tutkimusraporttien, tenttivastausten ja oppimispäiväkirjojen tieltä. Mallihaaveeni sen sijaan alkoi vesittyä, kun huomasin, että minusta ei tullutkaan 172 senttistä ja esimurrosiän teiniangsteissa ahdistuin rumasta finninaamastani.

Tuomisen mukaan lasten unelmat ovat intohimoisia, varhaisnuorten konkreettisia ja aikuisten realistisia. Varttuessa on siis vaarana jumahtaa haaveilemaan vain järkevistä ja turvallisista asioista. Katsotaanpa, kuinka minulle oli käynyt: Kaksi kuukautta sitten unelmoin siitä, että ehtisin vielä jossain vaiheessa elämääni lukea kaunokirjallisuutta, kirjoittaa runoja ja opetella soittamaan kitaraa, ehkä sitten eläkkeellä. Suurimman osan ajasta en edes muistanut näiden haaveiden olemassaoloa, sillä koko yliopistourani ajan olen hyväksynyt ”realiteetit”, joiden mukaan ehdin lukea rakastamiani romaaneja vain kerran vuodessa mökillä, runoista ja kitaransoitosta puhumattakaan. Kaikki hullu luovuus on siis hautunut vuosikausia psykologian kirjapinojen ja artikkelinippujen alla.

Kaksi kuukautta vanhempana, valaistuneena ja viisastuneena päätin ottaa lapsuuden unelmani tarkempaan syyniin ja tutkia, onko niissä enää mitään itua tai tarttumapintaa.

Haave 1, malli:

Toimenpide 1: Selvitä mitä kaikkea mallit tekevät. Nooo mallit ovat lehtikuvissa, mainoksissa, tv:ssä tai muotinäytöksissä.

Toimenpide 2: Selvitä miten tällainen alipituinen yli 18-vuotias tavallinen tyttö pääsee malliksi. Well, Facebook on täynnä hiusmallihakuja ja mallitoimistot etsivät jatkuvasti uusia mainosmalleja, joille ei ole pituus-, ikä- tai ulkonäkövaatimuksia.

Toimenpide 3: Tyrkytä itseäsi eli hae malliksi. No jooooo ehkä, hiusmallihommista saisi ainakin ilmaisen värin ja leikkauksen, kivoja kuvia itsestään ja kokea kuvauspäivän fiilistä. Ja ihan salassa muilta voi myös lähettää kuvan ja hakemuksen mallitoimistoon, ei kai siinä mitään menetä.

Tulos: Seurailen facebookin hiusmalli-ilmoituksia ja harhauduin mallihommista pienelle sivupolulle eli valokuvauksen maailmaan. Olen alkanut kuvata enemmän ympäröiviä kauniita asioita, räpsimään satunnaisia selfieitä ja suunnittelemaan millaisia kuvia haluan liittää blogikirjoituksiini. JA päättänyt vihdoin ostaa elämäni ensimmäisen järkkärin, juhuu (HUOM: vinkkejä hyvistä järkkäreistä aloittelijalle otetaan mielihyvin vastaan)! Psykologisointiin taipuvaisena ja siihen jonninmoisen koulutuksenkin saaneena olen pohdiskellut, mistä tällainen mallihaave pohjimmiltaan kumpuaa, mitä tarvetta mallinhommilla täyttäisin ja miksi tekisin jotakin niin ”pinnallista”. Toisaalta en halua suhtautua unelmaani liian syväluotaavasti vaan ajatella, että kuvauspäivä voisi olla hauska elämys muiden kokemusten joukossa eikä kaikkien kiinnostusten kohteiden tarvitse olla sieltä syvällisimmästä päästä tai tähdätä maailman parantamiseen.

Haave 2, kirjailija:

Toimenpide 1: Mitä kirjailijat tekevät, miten heistä tulee kirjailijoita? No kirjailijat kirjoittavat.

Toimenpide 2: Hanki muistikirja. Maksoi kaksi euroa Tigerissa ja vei aikaa noin vartin. Lisäksi sen kannessa on ihana kissan kuva.

Toimenpide 3: Raivaa aikaa kirjoittamiselle. No, mähän just sanoin ettei ole aikaa, kun opiskelen ja kaikkea! Väärin. Ota vaan se muistikirja käteen ja päätä, että ainaisen sosiaalisen median kyttäämisen sijaan raapustat vihkoosi yhden lauseen silloin tällöin. Havahdut tunnin päästä ja huomaat kirjoittaneesi haiku-runon.

Toimenpide 4: Nauti. Älä pilaa lapsuuden haaveitasi aikatauluttamalla ja änkemällä niitä väkipakolla kalenteriisi. Pidä sen sijaan muistikirja näkyvällä paikalla kotona ja kuljeta repussa mukana, niin tulet yhä useammin tarttuneeksi siihen, jos niikseen tulee.

Toimenpide 5: Analysoi fiiliksiäsi. Miltä kirjoittaminen tuntuu, saatko siitä kiksit, pääsetkö flow-tilaan, rentoudutko, tekeekö mieli jatkaa? No todellakin!

Tulos: Yllä mainittujen toimenpiteiden lisäksi kävin taannoin Rikhardinkadun kirjastossa, jossa on tuhansia ja taas tuhansia teoksia. Siellä tajuntaani jysähti, että vaikka kuinka moni ennen minua on onnistunut kirjoittamaan romaanin, keittokirjan, tietokirjan tai runokokoelman, miksen siis minäkin! Tällä erää nautin matkasta kirjailijaksi: blogin kirjoittamisesta, modernien ”runojen” rustailusta salapaikassani meren äärellä ja toisten teosten lukemisesta. Aikaa lukemiselle löytyi, kun hoksasin, että kirjaa ei ole pakko lukea yhdeltä istumalta (Sherlock!), vaan onkin ihan hauskaa, että aina on joku kirja vähän kesken ja lisäksi aloin käräyttämään itseäni päämäärättömästä somettamisesta, joka saattaa syödä helposti tunnin pari päivässä hyvää romaanin lukuaikaa.

Ninnun niksi nro 2: Muistele mikä oli lapsuuden haaveesi tai mikä on tämänhetkinen hulluin ja kutkuttavin unelmasi. Älä tyydy tähän vaan listaa ainakin kolmekymmentä unelmaa ja rankkaa niistä parhaalta (huom. ei järkevimmiltä) tuntuvat. Mieti ylläolevien esimerkkien avulla vähintään 3-5 konkreettista toimenpidettä, joiden avulla voisit lähestyä haavettasi. Otettuasi nämä askeleet kohti unelmaasi, fiilistele (ks. toimenpide 5). Jos haave tuntuu omalta, keksi lisää tapoja toteuttaa unelmaasi. Sitten siirry seuraavaan unelmaan ja toista proseduuri.

Syksyn opinnot ja työt alkavat kohta vaatia veronsa, mutta tällä kertaa en halua hautautua täysin psykologian ja tutkimuksen ihmeelliseen maailmaan vaan aion malli- ja kirjailijahaaveiden toteuttamisen lisäksi soitella toisinaan myös ukulelea (lue: myöhemmin tähtäimessä kitara). Tämän hetken avainsanoja unelmien toteuttamisessa ovat vauvan askelin, ilman paineita ja nauttien.

Haaveilun ja ihanien muistojen täyteistä viikonloppua kaikille!

<3: Ninnu

Ota yhteyttä: un***********@***il.com

Seuraa blogia: Facebook, Instagram, Blogit.fi, Bloglovin’, Blogipolku

P.S. Oletko sinä lukenut jotain ajatuksia tai vanhoja piintyneitä tapoja ravistelevaa kirjaa, jota voisit suositella?

P.P.S. Ehtikö joku testaamaan omenapiirakka-reseptiä? Olisi kiva saada kommentteja oliko ihan kuraa vai aivan loistava keksintö?

P.P.P.S. Tänään on myös terveystädin vapaailta, sillä aion herkutella vihiksillä (eli viime aikoina kovasti kohinaa herättäneillä Hoviruuan kasvispiirakoilla, jotka vastaavat perinteisiä lihapiirakoita, mutta ovat täysin vege) ja ranskanperunoilla! Tulevat ruokapostaukseni koskevat kuitenkin pääasiassa yltiöterveellisiä herkkuja, koska pidän itseni haastamisesta ja saan siitä kiksit, että keksin ainakin melkein yhtä herkullisen vastineen perinteisemmille rasvasokrukaurakermasiirappisuolavehnäjauhotaateli-täyteisille ruokalajeille tai leivonnaisille.

Summary in English

Last summer I found a very inspiring little book called Hyvä elämä – Lyhyt oppimäärä (in English “A good life – a short course” written by Saku Tuominen). Tuominen asks: What were your dreams when you were a child? Have your dreams changed? I bet they were more passionate as a child such as “I wanna became an astronaut” and now they are mostly a bit boring and rational like “I wish I had time to read a good book”.

Some quotes of Hyvä elämä – Lyhyt oppimäärä:

“Who knows where the border of reachable and non-reachable is drawn?”

“You can consider these dreams insane. But it’s equally insane to consider them insane, because the world is full of people who have achieved something that most people considered unattainable.”

When I was little I wanted to became a model and a writer. At some point I started to doubt, be afraid of and forget these dreams.  Now I decide to start a sort of empirical research: I want to test whether my childhood dreams are still my dreams or not and how could I approach them concretely. So the another day, I bought a notebook and, in addition, I’m looking for an opportunity to become a hair model (you’ll get a free haircut and/or hair color, not bad ;)). The way I wanna explore my dreams are: enjoying the path, taking baby steps, being curious and not having stress.

Ninnu’s lifehack nro 2: Try to remember which was your childhood dream or what is your wildest dream at the moment. Don’t hesitate and list at least thirty dreams and rank the best ones. Think at least 3-5 concrete steps how to follow your dream. After and while taking those steps analyze your feelings: do I feel that the time is flying (flow), am I relaxed, am I enjoying it? If the answers are yes, maybe that’s your thing. And then choose another dream and repeat!

I’d like to know if you have read a book that changed your way of thinking? What was it?

Have an amazing weekend full of dreams!

<3: Ninnu

Contact me: un***********@***il.com

Follow my blog on: Facebook, Instagram, Blogit.fi, Bloglovin’, Blogipolku

P.S. Starting today, I’ll try to write a little summary in English every of my blog posts. Stay tuned!