Kaura-banaanikeksit (vegaani) – Oat banana biscuits (vegan)

Allô!

Viime viikolla katselin Montréalin opiskelijavaihtoni aikaisia kuvia. Québecissä elin varsinaista kampuslaiffia: Ei ollut tavatonta, että vietin kaksi 13 tuntista päivää viikossa jossakin Université de Montrélin vehreän kampuksen kirjastoista. Ja siihen lisäksi ne ”normaalipituiset” opiskelupäivät. (Give me back that motivation! Nyt jo puolen tunnin äherrys kouluhommien kanssa aiheuttaa vakavia vierotusoireita bloggaamisesta).

Onneksi yliopistolla viettämiini päiviin kuului pänttäämisen lisäksi piknikkejä, treenaamista ja juttutuokioita. Lisäksi en lähes koskaan opiskellut tai hengaillut yksin. Pitkäveteisinkin luento muuttui hohdokkaammaksi, kun sen jakoi vertaiskärsijän kanssa. Muuten olin todella tyytyväinen kurssivalintoihini, mutta Psychologie du travail eli työ- ja organisaatiopsykologian peruskurssi tuotti todella tuskaa. Tämän luennon kohokohta olikin hyvän ystävän kanssa jaettu aamupala: vastaleivottu kaurakeksi ja valtava kupillinen montréalilaisen kahvilaketjun Van Houtten kahvia.

Vaihtoni jälkeen en halunnut täysin luopua vakioaamupalastani, ja niinpä näitä maailman helpoimpia, terveellisiä ja ravitsevia keksejä on tullut leivottua harva se päivä. Ehkä näistä tulee sunkin uusi suosikkivälipala! Bon app’!

P3060734.JPG

P3060736.JPG

P3060741.JPG

 

Kaura-banaanikeksit (vegaani)

1 kypsä banaani

1,33 dl kaurahiutaleita

 

Valmistus:

Muusaa ja sekoita banaani ja hiutaleet haarukalla.

Voit halutessasi lisätä taikinaan hieman kookosöljyä, kanelia, vaniljauutetta tai vaikkapa rusinoita.

Muotoile pellille haluamasi paksuisia ja näköisiä keksejä.

Paista uunin ylätasolla 225 asteessa noin 10 minuuttia.

 

Bisous, Niina

P.S. Jos kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, tämän postauksen julkaisuhetkellä olen korkannut virallisesti tämän kevään matkailukauden (koska Tallinnaahan ei lasketa)! Eli vietän seuraavat päivät keväisessä Leidenissä, Hollannissa. Kuulemani mukaan krookukset kukkivat ja lämpöasteita pitäisi olla 15! Saa nähdä, ehdinkö postailemaan blogiin ennen ensi viikonloppua, mutta seurailkaa sillä välin Instassa @unepetitelife!

***

Muita reseptejä ja vinkkejä / Other recipes and tips:

Maailman terveellisin omenapiirakka (gluteeniton, vegaani) / The healthiest apple pie in the world (vegan, gluten-free)

Healthy French toast à la Niina (vegaani, gluteeniton – vegan, gluten-free)

Arkikulho (vegaani, gluteeniton) / Everyday brekkie bowl (vegan, gluten-free)

Joulukulho (vegaani, gluteeniton) / Christmas brekkie bowl (vegan, gluten-free)

3 vinkkiä mauttoman ruuan pelastamiseksi / 3 tips about how to save flavorless food

Talviseksi tuunattu kesäkeitto (vegaani, gluteeniton) / Traditional Finnish summer soup goes winter (vegan, gluten-free)

Bataattiburgeri (vegaani, gluteeniton) / Sweet potato burger (vegan, gluten-free)

Helppo ja nopea kermainen pasta tai risotto (vegaani) / Quick and easy creamy pasta or risotto (vegan)

***

Allô!

My favorite brekkie during my exchange in Montréal was a oat biscuit accompanied by a huge cup of Van Houtte coffee. The biscuit tasted even better when it was shared with one of my best friends during extremely boring lecture. Now, I want to share this recipe with you too. What is more, you need only 2 ingredients to make this delicious and healthy snack! S’il vous plaît:

Oat banana biscuits (vegan)

1 ripe banana

1.33 dl of oats

 

Preparation:

Mix banana and flakes with a fork.

You can add a little bit of coconut oil, cinnamon, vanilla extract, or even raisins to the dough.

Bake in the oven on the upper level at 225 degrees for about 10 minutes.

 

Bon app’!

Bisous, Niina

P.S. If everything goes well, I’ll be in Leiden, Holland, when this blog post comes out! Follow my trip on Insta @unepetitelife!

 

Facebook // Instagram @unepetitelife // Blogit.fi // Bloglovin’ // unepetitelife@gmail.com

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Terveys Opiskelu

Ihmissuhdemankeli à la Niina: Ole läsnä ja kuuntele / Let’s talk about love: Being present and listening

Ihanat naiset pellolla<3

Ihanat naiset pellolla<3

 

Tämän viikon ihmissuhdemankeli ei pituudella koreile, mutta näistä viisaista sanoista on sitäkin enemmän opittavaa (ainakin itselläni):

“If you love someone, the greatest gift you can give them is your presence”

Thich Nhat Hanh

 

”Suurin lahja, jonka voit antaa rakastamallesi ihmiselle, on läsnäolosi”.

― Thich Nhat Hanh

 

Kokeile: Koita pysytellä läsnä, vaikkei huvittaisi. Kun toinen kertoo juttua, josta sinulla olisi vaikka ja mitä kiinnostavaa sanottavaa, odota. Malta kuunnella hetki pitempään ja esitä vaikka 1-3 lisäkysymystä aiheesta. Anna toisen tuntea, että hänen asiansa on sinulle tärkeä.

Bisous, Niina

***

Lue myös / Read also:

Ihmissuhdemankeli à la Niina: Miten ilahduttaa omaa rakasta? / Let’s talk about love: How to delight someone?

Ihmissuhdemankeli à la Niina: Anna enemmän kuin saat ja seksivau!

Rakkaus- ja vihapuhehaaste / Love and hate speech challenge

***

Let’s talk about love: Listening and being present

 

“If you love someone, the greatest gift you can give them is your presence”

― Thich Nhat Hanh

Try this: When person tells you a story, wait and listen. Try to stay present, although, not necessary feeling like it. Try to listen one moment longer than usual, and ask 1-3 questions about the subject. Let the person feel that he/she and his/her story is important to you.

Bisous, Niina

 

Facebook // Instagram @unepetitelife // Blogit.fi // Bloglovin’ // unepetitelife@gmail.com

Suhteet Rakkaus Ystävät ja perhe Mieli