Tässä osassa neuvon, miten tunnistat oman valokuvausilmeesi, ja annan vinkkejä, miten voit laajentaa omaa ilmerepertuaariasi valokuvissa. Lisäksi jaan muutaman protipsin itsetutkiskelusta ja itseymmärryksen lisäämisestä omakuvien avulla. Tutustu kaikkiin valokuvaterapia-juttusarjan postauksiin täältä.

Kuvaussessiosta, jonka aikana nämä kuvat otettiin, on vierähtänyt jo tovi. Tarkalleen ottaen reilu neljä kuukautta. Tämä viimesyksyinen kuvaushetki on myös osasyy orastavaan kiinnostukseeni valokuvaterapiaa kohtaan, ja siksi halusin säästää nämä otokset valokuvaterapia-juttusarjaa varten. Rakas serkkuni, Johannes Yrjö, joka on myös hiusstylistini, partner in crime ja yksi riemukkaimmista luottobileseuralaisistani, on näiden otosten takana. Olimme sopineet menevämme kuvailemaan ihan muita juttuja Lapinlahden idyllisiin merimaisemiin ja kuvausretken jälkeen Johannes ehdotti, että räpsitäänkö pari muotokuvaa. Olin, että ookoo.

Kuvattavana oleminen tuottaa mulle välillä hieman ristiriitaisia tunteita. Olo on kiusallinen ja epävarma, en ole varma mihin suuntaan päätäni kallistaisin, pitäisikö leukaa laskea hieman alas vaiko nostaa ylös. Ala-asteen ykkösen jälkeen musta ei löydy hymyilevää koulukuvaa, sillä inhosin yli kaiken koulukuvaajien hokemaa: ”Näytä se kaunis missinhymy!” –lausetta, ja koin jostakin syystä nämä tilanteet ahdistaviksi. Vasta vuosikausia myöhemmin olen ottanut koulukuvaajien neuvoista vaarin: Takuuvarma luottoilmeeni on tätä nykyä hammashymy, mutta siihen ilmerepertuaarini pitkälti jääkin (että kiitti vaan).

Kokeile: Onko sinulla jokin tietty kuvausilme? Luultavasti on, kysy vaikka joltain kaverilta, tutki ilmeitäsi jo otetuista valokuvista tai mieti tietoisesti minkälaista ilmettä virittelet kasvoillesi, kun joku vetää esille selfie stickin tai ottaa sinusta pönötyskuvan Eiffel-tornin edessä. Harjoittele tunnistamaan oma ”luottoilmeesi”, jotta pääset siitä eroon. Saat otettua tulevaisuudessa mielenkiintoisempia kuvia, ongittua uusia puolia ja ehkä jopa uusia ideoita ja oivalluksia itsestäsi.

Traagista koulukuvaustarinaani vasten oli erityisen siistiä huomata, mitä tapahtui, kun Johanneksen neuvojen myötä uskalsin ja opin rentouttamaan kasvojen lihakset, suljin tai siristin hieman silmiä, vakavoiduin hymyilyn sijasta tai latasin katseen täyteen vihaa. Tai ainakin yritin. Toisinaan onnistuin, mutta useimmiten en. Oli nihkeää, mutta opettavaista altistaa itsensä näyttämään jopa rumalta kuvissa. Silti isoin ja vaikein juttu mulle oli rentouttaa kasvot, sillä se ei juolahtaisi normaalisti mieleenikään valokuvissa, joihin olen tähän asti asennoitunut, että vedetäänpäs nyt tämä ilme päälle, ettei naama roiku (eli hammashymy, kiitti vaan koulukuvaajat). Toinen ilmeinen kehityspiste minulle olivat vakavat kuvat. Olo tuntui paljaalta ilman omaa turvallista hammashymyä. Ei ollutkaan mitään harjoiteltua ilmettä mihin tukeutua.

Aloin hoksaamaan, että kiinnostavimmat kuvat syntyvät ehkä juuri silloin, kun ei keskity näyttämään mahdollisimman kauniilta ja sievältä vaan silloin, kun unohtaa oman olemuksensa ja eläytyy täysillä haluttuun tunteeseen tai tarinaan.

Kokeile: Ilmaise erilaisia tunnetiloja kasvoillasi ja pyydä jotakuta ottamaan kuvia tai säädä itselaukaisin hoitamaan homma. Koita rentouttaa kasvojen lihakset, ota kuva silmät kiinni ja silmät sirrissä. Ole ihan hemmetin serious. Ja vihaa sydämesi pohjasta. Lopuksi voit tehdä itsellesi helppoja ilmeitä esim. duck face, puppy face tai nappaa vaikka belfie, niin ei jää paha mieli, jos et vielä ensimmäisellä kerralla onnistunut ilmentämään koko tunneskaalaa. Tai sitten voit vaan naureskella hullunkurisille otoksille ja uudistaa Facebookin profiilikuvan.

Kuvaussessiomme lopputuloksena kehkeytyi koko liuta uusia ajatuksia ja pohdintoja. En ollut tunnistaa itseäni osasta kuvia ja hyvä niin, good bye missin hymy! Jäin kuitenkin miettimään, miksi vakavana ollessani tunsin itseni haavoittuvaksi. Havaitsin, että Johanneksen kanssa, niin kuin ihan joka ihmisen seurassa, olen tottunut olemaan jossakin tietyssä roolissa. Alun esittelytekstin perusteella saatatte arvata, että vaikka juttelemme harva se päivä myös syvällisiä ja olemme toistemme tukena vaikeina hetkinä, olen Johanneksen seurassa usein aika railakas ja nauravainen. Tämän roolin rajojen rikkominen oli yllättävän hankalaa vaikka kyse olikin vain valokuvattavaksi eläytymisestä.

Katselin myös jälkikäteen peilistä, että eihän mun naama roikukkaan, vaikka en ylläpitäisi jotakin ilmettä koko ajan. Nykyään kasvojen rentouttaminen tuntuu niin mukavalta, että luulen olevani vähän vähemmän hymyileväinen ja enemmän möllöttävän oloinen esim. liikkuessani kaupungilla, mutta rennoista naamalihaksista en enää hevillä luovu! Huomasin myös, että valokuvattavana oleminen on taito, jota voi harjoitella eikä pelkästään fotogeenisyys-arvonnan lopputulos. Hyvä kuvaaja osaa antaa sinulle pieniä, mutta merkityksellisiä vinkkejä, joilla parannat välittömästi olemustasi kuvissa.

Lopuksi: Koska tämä on valokuvaterapia- eikä ”miten ilmeillä kuin huippumalli” –postaus, kehotan, että tarkkailet tunteitasi, ajatuksiasi  ja reaktioitasi hieman edellisten ”tehtävien” aikana. Kirjaa niitä ylös, jos siltä tuntuu. Mistä kuvasta pidit? Mistä et? Ja miksi? Mikä ilme tuntui helpoimmalta omaksua ja mikä taas vaikeimmalta? Miksi? Olitko jo etukäteen hyvin tietoinen, miltä näytät kutakin tunnetta ilmentäessäsi vai tuliko yllätyksiä? Oliko tehtävien tekeminen vapauttavaa, ahdistavaa, tylsää tai kiusaannuttavaa? Saatat oppia jotakin uutta itsestäsi ;).

Juttusarja jatkuu.

Excellent soirée à vous, rakkaat lukijat<3!

Bisous, Niina

Lue myös / Read also:

Valokuvaterapiaa, osa 2: Teoriaa – Phototherapy, part 2: Theory

Valokuvaterapiaa vai Narkissos-syndrooma? / Therapeutic Photography or Narcissus syndrome?

Valokuvausvinkkejä aloittelijoille ja koiralenkkejä / Some photography tips for beginners and cute photos of my dog

Here are some pics from the photo shooting with my dear cousin, hairstyler and partner in crime, Johannes Yrjö. I always feel comfortable, when I smile on the photos. Instead, being serious, relax my face muscles totally, acting angry and so on, were totally new and bizarre for me. But, I learned a lot and after our session, I found being photographed very fascinating and creative and a good way to learn more about your reactions, feelings and thoughts.

To be continued.

Excellent soirée à vous, my dear readers<3!

Bisous, Niina

 Kuvat ja hiukset / Photos & hair: Johannes Yrjö  Ota yhteyttä tai seuraa blogiani / Contact and follow me:

unepetitelife@gmail.com

Facebook

Instagram @unepetitelife

Blogit.fi

Bloglovin’