rv5-6 oireet

Raskausviikko 5:

Rv 4+2 tein ensimmäisen positiivisen raskaustestin töiden jälkeen, koska samana päivänä olisi pitänyt alkaa menkat. Jo parina päivänä oli tuntunut sellaisia tuttuja ”kohta menkat alkaa” kipuja, minkä vuoksi odotin jo menkkojen alkavan. Vapisevin käsin siis tuijottelin positiivista testiä ja seuraavana päivänä hainkin jo digitaalisen testin, joka osoitti minun olevan raskaana 2-3viikkoa. Tähän asti minulla ei siis ollut mitään normaalista poikkeavia oireita, vaan samat oireet mitä aina ennen menkkoja: rintojen kipeys ja jomottelukivut. Tämän jälkeen muutamana päivänä koin huonovointisuutta aamulla, mutta se ehti parissa päivässä mennä ohitse.Loppuviikosta tuli täysin uusi oire, nimittäin unettomuus. Herään poikkeuksetta joka yö  täysin pirteänä, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut, vaan nukun yleensä TODELLA sikeästi.

Raskausviikko 6:

Raskausviikko 5+0 eteenpäin on tuonut pelot pintaan: kuvittelenko oireet, onko sisälläni edes alkiota, vai onko kyseessä esimerkiksi tuulimunaraskaus tai alkio vaikealla  kromosomivirheellä, mikä aiheuttaisi minulle raskausoireita. Huoli on kasvanut todella suureksi ja nyt vain odotan todella paljon, että pääsisin varhaisultraan näkemään, löytyykö sieltä vahvat sydämenlyönnit.Oireina edelleen rintojen arkuus ja unettomuus, ehkä lisäksi myös hyvin voimakkaat mielialavaihtelut: välillä mieli on positiivinen ja välillä todella ahdistunut.Tein myös uuden digitaalisen testin ja sieltä tuli 3+. Jännityksellä siis eteenpäin, toivoen että pääsemme varhaisultraan asti ja siellä kuulemme vahvat sydänäänet.

– toivelapsesta

Perhe Parisuhde Raskaus ja synnytys

Ihmeiden aika ei ole ohi- mitä juuri tapahtui?

 

Tämä kierto kun piti olla lääkärin mukaan ovuloimaton, mahdottomuus raskautumiseen. Ja silti, menkat ovat nyt kolmatta päivää myöhässä ja testitulos oli aamulla tämä. Ei voida uskoa tätä todeksi, että olen todella raskaana. Olemme maailman onnellisimpia, vaikka kaikki onkin todella alussa, niin on helpottavaa tietää että raskautuminen on meillä mahdollista. Eilen tein ensimmäisen testin, katselin pitkään testitulosta epäluuloisena ja kävin eilen heti hakemassa aamua varten myös tämän testin. Aamulla kun testitulos  tuli näyttöön, koin valtavaa helpotusta, mutta myös samalla heti aloin rukoilemaan, että kunpa tämä pieni jaksaisi pysyä matkassa.

 

Teen vielä ensi viikolla testin, koska olen edelleen tästä kaikesta hyvin skeptinen, toki toiveikas. Mutta haluan nähdä tuleeko ensi viikolla ruutuun +3. Jos tulee, koen että on itselle helpompi uskoa, että ainakin vielä siellä vatsassa asuu alkio, joka kehittyy sikiöksi pikku hiljaa.

 

Maailman parhain joululahja, toivottavasti tätä ei viedä meiltä pois, vaan olisimme tulevana syksynä onnelliset esikoisen vanhemmat.

 

-toivelapsesta

Perhe Parisuhde Raskaus ja synnytys