Unelmaboostia!

Moikka, ja oikein ihanaa alkanutta vuotta 2022!

Tänään puhutaan elämän yhdestä tärkeimmästä asiasta. Unelmoinnista & unelmista. Tervetuloa inspiroitumaan, innostumaan ja ottamaan unelmaboostia tulevaan vuoteesi. <3

Mitäs sitten jos en haaveile?

– ”Mistä sinä haaveilet?”

– ”En mä oikein tiedä, en mistään erikoisesta.”

– ” Siis unelmoitko mistään?”

-”En sillä lailla, ehkä joku oma asunto olisi kiva.”

Kutkuttavat unelmat tuovat toivoa epävarmoihin elämäntilanteisiin.

Olen törmännyt ihmisiin, jotka sanovat etteivät juurikaan haavaile tai unelmoi juuri mistään erikoisesta.

Mielestäni esimerkiksi oman asunnon mietintä on jo haaveilua. Ei haaveilun tarvitse olla maailman ympäri matkaa, yrittäjyyttä, kalleimman laukun himoamista, menestymistä rahallisesti urallasi tai muuta vastaavaa.

Mutta edellä mainittujen haaveileminen on täysin okei! Uskon, että on ihmisiä jotka ovat luonnostaan enemmän haaveilijoita kuin toiset. Sekin on täysin ymmärrettävää ja okei!

Unelmoi rohkeasti suurista ja pienistä!

Jotkut kertovat unelmistaan rohkeammin kuin toiset. Ja tämäkin on okei!  Kannustan jokaista puhumaan avoimesti ääneen mahdollisista unelmistaan. Se selkeyttää mieltäsi, suun avaaminen voi aukaista mahdollisuuksia ja auttaa unelmasi toteutumisen etenemistä. Itsellesi voi myös tulla entistä kovempi tahto mennä unelmaasi kohti!

Mitä ylipäätään unelmointi/haaveilu on?

Unelmat ovat asioita, joista haaveilemme. Mitä haluaisin, mitä toivoisin, mitä haluaisin tehdä ja toteuttaa?

Unelmointi ei ole haihattelua, vaan omien tarpeiden ja näkemysten kuuntelemista.Olisi tärkeää, että jokainen uskaltaisi unelmoida, sillä jokaisella on oikeus omannäköisiinsä unelmiin.

Unelmiimme vaikuttavat hyvin paljon aika varhaislapsuudesta tähän päivään. Millaiseksi olet kasvanut ihmisenä, mitä olet kokenut, millaisia asioita olet nähnyt ja kuullut. Koko elämämme tapahtumat vaikuttavat unelmiesi syntymiseen, siitä mistä sinä haaveilet.Tärkeää myös huomata, että jotkin unelmat voivat olla lyhytkestoisia, ohimeneviä. Jotkut unelmat kytevät pitkään, jopa koko elämän. Ja nämä kaikki ovat täysin okei, ei kaikkea tarvitse eikä ehtisi edes toteuttamaan! :D

Miksi unelmointi on tärkeää meille jokaiselle?

Unelmat ovat tärkeä osa elämää, sillä ilman unelmia et pysty välttämättä kehittymään ihmisenä, toteuttamaan itseäsi, ja etenemään elämässäsi niin paljon kuin mahdollista. Ottamaan kaikkea ”iloa” irti elämästä. – Elämään täyttä elämää.

Jokaisen kannattaisi välillä haaveilla asioista, jotka ovat itselleen tärkeitä.

Unelmat voivat olla niin erilaisia asioita, hyvin pieniä, mutta myös suuria. Ja kuka määrittelee, mikä on arvoltaan ensinnäkin ”suuri” unelma.

Joten; Unelmoi rohkeasti.

Olet varmaankin kuullut joskus, kuinka joku tavoitti mahdottomalta tuntuvan unelmansa. Unelmien toteuttaminen voi myös antaa elämälle uuden suunnan.

Unelmat tekevät elämästä innostavampaa, antavat elämälle merkitystä ja myös jonkinlainen selviytymiskeino jos syvällisesti miettii. Mutta miksi tehdä elämästä tylsää, ei yhtään sinulle sopivaa tai mieleistä, jos mahdollista olisi saada elämästäsi ihanaa, mielekästä ja onnellista?

Unelmointi vaatii aikaa ja rauhoittumista.

Toivon, että voisin elää mahdollisimman paljon elämästäni tasapainoista ja hyvää arkea.  Arki voisi tuntua myös juhlalta. <3 Tämäkin yksi unelma. (välillä sitä kyllä koen jo elävänikin:D)

Unelmille ja ajatuksille pitää antaa tilaa.

Unelmointi voi olla vaikeaa, jos on uupunut,väsynyt tai masentunut. Silloin kun elämä on liian kiireistä ja stressaavaa, ei aikaa unelmoinnille tai varsinkaan unelmien toteutukselle ole välttämättä aikaa.

Jos sinusta tuntuu, ettet vain tiedä mitä haluaisit oikeasti elämältä tai tuntuu että olet ”hukassa”, silloin kannustaisin pyytämään apua kaverilta tai perheenjäseneltä, tai ihan ammattilaisilta!

Monet unelmoivat yksin eivätkä kerro haaveistaan muille. Saatat pelätä, että he kummaksuvat haaveitasi ja estävät unelmointisi. Yleensä unelmointiin suhtaudutaan kannustavasti. Minulla on ollut hyvin kannustava lähipiiri, jos olen kertonut haaveistani. Kaikilla ei näin välttämättä ole.

Mutta. Mitä sitten jos joku ei kunnioita haavettasi? Oikeasti mitä sitten! Sinun unelmasi, elämäsi, ethän anna muiden negatiivisesti vaikuttaa unelmiisi ja niiden toteutumiseen. Oikeasti, ethän?

Yksi unelmani oli muuttaa Tampereelle, ja sen teinkin elokuussa <3

On hyvä miettiä, miten voisit saavuttaa unelmasi. Monet unelmat voi saavuttaa yrittämällä ja harjoittelemalla uusia taitoja. Näistä haluan kertoa tulevaisuudessa täällä lisää! > Vinkkejä, konkreettisia keinoja saavuttaa unelmiasi.

Kannustan sinua kuitenkin nyt jo heti miettimään, mitkä asiat tekevät SINUN unelmien toteutumisen mahdolliseksi.

Mitkä asiat ovat esteenä unelmieni saavuttamiselle?

Miten voisin poistaa esteitä unelmieni tieltä?

Mitä tarvitaan, että unelmani toteutuvat?

Kuka voisi auttaa minua unelmieni toteuttamisessa? Mitä minun täytyy tehdä itse?

Ota paperi ja kynä esille tai puhelimen muistiinpanot. Aloita, nyt.

 

Vielä viimeisenä haluan kiteyttää unelmat ja niiden tärkeyden tähän:

”Vedämme puoleemme sitä, mitä olemme, siksi unelmointi on ennen kaikkea matka itseen. Mikä on se kohta sinussa, joka selittelee, rajoittaa, estää ja lannistaa sinua?” -@hidasta

<3 Terkuin, Selina @sselinamaria

Joidenkin unelmien toteutus vaatii enemmän aikaa kuin toiset. Jotkin unelmat vaativat enemmän kärsivällisyyttä ja määrätietoisuutta.

Puheenaiheet Mieli Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta