Toistaiseksi kaikki hyvin – rv 7-8 oireet
rv 7:
Raskasviikolla 6 ei juuri ollut pahoinvointia oireena, joten yllätys oli aika suuri, kun se tuli rytinällä raskausviikolla 7. Lähes poikkeuksetta kaikki ruoka oksetti, etoi ja kuvotti. En halunnut syödä mitään mikä on lämmintä ja kaikki ruuat mitä olin ennen rakastanut, en voinut edes kuvitella nyt laittavani suuhuni. Ainoastaan viinirypäleet tuntuivat menevän ilman mitään ongelmia ja appelsiinimehu, kaikki muu mitä yritän syödä tuntuu väkinäiseltä. Mieliala hieman rauhoittui viikon 8 varhaisultran suhteen, ajatusmaailmana oli vahvasti ”kaikelle on tarkoituksensa ja kyllä mä tästä selviän” -tasoa. Sopivasti palasin myös tällä viikolla töihin ja asian salailu on oli kaikkea muutakuin helppoa, koska olen kasvatusalalla. Lopulta muutamalle pitikin kertoa, ihan vain oireidenkin vuoksi.
rv8:
Raskausviikolla 8 pahoinvointi alkaa hellittää, mutta ei kuitenkaan ole kokonaan väistynyt. Edelleen ei oikein mikään muu maistu kun salaatit, hedelmät ja marjat, mutta nyt en sentää enää meinaa oksentaa kaikista ruuan tuoksuista.Varhaisultrassa menimme käymään myös tässä lähipäivinä ja.. alhaalla olevasta kuvasta näkyykin se olennainen: siellä se pienokainen on, olen ihan oikeasti raskaana! Huh, miten helpottunut olo, että ainakin vielä tässä ollaan raskaana. Toki eletään edelleen ensimmäistä kolmannesta ja mitä vain voi tapahtua, mutta oli liikuttavaa kuulla sydänäänet ja nähdä, että sikiö vastasi viikkoja. Nyt yritän rauhoittua ja valmistautua tulevaan neuvolaan, joka on rv9 alussa. Toivon niin kovasti, että pienokainen pysyisi matkassa mukana, olemme kummatkin niin liikuttuneita, kun saamme katsella tuota ensimmäistä kuvaa, joka toivon mukaan vielä joku päivä päätyy meidän syliin asti terveenä <3
-toivelapsesta